Jeesus haastaa kuulijansa pohtimaan, kuka on minun lähimmäiseni. Useassa vertauksessa ja monin eri opetuksin hän nostaa esiin lähimmäisyyttä ja sellaista ihmisyyttä, jossa tunnetaan ja koetaan iloja ja suruja yhdessä.

Maailmamme haasteet ovat kuitenkin niin suuret, että moni ei halua pysähtyä niiden eteen. On niin paljon kärsimystä, sotaa, väkivaltaa, kodittomuutta, nälkää, orpoutta, jne. Näiden eteen pysähtyminen tuntuu raskaalta ja se vie ilon. On helpompaa laittaa tämä kuva elämästä sivuun ja piiloon.

Mutta ihmisyyteen kuuluu yhteys. Jumala loi ihmisen yhteyteen itsensä, toistensa ja luomakunnan kanssa. Ja se merkitsee, että kun yksi iloitsee muut iloitsevat hänen kanssaan. Ja kun yksi kärsii, muut kärsivät hänen kanssaan.

Kyynisesti kuulee välillä sanottavan, ettei yksi ihminen voi asioille mitään, eikä ongelmia voida poistaa. Mutta jos kaikkia ei voi auttaa, niin eikö ketään tarvitse auttaa? Ja jos kaikkia ei voi pelastaa, niin eikö kuitenkin yhdenkin elämä ole arvokas ja pelastamisen arvoinen?

Jeesus, kun hänelle esitettiin tuo kysymys, kuka on minun lähimmäiseni, käänsi tulokulman toisinpäin: Kenelle minä voin olla lähimmäinen?

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Olen varaukseton kilpailuun ja demokratiaan uskova tavallinen suomalainen peruslahtelainen eli ns. keskiluokkainen eläkeläinen ”Lahest, muttei puntist!” Olen arvostanut suomalaista politiikkaa, joka on pyrkinyt toimimaan hienon pohjoismaisen hyvinvointivaltion suuntaan. Nyt kuitenkin politiikka Suomessa on muuttunut ja arvot koventuneet, koska vaikuttaminen on siirtynyt normaaleista medioista someen. Siellä riehutaan, korskutaan, kiihkoillaan ja uhoillaan kuin kukot tunkiolla sillä seurauksella, että oikeusjutut kansankiihottamisesta ovat jo alkaneet tukkia oikeusistuimia ”todellisten” rikosten jäädessä tutkimatta vanhentuneina, koska julkkisten mokat myyvät paremmin lehtiä ja nostavat juttujen toimittajat ilman mediakritiikkiä täysin aiheetta itse julkisuuteen.
Huoleni on kasvanut erityisesti siksi, että olen seurannut suurella huolella viime vuosikymmenien ajan sitä, että elinkustannusten jatkuvat kohoamiset ovat kasvattaneet Suomen pieni- ja suurituloisten välistä elintasokuilua. Tämä on nähtävissä erityisesti ulkomaiden tilastoista.

Tärkein asia on tässä kehityksessä se, että inflaatiosta kärsivät aina pahiten köyhät! Sveitsiläispankki UBS:n varainhoidon pääekonomisti Paul Donovan puki ja kirjoitti asiat meille taviksillekin ymmärrettävään muotoon kirjassaan ”The Truth about inflation (Totuus inflaatioista). Kirja on tosin hitaan inflaation vuodelta 2015, mutta sen keskeiset johtopäätökset ovat edelleen erittäin yleispäteviä ja perusteltuja Suomen nykyoloissa. Budjettiriihessä kannattaa nyt todella harkita tarkkaan millaisia turhia yritystukia jaellaan, kannattaako valtion omaisuuden myynti 5 miljardilla ja verokevennykset Suomen rikkaimmille?

Donovanista nykypäivän laskentamenetelmät ovat osin luotettavia, mutta osin harhaanjohtavia siksi, että oikeinlasketut keskivertoluvut jättävät pieni- ja keskituloisten välillä vallitsevan ja vuosi vuodelta kasvavan elintasokuilun näkymättömiin. Tosin myös Suomen keskuspankin tutkijoiden mukaan nopea inflaatio voi lisätä kuluttajien välistä eriarvoisuutta, koska ennestään kertyneet säästöt helpottavat kulutuskyvyn ylläpitämistä (siis niillä joilla on säästöjä). Ne ovat näitä itsestään selviä, vähätteleviä, usein kansalaisten käsityskykyä väheksyviä nollatutkimuksia!

Samasta asiasta ovat huolestuneet onneksi Suomessa muutkin taloustutkijat, kuten esim. Helsingin yliopiston professori Roope Uusitalo, joka on huolestunut nykyhallituksen raastavista ja mahdollisesti liian suurista supistamisriskeistä, jotka kohdistuvat Suomen köyhimpiin kansalaisiin. Hänen mielestään kehitys voi aiheuttaa sen, että supistukset voivat tulevaisuudessa nousta kalleimmiksi kuin nopeasti kuin lyhyellä aikaväillä saavutetut hyödyt.

Donovan tylyttää sattumoisin tai tarkoituksella kirjassaan Suomea eräänä esimerkkimaana. Hän osoittaa selvästi, että Suomen kotitalouksien pienituloisimman viidenneksen elinkustannukset kohosivat 1997-2014 viitisen prosenttiyksikköä enemmän kuin suurituloisten. Nyt uudet tilastot osoittavat elintasonousun erot ovat vain kasvaneet, mutta ne on piilotettu tilastoihin näppärästi.

Suomen poliittinen kenttä on kirjan kirjoittamisen jälkeen totaalisesti muuttunut eriarvoiseksi.
Marinin hallitus syyti rahaa yrityksiin kuin yrityksiin miljoonia ja kasvatti valtion velkaa, kuten nyt yhteiseen rahaan tottunut demari vain voi. Nyt maksamme jo pelkkiä korkoja lähes neljä miljardia euroa ja valtion ensi vuodenkin budjetti on alijäämäinen 10,1 miljardia! Konkurssit ovat lisääntyneet ja arkiset huolet on sysätty nyt pienille eläkeläisille ja muille erityisryhmille, kuten asumistukia saavat yksinhuoltajat ja muut syrjäytyneet. Useimmiten köyhien ihmisten vuokratulot ovat hyödyntäneet eniten suuria asuntosijoittajia, säätiöitä ja ammattiyhdistyksiä, joiden ei ole tarvinnut maksaa edes veroja tuloistaan yleishyödyllisyyteensä vedoten.

Nyt hanat suljetaan ja annetaan ns. markkinatermein luovan tuhon näkyä periaatteella: kaikki köyhät luukulle ja ”fattaan”!
Olen kyllä siitä samaa mieltä, että yhteiskuntamme on tarkkaan tutkittava, ketkä elävät ns. loisina hyvinvointivaltiossamme. Heidät on siirrettävät kortistosta työelämään ns. vaikkapa Kekkosen ajan ”pakkotöihin”.  Työllistymisrahaa on suunnattava hoitoalalle, jossa on kaikkein suuremmat resurssipulat. Tehokuutta on saatava uudelleenkoulutukseen ja nuorten auttamiseen alkuun työelämässä.

Erityisen tyrmistynyt olen näistä miljonäärikansanedustajien, kuten Noora Fagerströmin ylimielisistä lausunnoista viikonlopun Iltalehdessä.”Köyhät ansaitsevat menoleikkaukset ja heidät on saatava sanoa helpommin irti töistä: laiskoja ei suvaita!!”
Suomessa on nyt koettu äänten uusi jako. Persut ovat nyt vaatimassa hyvinvointinationalismia, kansallisen suvereniteetin palauttamista, EU skeptisyyttä ja suhtautuvat humanitaariseen maahanmuuttoon kielteisesti verhoutuneena piilorasismiinsa. Puolueiden vastakkainasettelu ei saa yltyä tuhoavaksi ja repiväksi polarisaatiopolitiikaksi, jossa köyhät unohdetaan täysin!

Juhani Melanen

Näin loppukesästä puutarhassani eletään sadonkorjuun aikaa. Keväällä pienestä siemenestä istutetut taimet ovat saaneet kasvaa mullassa, auringossa ja sateessa ja tuottaa hedelmää. Jälleen olen saanut puutarhaharrastuksen kanssa ihmetellä kasvun ihmettä, ja sitä, miten joku kasvi kukoistaa ja toinen kärsii. Olen iloinnut valtavasti jokaisesta pienestä tomaatista, kesäkurpitsasta ja kurkusta ja nauranut jälleen epäonnistuneille retiiseille ja kaksi vuotta sitten istutetulle herukalle, joka tuotti satoa kokonaiset viisi marjaa. Puutarhani sadosta päätellen olen kokenut sekä onnistumisia että epäonnistumisia.

Raamatussa Jeesus toteaa: hedelmistään puu tunnetaan.

Tämän sunnuntain aiheena on Jeesus parantajamme. Evankeliumi laittaa meidät tutkailemaan omaa elämäämme: millaista satoa me tuotamme? Olemmeko me nuutuneita retiisejä, vähäsatoisia viinimarjoja tai rehottavia rikkakasveja? Millaista satoa meidän ylipäätään tulisi elämässämme tuottaa?

Ajattelen niin, että Jumalan sana on elävää ja ravitsevaa. Jumalan sana on hyvyyden ravintoa. Hänen Sanansa on meidän hyvinvointiamme. Jotta voisimme kukoistaa, me tarvitsemme Jeesusta. Hän ruokkii, hän ojentaa, hän tukee ja hän vaalii. Sato on tämän rakkauden tulemista todeksi. Me saamme rakastaa, koska Hän ensin on rakastanut meitä.

Maija-Reetta Katajisto

Lahti eroaa monista muista kaupungeista siinä, että sillä on runsaasti konserniyhtiöitä (45), jotka toimivat osakeyhtiöinä siksi, ettei niiden toimintaa voida kunnallispoliittisesti valvoa. Näille ns. in–house -sisaryhtiöille on ominaista hyvin usein heikko kannattavuus ja hääräily yksityisillä markkinoilla ilman selkeästi määriteltyä toimenkuvaa. Ne on usein perustettu siksi, että kunnat voisivat kiertää hankintalakia. Toinen tärkeä syy Lahdessa saattaa olla nepotismi eli sukulaisten suosiminen näissä yrityksissä eli lahtelaisten virkamiesten sukulaisten työllistäminen. Kolmas ja ehkä sittenkin tärkein syy on kuitenkin palkita uskolliset puoluepukarit hunajatolpilla näiden yhtiöiden hallituksissa, koska Lahden kaupungin tehtävät katosivat sote-uudistuksen myötä ja sen tulorakenne muuttui totaalisesti; silti kaupungin kaikki työpaikat (3700) säilyivät. Miksi?

Lahden kaupunginvaltuusto kulkee taas korvalaput korvissa ja side silmillä, kun puhutaan KOKO Lahdesta ja sen kyvystä toimia voitolla tapahtumajärjestäjänä. Nyt kannattaisi kuitenkin pitää maltti mielessä ja katsoa, mihin Lahdella on varaa tulevaisuudessa ja onko yleensä koko tapahtumajärjestely todella Lahden kunnallista ydinosaamista. Valitettavasti valitukset eivät ole hävinneet mihinkään Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta. Seppo Korhonen ja Juha Tapiola ovat tehneet valituksen Koko Lahden toiminnasta siksi, että se heidän mielestään kilpailee kaupungin tuen varassa yksityisellä sektorilla EU-lainsäädännön vastaisesti pääomittamassa muuten konkurssikypsää yhtiötä.

Kannattaa siis tarkastella lukuja, jotka tällä hetkellä tiedämme yhtiöstä nimeltä Koko Lahti Oy, joka on täysin Lahden omistama, kuten oli Eventskin. Lahden kaupunki ei tule vaatimaan ketään omistamansa Lahti Eventsin sisaryhtiön hallituksen jäsentä vastuuseen heidän tekemistään taloudellisista virheistään, koska päätökset on siunattu lahtelaisten valtuutettujen yhteisellä päätöksellä. Katumusta Eventsin virheistä ja KymiRingin toimista ei ole myöntänyt kukaan asiasta päättänyt lahtelaisvaltuutettu. Koko ajan on esitettyjä vääriä lukuja ja salattuja tosiasioita peiteltiin lahtelaisilta veronmaksajilta täysin tietoisesti. Tullaanko näin tekemään Koko Lahdenkin kohdalla, jää taas kerran valtuutettujen päätettäväksi.

Vilkaistaanpa siis Koko Lahden lukuja hivenen ja katsotaan, missä oikein mennään?
Koko Lahden liikevaihto 31.12.2022 oli noin 5,1 miljoonaa euroa. Saman vuonna yhtiö sai avustuksia Lahden kaupungilta noin 2,1 miljoona, valtiolta noin 0,2 miljoonaa eli yhteensä noin 2,3 miljoonaa. Tekikö Lahti sitten kirjanpitokuprun ja lisäsi Koko Lahden liikevoittoon (5,1 + Me + 2 ja 3 Me), jolla yhtiö saadaankin kannattavaksi eli tulot 7,4 miljoonaan liikevoitoksi 0,7 miljoonaa!

Käytännössä Lahti siirtelee rahaa yhtiöstään toiselle usein siten, että vuokranmaksuja ei peritä lainkaan. Koko Lahdella on vuokravelkaa 2,65 miljoonaa. Silti Lahden kaupunginhallitus päätti viime kokouksessaan, että Koko Lahti on kannattava yritys, vaikka Jorma Ratian yritti omien talouslukujensa perustella ettei näin ei suinkaan ollut. Mistä tässä siis voi olla kysymys? Jorma Ratia yritti puuttua tähän Lahden holtittomuuteen ja veronmaksajien rahojen väärinkäyttöön vaatiessaan Koko Lahden liiketoiminnan uudelleen arviointia. Hänet tyrmättiin Lahden kaupunginhallituksessa taas kerran; vain Kalle Aaltonen äänesti Ratian uudelleen arvioinnin puolesta.

Tilanne on nyt sellainen, että Lahden kaupunginhallituksen yritys pääomittaa Koko Lahtea 400 000 eurolla on välipäätöksellä täytäntöönpanokiellossa. Lahdessa tarvitsisi nyt tehdä kattava uusi kartoitus Lahden sisaryhtiöiden taloudellisista luvuista. Nyt Lahden valtuustossa elää Jorma Ratian suhteen todellinen maalittamisen mentaliteetti. Häntä on yritetty syyllistää kiusaamisesta ilman perusteita, koska hän on uskaltanut puuttua ja ottaa henkilökohtaisesti selvää Lahdelle kiusallisista tytäryhtiöiden talousluvuista. Lahden kaupunginhallituksen enemmistö näyttää siis jatkavan edelleen samalla tavalla kuin ennenkin eli ilman halua tarkastella Koko Lahden talouslukuja objektiivisesti. Tämä toiminta ei todellakaan vakuuta asioista seuraavia lahtelaisia veronmaksajia. Vaarana on taas, että kuuseen kurkottaminen voi kapsahtaa Koko Lahden tapauksessa kipeästi katajaan.

