Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on lähimmäinen, siis ne lähellä olevat ihmiset. Muutaman viime vuoden aikana olen huomannut, että sana on aika vieras monelle lapselle ja nuorelle. Olen miettinyt, mistä tämä mahtaa kertoa. Siitäkö, että sana on vanhahtava, tai ehkä se kertoo jonkinlaisesta kulttuurisesta muutoksesta?
Kirkollisissa piireissä sana lähimmäinen on kyllä käytössä, koska puhe lähimmäisistä oli Jeesuksen puheissa niin keskeisessä roolissa. Jopa siinä määrin, että kun häneltä kysyttiin mikä on suurin käskyistä, hän vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus myös laajentaa käsityksen lähimmäisistä. Lähimmäisiä eivät ole ainoastaan itselle läheiset ja luonnostaan rakkaat ihmiset, vaan myös kaikki sellaiset, joita on vaikea kohdata rakkaudella.
Käskypari: rakasta lähimmäistä kuten itseä, onkin yllättävän vaikea. Ehkäpä yksi syy sanan ”lähimmäinen” katoamiseen jokapäiväisestä kielenkäytöstä, liittyy käsitykseen lähimmäisenrakkaudesta. Aika usein se on ymmärretty sellaisena itsensä uhraavana rakkautena ja mahdollisesti myös rakkaudella tukahduttamisena, siis eräänlaisena vallan välineenä.
Jos lähimmäisenrakkaus ymmärretään yllä kuvatulla tavalla, mennään pahasti metsään. Jeesushan kehotti rakastamaan lähimmäistä samalla tavoin kuin itseä. Itsensä uhraaminen toisten puolesta, ei osoita rakkautta sen paremmin itseä kuin toistakaan kohtaan. Jos en pysty rakastamaan itseä, miten voisin rakastaa ketään toistakaan. Mutta samaan aikaan on kuitenkin huomattava, että jos rakastan ainoastaan itseäni, alan pystyttää raja-aitoja itseni ja toisten välille.
Ehkäpä vastaus löytyykin Jeesuksen muokkaaman käskyn alusta, eli Jumalan rakastamisesta, tai paremminkin Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Pystyn rakastamaan itseä ja toisia, koska olen itse rakastettu.
Hanna Rikkanen
Kappalainen
Launeen seurakunta