Työstä on tullut suomalaisille nykyajan tärkein uskonkappale ja ainoa autuus, onni ja iankaikkisuus.
Joka paikassa poliitikkomme hokevat meille mantraa, että hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämiseksi meidän on tehtävä enemmän työtä ja pidennettävä työuriamme.
Valitettavasti valistuksen ajan käsitys työstä on modernissa yhteiskunnassamme täysin kestämätön.
Marx näki työn ihmisen lajiolemuksen ilmentymänä. Hän määritteli sen toiminnaksi, jonka välityksellä ihminen asettuu luonnonvoimana luonnonainetta vastaan ja saattaa sen tarpeitaan vastaavaan muotoon. Benjamin Franklin taas pahoitteli varhaista syntymäänsä , sillä hän ei olisi näkemässä sitä, kuinka ihmiskunta voittaa painovoiman, lisää suuresti kuljetuskapasiteettiaan ja kaksinkertaistaa maatalouden tuottavuuden. Hän aavisti myös , että useat sairaudet voitetaan ja elinikä kasvaisi.

Nyt olemme tilanteessa, jossa luonto on meille länsimaalaisille ihmisille lähinnä olemassa vain inhimillisiä tarpeentyydyttämistä varten ja kiva raaka-ainevarasto, josta ammentaa poisheitettävää tavaraa jätteisiin. Omaksuttu kasvumalli on kuitenkin ristiriidassa yhä voimakkaamman kasvun kanssa. Tuotanto ja kulutusmallit ovat levinneet jo lähes kaikkialle ja Kiina toimii tällä hetkellä tämän tuotannon lisäyksen veturina ja tuotanto- ja kulutusmallien esimerkkinä.

Mutta joskus raja tulee varmasti vastaan, sillä maapalolla on alkanut esiintyä pulaa öljystä ja muutamasta muustakin keskeisestä luonnonvarasta.
Olemme tilanteessa, jossa kasvuun liittyvät resurssi- ja ympäristöongelmat on tiedostettu ja jo jonkinlaiseen sopimuksiin ollaan jo päästy, mutta kasvihuoneilmiön ohella erääksi keskeiseksi ongelmaksi on muodostunut ihmiskunnan laajenevien taloudellisten toimintojen aiheuttama uhka evoluution synnyttämien eläin- ja kasvilajien säilymiselle. Luonnon biolooginen monimuotoisuus vähenee ja eräiden biologien arvioiden mukaan kolmasosa kasvi- ja eläinkunnasta saattaa hävitä vuoteen 2050 mennessä.

Tuloksena on väistämättä lisääntyvä pula energiasta ja raaka-aineista. Makeasta vedestä käydään varmasti sotia ja ekokatastrofit yleistyvät. Aiemmin maailman enemmistö on elänyt maataloudessa, mutta vasta nyt globalisaatioon siirryttäessä, maailma siirtyy modernin työn räjähdysmäiseen kasvuun. Ihmiset muuttavat maaseudulta kaupunkiin ja heidän tietoisuutensa modernin elämän tarjoamista mahdollisuuksista on kasvanut; demokratiaa vaati nyt koko maailman nuoriso.

Joka vuosi työikään tulee 130 miljoonaa nuorta. Väestö kasvaa geometrisessa sarjassa ja elintarvikkeet aritmeettisessa. Tästä aiheutuu nälänhätä työikäisten määrän huikea kasvu. Maapallon kestävä kehitys tarvitsee uuden työn määritelmän. Siksi ongelman korjaamiset on tapahduttava työn luontosuhteen uudelleenmäärittelystä. Jokainen voi pienessä mielessään ajatella, missä kulkevat kasvun rajat ja kuinka paljon maapallo pystyy elättämään ihmisiä. Miten työt jaetaan ja miten kestävä kehitys huomioidaan kehitysmaissa? Tarvitsemme kokonaan uudenlaisia sopimukseen perustuvia työn malleja, jotka koskevat koko päätöksentekoprosessiamme.

Mutta me suomalaiset ja muutkin tiedämme varmasti, että yksikään maa ei aja sellaisia päästörajoituksia, jotka uhkaavat olemassa olevien työpaikkojen säilymistä. Toisaalta jokainen ajatteleva yksilö myös tiedostaa, että luonto ei voi olla enää pelkkä inhimillisen tarpeentyydytyksen välikappale. Uusien teknologioiden ja tietojen avulla, nykyihmiset voisivat voisivat moninkertaistaa työnsä tulokset ja potentiaalit niin, että he voisivat aikaa myöten vapautua aiempien sukupolvien elämää varjostaneesta aineellisista niukkuuksista. Työn kahle avautuisi?
Mutta onko enää aikaa?

Jussi Melanen