Juhani Melanen

Petteri Orpon hallitus yhdessä Perussuomalaisten ja muiden kanssa vakuuttelivat vielä keväällä, ettei kenenkään tarvitse olla huolissaan tulevaisuudesta. Kun katsoo hallitusohjelman lukuisia työelämän heikennyksiä, voimme miettiä, olisiko sittenkin aihetta huolestua. Samaan aikaan, kun maailman talous sakkaa, vienti ei vedä eli ei tule apuja maailmalta eli Suomen ulkopuolelta, mitä tekee uusi hallitus? Leikkaa suomalaisten ja lahtelaisten tavallisten ihmisten arjen ostovoimaa ja aiheuttaa sillä vielä pahemman taloustaantuman koko maahan. Ja millä perustein? Sillä, että nyt on pakko leikata, kun edellinen hallitus otti velkaa. Kyllä, niin otti koko maailma ja koko Eurooppa, koska korona, koska sota.

Mutta Suomessa voit voittaa vaalit, kun lupaat leikata 6000 miljoonaa euroa. Sopeuttaa pitää kyllä, mutta se on tehtävä fiksusti ja silloin, kun lähdetään nousuun eli korot laskevat ja kasvu alkaa. Mutta se aika ei ole nyt. Mutta hallituksen ongelma on, että kasvun kaavaa ei ole – eli ei ole näkemystä siitä mistä se fiksu kasvu tulisi. Missään muussa Euroopan maassa se ei onnistuisi. Suomen vienti sakkasi nyt kesäkuussa lähes 15 prosenttia! Suomen tärkeimpien vientimaiden markkinat eivät nyt vedä. Ruotsi, Saksa yms. ovat vaikeuksissa. Mitä tilalle? Uusi hallitus ei ole päässyt edes tätä pohtimaan, koska kohut ovat vieneen kaiken ajan ja energian.

Mutta mitä tämä kaikki tarkoittaa tavallisille suomalaisille? Potkulaki, paikallinen sopiminen, sairaussakko… nämä enteilevät kylmää kyytiä palkansaajille. Uudistusten toteuttaminen tarkoittaa monelle ihmiselle toimeentulon heikentymistä ja mahdollisuuksien kapenemista. Mikäli tarkoitus on ollut nujertaa talouden alijäämää, näillä toimilla hallitus nujertaa vain suomalaista työntekijää. Olemme pian tilanteessa, missä vastakkainasettelu lisääntyy ja jännitteet työmarkkinoilla kasvavat. Heikennyksien toteutusjärjestyskin on suunniteltu niin, ettei työntekijällä ole mahdollisuutta puolustaa oikeuksiaan ja etujaan. Ensin tehdään muutokset lakko-oikeuteen, sen jälkeen toimeenpannaan työntekijöitä koskevat leikkaukset ja heikennykset. Käytännössä tämä tarkoittaisi siis sitä, että hallitus haluaa ensin rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeuksia, jotta muiden muutosten läpi vieminen olisi tämän jälkeen helpompaa. Esimerkiksi teollisuusliitto on jo alkanut valmistella toimia vastalauseeksi hallituksen aikeille.

Myös ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kohdistuvat leikkaukset ovat erityisen rajuja. Nämä leikkaukset kohdistuvat jo entuudestaan pienituloisiin ja samalla lisäävät tarvetta asumistukeen ja toimeentulotukeen. Erityisesti toimeentulotukea tulevat tarvitsemaan lapsiperheelliset työttömät. Tämän lisäksi hallitus suunnittelee leikkauksia asumistukeen. Tätä perustellaan työhön kannustamisella. On vaikeaa nähdä hallituksen tavoitetta kannustaa työelämään, kun samalla työntekijän oikeuksia ja asemaa heikennetään ja sosiaaliturvaa leikataan. Suomalaiseen osaamiseen tulisi panostaa nyt täysillä, eikä aikuiskoulutustuen lakkauttaminen tue tätä millään tavoin.

Eduskunnan syksystä tulee siis mielenkiintoinen. Näin suurlähettiläspäivien kunniaksi sanon sen näin diplomaattisesti.

Ville Skinnari

Keskellä työviikkoa sähköpostiini tuli kutsu sukukokoukseen Konnevedelle. Se oli ensimmäinen laatuaan minulle ja vähän viime tipassa perille saapunut. Mutta tuntui kiinnostavalta ja vähän jännittävältäkin lähteä paikan päälle. Keitä ja millaisia ihmisiä siellä olisi? Kokemuksesta tuli kuitenkin oikein antoisa. Siellä näin tutunoloisia kasvoja, sillä tein havaintoja, että minähän näytin jonkin verran äidin serkulta. Kuulin myös siellä tuttua murretta ja uusia sekä vanhoja sukutarinoita. Tuntui hyvältä ajatella: kuulun tähän porukkaan. Olen osa suurempaa kokonaisuutta. Minulla on omat juuret.

Joskus itsensä löytäminen, tutkiminen tai ymmärtäminen on paljon vaikeampaa. Ja varsinkin olla rehellinen Pyhän Jumalan edessä, se haastaa. Epärehellisyyden puuskassa saattaa teeskennellä pyhempää kuin onkaan, pelkäävänä paeta paikalta, tai hyvin ankaran omantunnon omaavana masentua. Raamatun sana on sellainen lamppu, joka valaisee kyllä sen, että jokainen on joskus tehnyt tai ajatellut pahaa.

Ihmisenä elämiseen kuuluu pimeyttä, meihin ihmisiin kuuluu pimeitä puolia. Kun asia ahdistaa, on hyvä hakeutua silloinkin Raamatun ääreen. Siellä kerrotaan ennen kaikkea armosta ja hyväksynnästä, pelastuksesta. Siitä, ettei Jumala omaansa hylkää. Jokainen on luotu ainutlaatuiseksi ja arvokkaaksi ihmiseksi. Ja jokaiselle Jeesus on luvannut: ”Sitä, joka tulee luokseni, minä en aja pois (Joh.6:37).

Rukous: Jumala, lahjoita rakkaus, joka parantaa sisäiset kipumme ja joka on lähimmäisiämmekin kohtaan lempeä ja kärsivällinen!

Pastori Kati Saukkonen

Kesä vaihtui syksyksi myös politiikassa, kun elokuiset syyskokoukset käynnistyivät politiikassa. SDP:n eduskuntaryhmä kokoontui Vantaalle torstaina ja perjantaina. Jalkapallo on laji, joka yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Kesäkokouksesta halusimme myös jalkapallon avulla lähettää Antti Lindtmanin kanssa vakavan viestin: Jos joukkue ei pidä yhtä, se ei voi voittaa. Meidän ei tule antaa minkäänlaista sijaa syrjinnälle tai rasismille, ei jalkapallossa eikä missään muussakaan asiassa Suomessa. Ja meillä oli Tikkurilan torilla selkeä viesti: annamme punaisen kortin rasismille.

Syitä on monia. Vastakkainasettelun mallit Yhdysvalloista ovat nyt rantautuneet Suomeen. Muodostetaan maailma, jossa toiset ovat oikeassa ja toiset väärässä oikeassa. Tämä pelikirja on yksinkertainen ja tuntuu toimivan edelleen ainakin Yhdysvalloissa. Seuraavat presidentinvaalit USA:ssa sen kertovat. Amerikan malli ja Donald Trumpin tapa toimia on toiminut esimerkkinä myös Suomessa tietyille tahoille. Tämän osasi hyvin myös esimerkiksi Iso-Britannian entinen pääministeri Boris Johnson. Faktat ja fiktiot menivät iloisesti sekaisin, mutta mitä sitten? Kannatusta tuli. Tuloksena mm. Britannian ero Euroopan Unionista.

Tässä mallissa halutaan ja tarvitaan vastakkainasettelua, ilman sitä ei olla olemassa. Tätä ruokkii aina myös ihmisten vaikea taloustilanne ja paha olo, jonka historia on osoittanut Euroopassa 1930-luvulla. Yksinkertaistaan vaikeita asioita. Tämä ilmiö koskee koko Eurooppaa. Maltillinen oikeisto on alkanut enemmän kuin flirttailemaan äärioikeistolaisten kanssa. Eli kyse on suoraan myös valtapolitiikasta ja vallan saamisesta.

Peiliin pitää katsoa kaikissa suunnissa, koska yksi syy tähän on myös politiikan pinnallistuminen. Sosiaalisen median näkyvyydestä ja yksikertaisten iskulauseiden lanseeraamisesta on tullut painopiste. Se vie ajan ja tilan kaikkein tärkeimmältä eli todellisten ratkaisujen hakemiselta. Ja asiat ovat vaikeita. Esimerkiksi sosiaali – ja terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän haasteet näemme joka päivä. Maailma on muuttunut, ihmiset ovat muuttuneet. Nykyisten nuorten ja lasten haasteet ovat erilaisia kuin meidän, koska maailmankuva heille ei muodostu enää perinteisen median kautta, vaan somekanavien välityksellä. Tämä haastaa meidät kaikki ja on haasteena paljon suurempi ja vaikeampi kuin esimerkiksi talousasiat ja niiden korjaaminen.

Sivistynyt Suomi on ehkä kovimman haasteen edessä pitkään aikaan, koska sivistyksen luominen vie vuosia, ellei vuosikymmeniä, mutta sen romuttaminen käy sittenkin nopeammin. Mutta joskus on pakko sanoa, että nyt riittää. Eduskunnan syksynä tämä meno jatkuu ja kaikki perinteiset sääntökirjat on nyt heitetty romukoppaan. Mustasta tehdään valkoista ja valkoisesta mustaa. Vanha pelottava teesi on palannut: valheesta tehdään totta, kun se toistetaan moneen kertaan.

Nyt pitää pelata kovaa, koska peli on niin likaista. Valitettavasti. Silti haluan uskoa, että nyt Suomessakin halutaan rakentavia ja ratkaisukeskeisiä ihmisiä. Päättäjien tehtävä on näyttää esimerkkiä, koska kaikkea tätä tarvitaan muuallakin. Voi olla, että olen väärässä.

Ville Skinnari

Silmäilin päivänä muutamana upeassa pääkirjastossamme OECD:n terveydenhuoltoraporttia ja huoleni heräsi, enkä ole asiassa yksin enkä edes alan ammattilainen. Valitettava tosiasia on se, että THL:n mukaan rinnakkaiset potilasjärjestelmät kiihdyttävät eriarvoisuutta ja saman huolen pitäisi aiheuttaa harmaita hiuksia myös poliitikoillemme, mutta nyt persut ja oikeisto painavat köyhät kyykkyyn.

