Sadusta ystäviin

Arvostettu brittilehti The Guardian kirjoitti: ”Lahti on täynnä viehättäviä kahviloita ja hiljaisia maanläheisiä ihmisiä. Maisemat ovat kuin suoraan sadusta.”

Juuri noin. Totahan olen toitottanut. Lahdesta ei mulkeroita löydy. Toki joitain poikkeuksia, kuten isukki, joka pienen poikansa seurassa kiekkopelissä huusi tuomarille niin rumasti, etten kehtaa kirjoittaa.

Fiksuja ovat pääosin myös Pelsun kannattajat. Yksi fiksuimmista on hillityn kauniisti asiantuntemuksella kannustava Tarleena Nissinen.

Tarleena Nissinen

Mitä tulee maisemiin, onhan Lahdessa kaunista. Paitsi järkyttäviä näkyjä Kisapuistossa, jossa olin ikämieskiekossa. Kakko, Latvala, Pöyhönen, Peltonen ja kumppanit näyttivät pelisilmää puhumattakaan Ville Skinnarista, joka omaa vieläkin hivelevän luistelutaidon.

Palloliitto palkitsi ansaitusti monitoimisen Kapa Kallion ja aikanaan jopa tiskijukkana loistaneen Urpo Karjalaisen. Upia ehdotan (kannatettuna) lahtelaisen kävelyjalkapallon päämieheksi, kun eivät muut tehtävään pysty. Kapa toki pystyisi, mutta on toistaiseksi liian nuori ja vauhdikas.

Sarjassani liigavalmentajat ovat vuorossa Jonne Virtanen ja Jarno Pikkarainen. Molemmat kovassa paikassa Mikkelissä ja Porissa.

Jonne takoo hyvää tulosta materiaaliin nähden. Selvästi miestä välillä sapettaa, mutta aika hyvin pysyy omiensa puolella. Usein kuultu lausunto ”harmittaa poikien puolesta”, alkaa jo kyllästyttää. Kai useiden niukkojen tappioiden jälkeen valmentajaakin potuttaa, jos ei ihan vta. ”Antaisin vasemman kivekseni, jotta voitettaisiin”, sanoi Jonne tappioiden jälkeen.

Pikkaraisen Ässät menee jatkoon pudotakseen äkkiä. Porilainen hulluus näkyy ajoittain. Ja tamperelainen älytaito, Jan-Mikael Järvinen. Pikkaraisen yksinkertaiset suunnitelmat sopivat Ässille.

Pellcansin jatkopaikka on siinä ja siinä. Onneksi Patrik Bartosak on Patrik Bartosak.

Hyvää ystävänpäivää. Se on lauantaina, mutta meille olkoon joka päivä.

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO