Tällä kohtaa kirkkovuodessa puhutaan aarteista, katoavista ja katoamattomista. Mitä sinä pidät elämäsi aarteina?
Olen katsellut ikääntyneen naapurin pihatoimia. Hän tyhjentää autotalliaan, joka on osa hänen yli 40 vuotta sitten rakentamaansa omakotitalokiinteistöä. Hän liikkuu hitaasti kepin kanssa, mutta ahkerasti tuo tallista pihalle peräkärryyn erilaisia vuosien mittaan kertyneitä esineitä: aurinkolampun, autonrenkaita, vanhoja valaisimia jne. Eilen huomasin kasaan nojaavan 4-6 paria erilaisia vanhoja suksia puusuksista laskettelusuksiin. Kaikki nämä tavarat ovat todennäköisesti olleet aikanaan käytössä ja tärkeitä arjen esineitä. Ehkä joku niistä on ollut omistajalleen jopa niin tärkeä, että hän on kutsunut sitä aarteeksi. Esimerkiksi hyvät sukset voivat tuottaa iloa innokkaalle hiihtäjälle. Esineet kuitenkin kuluvat ja osin menettävät merkitystään.
Nykyihmisen suhde tavaraan ja rikkauteen on ongelmallinen. Materiasta tulee helposti meidän elämämme tärkeimpiä asioita, elämämme aarteita. Silti hyvä ja merkityksellinen elämä taitaa pitää sisällään muuta kuin suuria tavaramääriä ja omaisuuksia. Edellyttäisikö se vaikkapa uskoa siihen, että kaikki ei pääty kuolemaan ja elämä mene hukkaan? Tälläistä uskoa saa kokea Jumalan yhteydessä. Ja Jumalan ja lähimmäisen auttamisen kautta saa kokea, että elämä voi olla hurjan merkityksellistä ilman tavarapaljouksia. Eikä omat taidot ja lahjat jää autotalliin odottamaan lopullista poisdumppausta.
Usko Jumalaan on siis kallis aarre. Kun sydän lepää Jumalassa, saa kaiken ottaa turvallisin mielin Häneltä vastaan. Silloin elämä nähdään kokonaisuudessaan Jumalan lahjana, ja silloin me omistamme aarteista parhaimman: Meillä on elävä Jumala omana turvanamme.
Kati Saukkonen, pastori