Tämän saman huolen puki sanoiksi johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (Suomen kuvalehti nro 29) seuraavasti: ”Suomessa on hyvin erikoinen järjestelmä. Meillä on julkinen terveydenhoito ja puolijulkinen työterveyshuolto erillisenä systeeminä; se on älyttömän tehoton, tätähän ei saisi sanoa ääneen. Se on suosittu, mutta ihan typerä. Kaikille samanlainen riippumatta siitä, oletko työssä vai et? Tätä ei kukaan halua, mutta niin se kyllä on!” Viisaita sanoja, mutta miksei toimita? Salminen on joutunut toistuvasti tukkanuottasille EK:n Ilkka Oksalan ja työmarkkinajärjestöjen kanssa, jota ovat puoltaneet järjestelmää erittäin oudoin perustein eli ilman selkeitä faktoja. Suomessa on puhuttu terveydenhoidon oikeudenmukaisuudesta vuosikymmenet, mutta asia on aina haudattu jonnekin byrokratian rattaisiin tai itse Orpo-pojan mappi Ö:hön.

Tilastojen valossa asiaa kannattaa silti tarkastella myös oikeudenmukaisuusaspektin näkökulmasta. Vuonna 2021 lakisääteisessä työterveydenhuollossa oli 1,97 miljoonaa suomalaista, joista 1,85 miljoonaa sai myös sairaanhoidon palveluita. Suurin osa muusta kansasta eli yli 3 miljoonaa käyttää julkista terveydenhuoltoa. Joukossa on eläkeläisiä, työttömiä, yrittäjiä, äitejä lapsineen ja ne reilut 120 000 palkansaajaa, joille työnantaja tarjoaa vain pelkän lakisääteisen työterveydenhuollon. Työterveyden luvuista selviää, että jokainen palkansaaja rahoittaa työnantajan tarjoamaa sairaanhoitoa, vaikkei sitä saisikaan.

Vapaaehtoisen sairaanhoidon osuus työterveyshuollon (v. 2021) 899:stä miljoonasta eurosta oli 435 miljoonaa, josta Kansaneläkelaitos korvasi työantajille 121 miljoonaa. Kelan korvaukset maksetaan työtulovakuutuksesta, joka kerätään työnantajien sairausvakuutusmaksuilla sekä palkansaajien ja yrittäjien sairasvakuutuksen päivärahamaksuilla. Huomioitava on myös se, että Kelan korvausten jälkeisen osan maksaa työnantaja, joka saa vähentää sen verotuksessaan. Tämä järjestelmä ei ehkä Salmisen sanoin ole typerä, mutta äärettömän tehoton se kyllä on. Data kertoo, että suurin syy tulla työterveydenvastaanotolle on infektiotiesairaudet ja turhat työtodistukset, joita Suomessa kirjoitellaan milloin mihinkin tapaukseen ja vaadittuihin typeriin todistuksiin. Jokainen täysijärkinen käsittää, että lääkäreitä, tämä yksinkertaisesti vit…!

Työterveydenhuollosta on tullut yksityisille erittäin kannattavaa bisnestä yksityisille lääkärikeskuksille, etenkin isoille pörssiyhtiöille, kuten Mehiläiselle, joka kiertää veroja laillisella verosuunnittelulla miljoonia, koska Suomen verottaja ei osaa tätä laittaa järjestykseen. Tämä eriarvoisuus näkyy nyt juuri inflaation ja työelämän kiristyessä selvästi juuri hoitoon pääsyn kohdalla. Jonot kiireettömän hoitoon pääsyyn kasvavat ja eläkeläiset kuolevat näihin jonoihin. Miten näitä terveyseroja pitäisi sitten oikein hoitaa?

Oikeudenmukaisuuden mittarilla kaikki pitäisi kääntää päälaelleen. Työttömät työterveyshuoltoon, työntekijät terveyskeskuksiin. No näinhän ei suinkaan tapahdu. Hyvä työkeskusjärjestelmä tuhottiin ja kaikki karkaavat sieltä kuin sutta pakoon. Mistä sinne saataisiin lääkäreitä, jos poliittinen tahto puutuu ja raha ratkaisee kaiken? Vaarana on koko julkisen terveydenhuoltomme rapautuminen ja lopullinen alasajo. Työnantajat huutavat kurkku suorana, että julkinen terveyshuolto ei toimi ja pysty vastaamaan työelämän haasteisiin. Onko asia siis näin? Työterveydenhuollon professori Kristiina Patja sanoo, että todellista kilpailua ei ole olemassakaan terveydenhuollossa. Suomelta puuttuu työterveysvisio! On aika toimia, mutta kuka toimii?

Juhani Melanen

Lähteet: Suomen kuvalehti nro 29; THL:n selvitys: ”Työterveydenhuollon sairaanhoitopalvelut – näkökulmia suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän oikeudenmukaisuuteen.

Suomalaiset ovat nöyriä hallintoalamaisia, joita vuosisatoja ovat potkineet päähän niin ruotsalaiset, venäläiset kuin suuri ja mahtava Neuvostoliittokin. Ruotsalaiset ovat omissa sodissaan taistelleet urheasti aina viimeiseen suomalaiseen ja Neuvosto-Venäjä yritti päättää kalliin itsenäisyytemme röyhkeästi jo vuonna 1939. Me olemme sisukkaita perkeleitä, jotka puhisemme omissa oloissamme ja välttelemme ikäviä asioita, koska meihin on syvälle istutettu herrapelko niin kirkon kuin esivallankin toimesta. On purtu pettua ja kyyristelty. Meitä on haukuttu ryssiksi, syytetty junteiksi ja haukuttu kulttuuria ymmärtämättömiksi toisen luokan kansalaisiksi, mutta tästä vähättelystä ja omanarvontunteemme latistamisyrityksistä huolimatta olemme kyenneet rakentamaan upean ja demokraattisen elintasovaltion, jonka opetus oli vielä 2000-luvun alussa maailman parasta.

