”Virvon varvon vitsasella, kosken kevätpajusella, terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen, onnea oksalla tällä.”

Palmusunnuntaina saattavat ovikelloa kilkuttaa iloiset virpojat. Muistan, miten lapsena kerättiin pajunkissoja hankiaisen päältä ja välillä humpsahdettiin, kun hanki pettikin jalkojen alla. Pajunoksat koristeltiin kreppipaperisuikalein ja silkkipaperikukin. Osa virpojista pukeutuu trulleiksi, osa pupuiksi ja osa kulkee arkisemmissa vaatteissa. Vanhan tavan mukaan ortodoksisessa kirkossa virpomavitsat siunataan edelleen. Sotien jälkeen virpominen levisi koko Suomeen ja tapaan yhdistyi Ruotsista tuleva perinne pukeutua noidiksi.

Virpomisessa on samaa kuin siunauksen toivottamisessa. Erityisen hyvän, Jumalan rakkauden toivottamista toiselle. Jeesus kutsui meitä auttamaan toisiamme ja tekemään hyvää.

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin pääsiäisjuhlille, ihmiset tervehtivät häntä kuin kuningasta heiluttamalla palmunoksia ja levittämällä tielle vaatteita. Samalla tavalla kristityt ovat juhlineet palmusunnuntaita ainakin 300-luvulta lähtien. Meillä ei kasva palmuja, joten ne on korvattu pajunkissoilla.

Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko. Se kutsuu meitä seuraamaan Jeesusta Hänen kärsimystiellään. Se kutsuu meitä miettimään samalla niitä toiveita ja odotuksia, joita laitamme Hänelle ja Hänen kuninkuudelleen. Rukoilemme Isä meidän -rukouksessa samaa kuuliaisuutta, kuin Jeesuksella oli ja rukoilemme Jumalan tahdon toteutumista elämässämme: Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi.

Saamme tehdä elämän matkaa sen kuninkaan kanssa, jonka tie ei päättynyt Jerusalemiin, ei ristille, eikä kalliohautaan, vaan ylösnousemuksen voittoon.

Sanna Alanen,
pastori, Launeen seurakunta