Sanoudun jyrkästi eroon kadehtimisesta ja kenenkään työllään ansaitsemia euroja, jolla tarkoitan yrittämisellä, innovaatioilla, rakentamisella ja työllistämisellä hankittuja euroja. Mutta silloin, kun valtiolla ja kunnilla jaellaan erilaisia bonuksia ”muka” tuottavasta työstä, nousevat karvani pystyyn.
Jokainen tietää, että siellä, missä on todella valtaa, eletään todella hiljaisesti ja vältetään korskeaa kyytiä. Kun näiden meidän omistamiemme laitosten johtajien eläkejärjestelyt ja muut bonukset nousivat viime vuonna yli 50 prosenttia, on ylitetty se raja, jolloin kalikka kalahtaa. Suomalainen kohtuullisuus ja arvot on viskattu naulaan ja pörssiyhtiöiden johtajat polskuttelevat sellaisessa ammeessa, että keskiluokkaisen suomalaisen oikeustaju liikkuu äärirajoilla.
Olen oikeutetusti lietsomassa kapinaa. Yhteiskunnassa tapahtuu parhaillaan pelottavia ilmiöitä: nuorisotyöttömyys, globalisaation aiheuttama työelämän osa-aikaistuminen, töiden pätkittyminen ja ulkoistaminen, saa kaiken maksavan keskiluokan karvat nousemaan pystyyn. Historiasta voi lukea,
millaisia kehityskulkuja tämä aiheuttaa. Vallalla on pohjaton oman edun tavoittelu ja nopeiden voittojen korjaaminen. ”Shorttaus” eli lyhyeksi myyminen on päivän nimi. Sisäpiiririkoksesta Suomessa saa 500 euron sakot, saman kun sylkäisemisestä virkamiehen päälle.
Me emme Suomessa enää voi todellakaan luottaa siihen, että oikeustajumme laajenee, laajeneehan avaruuskin. Sosiaalituen varassa ja työtä pakoilevien kohdalla voi vain arvella, mitä heille tapahtuu suomalaisessa lintukodossa, kun siirrymme amerikkalaismalliseen ” jokainen huolehtikoon itsestään” yhteiskuntaan. Soppajonot ja Hurstit ainakin lisääntyvät, mutta entäs sitten?
Kirkko ei enää huolehdi diakoniatyöstä ja papeille on tärkeämpää omat sukupuolileikkaukset, homoseksuaalisuuden autuuden levittäminen ja suvaitsevaisuudesta ja iankaikkisesta elämästä saarnaaminen kuin aito kristillinen heikommista huolehtiminen. Elämme kovassa ja armottomassa maailmassa, jossa kohmettumien on liian lähellä. ”Kansa ei tarvitse muuta kuin leipää ja sirkushuveja” on totta juuri nyt. Hernesoppa riittää ja päivän keskiolut tarjoukset purevat lähiöissämme, jossa liikkuu jo toisen polven sosiaalihuollettavia keppanakassit käsissä ja sätkät suussa.
Yhteiskuntamme voi aidosti pahoin. Lanseeraamani lause ”Känni on köyhän sinfonia”, on uskomattoman totta. Pahinta on periytyvä köyhyys ja saamattomuus. Kun ihmiset kamppailevat jatkuvassa toimeentulohelvetissä, jää heille erittäin vähän aikaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Presidentin vaalit ovat kevään sirkuksen päätapahtuma, mutta kun arjen krapula hellittää, joudumme katselemaan tilannetta aivan tosin silmin. Pian voi myös jossain suomalaislähiöissä palaa. Silloin arvot viimeistään punnitaan!
Jussi Melanen