Lyhyesti: olemme demokratian ritareita, mutta samalla polarisoituneita some-hölmöjä. Me Härmän poijaat ja tytötkin kiihkoilemme aamuyön tunteina kännissä tai jopa selvin päin erilaisilla some-alustoilla ja annamme palaa syvän vihamme ja turhautumisemme julki estottomasti ja ilman harkintaa ja ajatustakaan siitä, että ns. kunnialliselle medialle tämä on vain lisäbensaa liekkeihin jo nyt roihuavaan rasismikohuun. Sitä lietsotaan nyt kaikin tavoin ja täysin väärillä argumenteilla Hesarin vihervassaritoimittajien taholta parisuhteessa pettyneiden ja kostoa tavoittelevien entisten rakastajattarien salaisten sähköpostien välityksellä. En hyväksy todellakaan näiden persuministereiden todella älyttömiä ja rasistisia purkauksia, mutta ymmärrän näitä tunteita jotenkin ja siitä tässä melastelussani yritän hiukan valottaa ja selittää.

Noudatamme maana ylivoimaisesti tunnollisimmin YK:n yleismaailmallista ihmisoikeuslakia vuodelta 1948, mutta silti me saimme kuulla mediasta, että olemme Euroopan rasistisin maa, mikä on todella suoraan sanoen paskapuhetta ja uskomatonta vedätystä ja todellista leimaamista ilman tieteellisiä perusteita. Meillä on ollut saamelaisemme ja mustalaisemme, mutta emme monienEuroopan valtioiden tavoin ole riistäneet ja orjuuttaneet satoja Afrikan siirtomaita ja ryöstäneet niitä ilman omatuntoa. Meillä on vähän ulkomaistaustaisia maahanmuuttajia – muihin kehittyneisiin valtoihin verrattuna vain noin seitsemän prosenttia. Mikään muu maailman valtio ei ole perustuslailla turvannut paremmin5,2 % vähemmistöruotsalaisten asemaa kuin Suomi. Heille on omat yliopistot ja laajat kielelliset erityisoikeudet. Nyt nämä etuoikeutetut ankkalammikon edustajat puhuvat mediassa täysin rinnoin, että he ovat kokeneet rasismia suomalaisten taholta. Ei jumalauta! Päin vastoin itse olen monesti kuullut heidän haukkuvan meitä omalla turvatulla äidinkielellään finnjäveleiksi ja ryssiksi. Suomenruotsalaiset ovat kokoonsa nähden maailman ylisuojelluin vähemmistö. Lahti menetti toimivan varuskuntansa siksi, että hannuhanhet saivat lehmäkaupoissa oman Dragsvikinsä.

Rasismin määrittely on erittäin vaikeaa. Rasismiin liittyvät termit ovat monille suomalaisille vaikeita. Mitä tarkoittavat cancelointi, ikärasismi, homofobia, islamfobia, ksenofobia ja misandria, puhumattakaan n-sanasta. Gallupeilla voidaan osoittaa mitä vain todeksi, niin Jeesuksen toinen tuleminen kuin se, että Suomi on Euroopan rasistisin maa. Ennen yliopistossa kiersi hokema: valhe, emävalhe, tilasto ja gallup! Nyt ovat vallalla intersektionaalisuus, maalittaminen ja vähemmistön vallan kasvua enemmistön hölmöyden kustannuksella. Vallan on annettu valua erilaisille marginaaliryhmille. Tässä gallupissa, johon tutustuin, ei kyselty lainkaan tärkeimmästä rasismin muodosta eli rakenteellisesta rasismista, jota ovat ns. nimby-ilmiö eli ”ei minun takapihalleni” tai etninen profilointi. Voisin kiistatta väittää, että tämän tehdyn gallupin validiteetti ja reliabiliteetti eivät vastanneet tieteeltä edellytettyjä kriteereitä, joten se on samaa tasoa kuin kaikki ne sadat nollatutkimukset.

Jotain on silloin pielessä, jos koko ikänsä Suomessa töitä tehneet pieneläkeläiset eivät tule toimeen ilman asumistukea ja joutuvat noutamaan ruokansa päivittäin jonottamalla apua. Ymmärrän erinomaisesti perussuomalaisten tyytymättömyyden, koska Suomessa maahanmuuttajien olot ovat maailman parhaita. Tilintarkastaja Pauli Vahteran mukaan maahanmuutto ja kehitysapu maksavat Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa. Joidenkin arvioiden mukaan summa on jopa kuusi (6) miljardia. Tietoja on erittäin vaikea hakea ja viranomaiset eivät anna läheskään aina tietoja näistä asioista. Pyynnöistäni huolimatta en ole saanut tietoja maahanmuuttajien raiskausrikoksista enkä vankilatuomioista suhteutettuna muuhun väestöön. Varmasti tiedetään, että se on paljon suurempi kuin kantaväestön osuus. Juuri kukaan ei Suomessa uskalla puhua siitä tosiasiasta, kuinka röyhkeästi rasismikorttia Suomessa heilutetaan esimerkiksi kunnallisissa ja valtion työtehtävissä. En ole todellakan persu, mutta asuuko minussakin ns. pieni rasisti? Määritelkää se te lukijat?

