Kriittisen debatin dilemma Lahdessa

”Suomettuuko”, kriittinen, monipuolinen ja demokraattinen keskustelu Lahdessa juuri näinä vaikeina aikoina, jolloin vaikeistakin asioista pitäisi alkaa puhua niiden oikeilla nimillä suoraan? Tältä ajatukselta ei voi välttyä, mikäli tarkastelee viime aikaisia tapahtumia lahtelaisissa medioissa.
Lahti elää parhaillaan monissa tärkeissä asioissa erittäin kriittisiä aikoja. Tällaisia ovat Päijät-Sote, KymiRing , Liisu, Kisapuisto, Hyvinvointiyhtymän tulevaisuus, kaupungin maa- ja tonttipolitiikka, Nastolan koulut, valvontaongelmat tytäryhtiöiden omistajanohjauksissa, virkamiesten ylivalta päätöksenteossa, laittomasti tehdyt optiot Lahden tulevaisuuteen , pahasti alijäämäinen budjetti ja kaupunginjohtajan kyseenalainen rooli ympäristökaupungin ja yksityisen ratahankeen rahallisessa avustamisessa. Listaa voisi jatkaa, mutta jo näistä esimerkeistä ilmenee että kaiken järjen mukaan tämä vaatisi, paitsi kunnallisilta päättäjiltä, myös lahtelaisilta veronmaksajilta ja yrittäjiltä tuoreita, omia näkemyksiä sekä laajaa kansalaiskeskustelua ja kansalaisarviointeja tärkeistä ajankohtaisista ja Lahdelle merkittävistä asioista.

Erääksi ongelmaksi Lahdessa on muodostunut puolueeton ja tasapuolinen tiedonvälitys. Meille kriittisesti, asioita kokonaisvaltaisesti, avoimesti ja demokraattisesti tarkasteleville lahtelaisille on suureksi ongelmaksi muodostunut lahtelaisen päämedian kielteinen suhtautuminen, suoranainen sensuuri ja välttely Lahdelle tärkeistä asioista. Tämä on tietysti Etelä-Suomen Sanomien tietoinen valinta, joka vain vahvistaa sitä käsitystä, että hallitsevan lahtelaisen ”nomenklatuuran” päätöksenteko yritetään pitää mahdollisimman tarkoin salattuna ja sitä puolustetaan tarvittaessa estämällä aito keskustelu lehdessä tarkoituksellisesti hylkäämällä ja valikoimalla lehteen vain ne kirjoitukset, jotka palvelevat lahtelaisten päättäjien näkemyksiä ja tarkoitusperiä. Esimerkkejä löytyy runsaasti juuri nyt. Tällaisia ovat selvät poliittiset buffaukset ja tarkoitushakuiset henkilöjutut, joilla joku ehdokas nostetaan esiin täysin muissa yhteyksissä kuin poliitikkona tai ehdokkaana.
Mutta kaikki lahtelaiset tietävät, että vapaassa yhteiskunnassa näin ei voida toimia ja tämä Etlarin manipuloima ”suomettuminen” paljastuu varmasti, koska Lahdessa toimii valpas ja kriittinen vaihtoehtolehdistö, joka uskaltaa nostaa kiusallisia ja ajankohtaisia asioita kannonnokkaan kaikkien lahtelaisten puntaroitaviksi.

Lahdessa on tapahtunut sellainen erittäin outo asia, että kaikki tärkeä, kriittinen ja puolueeton lahtelaisdebatti on siirtynyt päämediasta Lahden ilmaisjakelulehtiin. Etlari on ”buffanut” koko ajan tiettyjä lahtelisia päättäjiä ja heidän näkemyksiään täysin tietoisesti ja tarkoituksellisesti.
Onko Etelä- Suomen Sanomista, tuosta  Lahden entisestä  vallan vahtikoirasta tullut hyvätapainen ja sisäsiisti puudeli, joka heiluttaa häntäänsä kritiikittä vallanpitäjille? Tätä kysyy erittäin moni lahtelainen ajattelija oikeutetusti juuri tänään!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 thoughts on “Kriittisen debatin dilemma Lahdessa

  1. Hyvä Jussi asiaa. Etlarin suosikit tiedetään politiikassa nämä poliittiset broilerit. Lahteen työnnetty meidän harmiksi Pirttijoki Ja Säynäjärvi. Koskaan ei lehti kirjoita Lahen työttömistä ja surkeasti hoidetusta työllisyyspolitiikasta. Ällöttäviä kehumisjuttuja Säynäjärveltä Harjun Terveydestä niistä puuttuu asiantuntemus.

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO