Aikamme väkivaltaviihde on todella monipuolista. Virtuaalisia ruumiita syntyy Suomessa yhdessä päivässä ainakin kolme kertaa maamme väkiluvun verran. Viihteessä ja taiteessa väkivaltainen kuolema on keskiössä; pelikulttuurissa tappaminen ja tuhoaminen ovat ydintoimintaa.
Fiktiivinen ja virtuaalinen kuolema määrittävät kulttuuriamme. Väkivalta viihde jakautuu kaikille osa-alueille. Peliyhteisöissä on strategista ja taktista, aktiivista ja passiivista väkivaltaa, kaksintaistelua, rintamasotaa, tarkka-ampumista, valikoivaa ja totaalista vahingoittamista,tuhoamista ja hävittämistä.
Kuolemisen arkisuus on Suomessakin kadonnut laitostumisen myötä. Vanhemmat eivät aidosti kerro lapsilleen totuutta elämän loppumisesta ja ovat käärineet kuoleman kiertoilmauksiin.
Väkivaltaisen äkkikuolema uhatessa Suomessa yhä harvemmin nuorisoamme, katselee se nyt televisiosta teini-ikään mennessä yli 25000 murhaa. Väkivaltaviihteen parissa viettävät nuoremme ovat harvoin kykeneviä käsittelemään todellista kuolemaa aidosti, koska virtuaalikuolemia on käsitelty usein yksin pelikoneen ääressä. Lapsiltamme puuttuvat kuoleman sosiaalisen ja kollektiivisen kokemuksen tunne.
Vain yksilön psyykeen rakenne voi varjella häntä traumalta. Pelien lumo voi saada nuoremme hautautumaan koteihinsa jopa kuukausiksi ja katkaisemaan tärkeitä ihmissuhteensa. Peliriippuvuus muistuttaa alkoholismia ja muita addiktioita.
Nuoremme katsovat seksiä ja kuolemaa mekaanisesti. Hurmeinen ja seksistinen mediatodellisuus vainoaa heitä netissä koko ajan. Monet ovat vaarassa ajautua väkivallan ja pornon suurkuluttajiksi. He saattavat tuijottaa tuntikausia visuaalista pornojyystöä ja tuntevat tekniikat paremmin kuin vanhempansa. Mediamaailmassa pannaan ja tapetaan jatkuvasti. Seksi ja kuolema ovat eräitä tärkeimpiä ihmisyyttä määrittäviä seikkoja, vaikka ne eivät olisikaan jokapäiväisiä.
Viihde vetoaa vietteihimme, mutta ei auta ymmärtämään niitä. Nuoremme pystyvät käsittelemään ihmiselle ominaista aggressioita ja väkivaltaisuutta varsin rajallisesti. Hurmeinen mediatodellisuus muuttaa kuoleman roolia nuorten mielikuvituksessa. Lapsemme jäävät todellisen kuoleman kanssa yksin ja he saattavat jäädä ilman elämän rajallisuuden kokemuksia, aisteja ja tunteita.
Todellisen ja virtuaalisen rajan hämärtyminen merkitsee psykoosia. Se on lähes kaikkien nuorten tekemien joukkosurmien taustalla. Vanitas – katoavaisuus on ryöstäytynyt silmittömäksi väkivallaksi. Seisommeko tämän tosiasian edessä voimattomina, vai voimmeko tehdä jotain?
Juhani Melanen