Juhani Melanen

Lomat on lusittu ja koulut alkoivat Lahdessakin. Näin meidänkin perheessämme. Samoin oma syksyni käynnistyi Vaasassa eri keskustelutilaisuuksilla. Energia-alan osaamista kerääntyi Vaasaan eri puolilta maailmaa. Torstaina pohdimme mm. tuoreen ulkoministeri Elina Valtosen kanssa Suomen tilannetta kansainvälisesti viennin näkökulmasta. Luvut ovat nyt rumia ja hirveitä. Pudotusta on noin 15 prosenttia vuoden 2022 kesäkuusta. Maailman taloutta ei vedä nyt kukaan ylöspäin tai eteenpäin. Erityisesti Euroopassa tilanne on vaikea. Matala kasvu ja korkeat korot ovat myrkkyä uusille investoinneille ja työllisyydelle. Myös Suomessa tulee synkkä syksy taloudessa ja työllisyydessä. Erityisesti rakennusala tulee ilmoittamaan huonoja uutisia. Tässä tilanteessa kaupunkien ja valtiovallankin pitää olla hereillä. Olen tästä yrittänyt puhua etenkin kokoomuslaisille vaikuttajille, mutta vastaus on, että ei ole rahaa elvyttää. He eivät ole sisäistäneet tilanteen vakavuutta Suomen taloudelle samaan aikaan, kun kuluttajien eli suomalaisten ostovoimasta tullaan leikkaamaan rajusti. Ja elvytystä ei tarvitse aina tehdä suoraan budjetista. Esimerkiksi 2015 – 2019 kaudelle valtiovarainministeriö aivan oikein järjesti vakuuksia pankeille Euroopan Investointipankin kautta ESIR – ohjelmalla 400 miljoonan euron arvosta. Näin moni yritys sai tarvitsemansa rahoituksen. Syntyi työtä ja toimeentuloa. Tätä tarvitaan tässä ja nyt eikä pääministeri voi piiloitua enää vain kohujen taakse Kesärannassa.

Lahdessa on käynnistynyt uuden kaupunginjohtajan etsintä. Halutaan paras, hyvä tai parempi ei nyt riitä. On hyvä, että Lahdessa on tässä asiassa kunnianhimoa ja uskallusta. Markkinatilanne ei vain ole kovin lupaava. Kaupunginjohtajien kärki on Suomessa kapea. Pitää myös muistaa, että verkostoja tarvitaan ja niitä monella on, mutta kenellä on näkemystä viedä verkostoon näkemyksellisyyttä, onkin sitten jo paljon haastavampi asia. Olen varma, että Lahti löytää hyvä johtajan ja meidän kaikkien tulee antaa uudelle johtajalle täysi tuki. Aivan kuten Pekka Timoselle. Kaikki lähtee luottamuksesta.

Mutta mitä sitten pitää parantaa? Politikkojen tehtävä on antaa virkamiehille suunta ja visio sekä tarvittava tuki, että päätökset saadaan maaliin. Virkamiesten tehtävä on toteuttaa. Näin yksinkertaista se on. Tai pitäisi olla. Ongelmat syntyvät usein siitä, että ei ole tarvittavaa johtajuutta eikä osata erottaa isoja asioita pienistä asioista. Lahti on tässä hyvä esimerkki. Miten on käynyt Kisapuiston hankkeen, iänikuisen hotellikeskustelun tai (Launeen) uimahallin? Paljonko näihin kolmeen asiaan on käytetty aikaa ja rahaa sekä painomustetta eri medioissa? Kysymys on johtamisesta ja johtajuudesta, eikä sitä ratkaista millään pormestarimallilla, jos sitä ei vain ole. Täällä Vaasassa tai Seinäjoella päätettiin tehdä asioita. Sitten tehtiin.

Eikä Lahti ole tässä yhtään huonompi. Päinvastoin. Lahti on houkutellut huippuinvestointeja ja yrityksiä. Nyt pitää saada puitteet tähän mukaan, ettemme putoa pelistä pois. Urheilu, matkailu ja kulttuuri ovat molemmat olosuhdekilpailua siinä missä yrityksienkin sijoittautuminen. Nyt Lahti ei ole olosuhteiltaan monipuolinen urheilukaupunki. Esimerkiksi koripallossa ollaan siinä tilanteessa, että olosuhteista johtuen on vaikea edes pelata tai harjoitella. Lahti – hallin ongelmat eivät varmaan ole tulleet yllätyksenä, mutta miksi asioita ei korjata, kun kaikki toimenpiteet eivät edes maksa mitään? Koulujen liikuntatilat rakennettiin kysymättä käyttäjiltä mitä tarpeita heillä on. Näin kävi esimerkiksi Länsiharjun koululla.

Mutta opitaan virheistä ja korjataan asiat.

Ville Skinnari