Vähemmistöt kyykyttävät enemmistöä

Jokainen politiikkaa seurannut tietää, että edustuksellisessa demokratiassa vaalikaudet ovat liian lyhyitä ja useimmat projektit jäävät kesken. Paras esimerkki on Sote-uudistus, jota on valmisteltu kohta 20 vuotta, eikä se vieläkään tule tarjoamaan tasa-arvoisia terveyspalveluita joka Suomen nimeen ja notkoon. Tiedämme, että globalisaatio jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin, mutta tiedämme myös, että valitessamme globaalin ja taloudellisen demokratian, Suomen tapaisen kansallisvaltion täytyy joustaa päätöstensä edessä, kuten olemme havainneet esimerkiksi koronakriisissä, hybridisodissa ja trollien tuottamassa valheellisten materiaalien lisääntymisessä netissä, mediassa ja eri alustoilla.

Poliitikoille tärkeintä on uudelleenvalinta, eivät konkreettiset saavutetut tulokset. Lyhyt vaalikausi pakottaa poliitikot välttämään epämiellyttäviä pitkäntähtäimen suunnitelmia, jotka söisivät kannatusta, vaikka olisivat järkeviä, johdonmukaisia ja tärkeitä tulevaisuudessa.
Some-hörhöt ja kaiken maailman vähemmistöt ovat saamassa otteen yhteisöstämme, koska poliittiset edustajamme eivät selvästi uskalla ryhtyä vastustamaan näitä ”ropeellipäitä”. Nämä hörhöt pukeutuvat aina yhden asian taakse ja hankkivat siihen sitten sekalaisen joukon kannattajiaan ja ”tyhmiä” seuraajia. He järjestävät tilaisuuksia ja tarjoilevat” duupa daata” kaikille sellaisille, joilla ei ole riittävää medialukutaitoa erottaa heidän väitteistään tai agendastaan oikeita ja vääriä asioita. Valitettavan monet ovat kykenemättömiä omaan ja itsenäiseen päätöksentekoon ja ovat helposti johdateltavissa näihin ryhmiin. Erityisesti nuoret ja epävarmat ovat heidän kohteinaan.

Psykologisesti heidät johdetaan ja manipuloidaan me-tunteella ja meidän asialla ennemmistöjen ja demokraattisesti valittujen elimien kimppuun tarkoituksella estää välillisen demokratian toimiminen kaikilla tasoilla. Periaate on usein erittäin yksisilmäinen: ellet ole meidän puolellammeolet meitä vastaan; kompromisseja ei ole olemassa.
Näitä ovat abortin vastustajat, rasismi-kortilla ratsastavat intersektionaaliset feministit, ilmastohörhöt, Pride-kulkueet, homot, lesbot, hermafrodiitit, eri uskonnolliset yhteisöt, erilaiset anarkistit ja sadat salaliittoteorioihin uskovat ”kykloopit”. Pahimpia ovat väkivaltaiset äärikiikkeet, jotka haluavat vahingoittaa sellaisia toimittajia tai tiedonvälittäjiä, jotka pyrkivät totuudelliseen tiedonvälitykseen ja oikeisiin faktoihin. Toimittajia kuolee maailmalla vuosittain noin 50-100, mutta heitä uhkaillaan ja painostetaan yhä enemmän. Suomessakin tätä tapahtuu koko ajan enenevässä määrin.

Räikein esimerkki tästä saatiin, kun sekopäinen aktivisti ja Ylen toimittaja Renaz Ebrahimi
hyökkäsi tähtitieteilijä Esko Valtaojan kimppuun kuin korppikotka mustana naisena, joka oli muka joutunut epämiellyttävään tilanteeseen, kun Valtaoja erinomaisen esimerkin avulla selvitti, miksi hän otti keskustelussa rasistisen n-sanan. Tämä Ebrahimi latasi:” On superjärkyttävää, että olen tilassa, jossa valkoinen ihminen ruskean ihmisen vieressä käyttää kaksi kertaa n-sanaa. Tämä on todella epämukavaa ja epäsensitiivistä!”, latasi Renaz ja alkoi monologin, jossa alkoi tylyttää tähtiteiteilijä Valtaojaa, koska hän ei halunnutkaan ymmärtää Valtaojan perusteluja suomalaisesta näkökulmasta n-sanan eri merkityksistä ja käytettynä oman historiamme valossa.

Tämä uskomaton intersektionaalinen ja woke-kultin kannattaja ja kiivailija on tyypillinen esimerkki sellaisesta henkilöstä, joka tulee Suomeen puhumaan meidän arvoistamme ja rasismista kuin hän ymmärtäisi kulttuurimme ytimen täysin. Hän ei kertaakaan miettinyt missään vaiheessa sitä, oliko hänen oma puheensa tilanteessa loukkaavaa Valtaojaa kohtaan, koska katsoi syntynyttä tilannetta pelkästään täysin mustien lasien valossa. Valitettavasti monet lähetystä kuunnelleet eivät tienneet, että tämä ”musta nainen” edustaa jyrkintä intersektionaalista feminismiä ja woke-linjaa, joka perustuu täysin marxilaiseen Standpoint- teoriaan, jonka mukaan sorretun luokan näkökulma on puolueettomampi kuin muiden. Tämä mieletön woke-ideologia on uusvasemmistolainen suuntaus, johon liittyy täydellinen puhdasoppineisuuden vaatimus, jossa ”väärinajattelevia” ihmisiä, kuten sivistynyt ja antirasistinen Valtaoja yritetään leimata ihonvärinsä ja etuoikeutetun asemansa avulla rasistiksi hinnalla millä hyvänsä!

Minun mielestäni nämä Ebrahiminin ajatukset ovat totalitarismia ja äärettömän vaarallisia. Mikä oikeus hänellä on toimia Ylen toimittajana tuomaroimassa, mikä Suomessa on sallittua ja mikä ei! Olen samaa mieltä kuin Valtaojakin, tämä kääntyy näitä ”hörhöjä” vastaan aivan varmasti. Puhe kulttuurisesta omimisesta on mennyt täysin ”persiilleen”. Eskimo-puikot on pannassa, saamelaiset eivät saa myydä käsitöitään ja Afrikan Tähti on kiellettävä.

O tempora, o mores eli voi aikoja voi tapoja! Missä helv… ovat ns. ”Tolkun päättäjät”, jotka uskaltavat sanoa totuuden?

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 thoughts on “Vähemmistöt kyykyttävät enemmistöä

  1. Valitetettavaa vuodatusta. On vaikea ymmärtää kenen etua kirjoituksessa esitetty luokittelu edistää.

    1. Kirjoittajalta erinomainen ja aikaansa seuraava kannanotto siitä miten pielessä nyky-yhteiskunta on/elää.

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO