Toukokuun lopussa ollaan monella tapaa jonkinlaisessa taitoskohdassa, ainakin omassa mielessäni moni asia muuttuu, kun päästään toukokuusta kesäkuuhun. Vaikka kevät olisi ollut lämmin, oikea kesä alkaa vasta, kun kouluissa on laulettu suvivirsi ja oppilaat on päästetty kesälaitumille. Monella koulun päättyminen on myös kokonaisen elämänvaiheen päätös, todistus kädessä tarkoittaa monien opiskeluvuosien loppua ja jonkin uuden alkua. Mutta aivan vielä ei ole aika juhlia, vaan hetki pitää vielä odottaa.

Kirkkovuodessa taitos pääsiäisajan ja helluntaiajan sattuu tänä vuonna samaan ajankohtaan kouluvuoden päätöksen kanssa. Pääsiäisen jälkeen on iloittu siitä, että Jeesuksen kuolema ei ollutkaan kaiken loppu. Helatorstai muuttaa tarinaa, kun Jeesus nousi taivaisiin. Ennen lähtöään hän lupasi seuraajilleen puolustajan Pyhän Hengen, jonka avulla elämä kristittynä on mahdollista. Helluntaina muistetaan sitä, miten Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle, mutta vielä hetki odotetaan myös helluntain juhlaa.

Odottaminen. Lapsena odottaminen oli tuskallista ja lähes kaikkea piti odottaa. Iän myötä käsitys ajan kulusta on muuttunut. Usein huomaan toivovani, että odottaminen kestäisi hieman kauemmin. Että asiat eivät tapahtuisi niin nopeassa tempossa.

Millaisia asioita sinä odotat? Odottaminen voi olla ihanaa, jännittävää mutta myös pelottavaa. Odottaessa ei vielä voi tietää millaista on, kun odotus loppuu. Vaikka tulevasta ei voi tietää, Jeesuksen lupaukset kertovat siitä, että emme ole yksin. Jumala toimii tässä maailmassa ja meidän elämässämme Pyhän Hengen kautta.

Hanna Rikkanen
kappalainen, Launeen srk