Adventtina Suomen kirkoissa kajahtaa Hoosianna-laulu. Se on kaikenikäisten ihmisten joulun odotuksen ja adventin alkamisen merkki. Aika pientenkin lasten mieleen jää soimaan hoosiannan riemullinen kertosäe.

Hoosianna merkitsee hepreaksi ”Oi, auta, pelasta!” Sisällöltään se ei siis aivan heti tunnu valtaisalta ylistyslaululta. Hoosiannaa laulettiin Jeesukselle, Jumalan lähettämällä messiaalle, sillä hän voi oikeasti auttaa ja pelastaa. Avunpyynnöstä tuli riemullinen laulu, koska ihmiset uskoivat Jeesuksen voimaan. Hän on Jumalan Poika ja pelastaja. Hänen puoleensa kannattaa kääntyä.

Jokaisessa messussa on mukana kiitosta ja avunpyyntöjä. Laulamme kiitosvirsiä ja kiitämme Jumalaa rukouksissa. Mutta kirkon penkeistä nousee Jumalan puoleen myös paljon rukouspyyntöjä ja hiljaisia huokauksia. Kirkko on rukouksen huone. Siellä saamme hiljentyä Jumalan eteen ja tuoda hänelle koko elämämme.

Meillä on kirkoissa laatikot esirukouspyyntöjä varten. Niihin jätetyt pyynnöt luetaan messussa. Syksyllä vietetyssä lähdemessussa seurakuntalaiset saivat esirukousosassa kirjoittaa lapuille omia pyyntöjään. Yllätyin ja ilahduin, kun näin, miten paljon noita lappuja kirjoitettiin. Ihmisillä on paljon huolia ja halua jakaa rukousaiheita. Kaikkien pyyntöjen puolesta rukoiltiin Launeen kirkon aamurukouksessa. Tässä onkin hyvä tapa aloittaa päivä: keskiviikkoisin yhdeksältä rukoillaan Launeen kirkossa yhteisten asioiden puolesta. Kerran kuussa klo 9 on samoin kaikille avoin rukoushetki laudes, joka aloittaa seurakunnan työntekijöiden kokouksen.

Rukous antaa hienon mahdollisuuden keventää taakkoja ja jättää asiat rakastavan Jumalan käsiin. Tätä mahdollisuutta kannattaa jokaisen meistä käyttää. Saamme tehdä sen kotona ja kirkossa, missä vain. Saamme rukoilla hiljaa, välillä rukouksemme soi toisten kanssa hoosianna-laulussa.

Riitta Särkiö

Suomalaispoikien lukuharrastus on vaihtunut tietokonepeleihin. Kuudennella luokallani on viisi poikaa, joista kukaan ei koskaan ole lukenut edes koulussa yhtä ainoaa kirjaa kannesta kanteen. Mutta samat pojat viettävät pelaamassa tietokonepelejä netissä viidestä kymmeneen tuntiin päivässä. Määrä on hirvittävä, sillä myöskään liikuntaa ei harrasteta siinä määrin kuin se olisi tarpeellista normaalin kehityksen kannalta.

Nykyinen koulu on muotoutunut tyttöjä suosiviksi opinahjoiksi, joissa pojilla on tylsää ja oikein mikään ei ihan oikeasti kiinnosta. Oppiaineet suosivat lahjakkaita tyttöjä, jotka osaavat viittä kieltä ja osaavat kommunikoida erialisissa medioissa. Pojat ovat kiinnostuneita enemmän matematiikasta ja peleistä. Kustantajat ovat kyllä rakentaneet tietokonepohjaisia malleja eri oppiainesta ja tuloksia saattaa pikkuhiljaa alkaa näkyä. Erityisen suosittuja ovat erityisoppilaille valmistetut tietokonepohjaiset sähköiset oppimateriaalit, jotka auttavat oppilaita suoriutumaan tehtävistään helpommin kuin
kirjamuotoisesta materiaalista.

Päättäjät eivät Suomessa tunnu ymmärtävän, että pojat vaatisivat ehkä täysin erilaisen koulun kuin mitä heille on tällä hetkellä tarjolla. Sen pitäisi olla virikkeellisempi ja perustua enemmän pelaamalla oppimiseen ja tietynlaiseen kilvoitteluun ja kisaamiseen kuin tylsään pulpettityöskentelyyn.
Opettajajohtoisen koulun aika alkaa olla todella ohi ja vuorovaikutukseen perustuva tekemällä oppiminen tulee sivuuttamaan sen varsin nopeasti.

Monikaan ns. normaali ”kasvokirja” duunaaja ei edes tiedä, että maailmalla on konepelaamisen ammattilaisia jo kymmeniä tuhansia. Ammattimainen pelaaminen eli ”elektroninen urheilu” on lähtöisin Koreasta. Idän elektroniikkaihmeet työntyvät maailman markkinoille nopeasti ja tehokkaasti.
Koreassa eSport on todella ISO JUTTU jopa epävirallinen kansallisurheilu.

Koreassa on tiimitaloja. joihin ammattipelaajat majoitetaan. Huipulla on omat valmentajansa ja tarkasti säädellyt päivärytminsä. Ruuat ja juomat tulevat talon puolesta, palvelu pelaa ja palkka juoksee. Ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin pelata. No se toinen puoli tietysti on myös ” jokaisen on pelattava 12 tuntia!”pakosti. Sponsoreina ovat laitevalmentajat ja tietokonevalmistajat.

Suomessa on todella kovia peliammattilaisia. Joten e ole mikään sattuma, että ”Angry Birds ja Payne” ovat täällä keksittyjä pelejä. Turnauksissa on muhkeita palkintoja ei aivan nettipokerin ja pokerin luokkaa, mutta esimerkiksi lokakuussa Tukholmassa maksettiin voittajalle 4000 euroa ja Bukarestissa muhkeat 10400 euroa. Monille köyhille itäeurooppalaisille se on vuoden palkka.

Meidän etumme on pitkä talvi. Onkin mielenkiintoista, onko Suomen poikien tulevaisuus tietokonepeleissä. Kaikki alkoi lamavuosina 1990 – luvulla ns. demoskeneissä, joissa huippukoodarit ja muut alan propellipäät alkoivat pelata toisiaan vastaan. Tuolloin alkoivat Assembly- tapahtumat, ja niistä syntyivät taas suomalaiset peliturnaukset. Lukekaa ihmeessä Jani Niipolan toimittama tuore kirja ” Pelisukupolvi-teos” ( Johnny Kniga 2012) , niin tiedätte, missä lapsenne seikkailevat!

Juhani Melanen

Siis retrospektiivisena esillepanona eli takautuvana katseluna? Ihanalta ja karmaisevalta. Ja jotain siltä väliltä.

Tässä viikonvaihteessa muistutus koskee tämän elämän päättymistä, maailman päättymistä ja sen jälkeisiä asioita.
Kaikki kuolleet kootaan yhteen ja kirjat avataan. Kaikki salaisuudet näkyvät, teot ja tekemättä jättämiset. Tuomiosunnuntai , tai kuten nykyisin painotetaan Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Hyvien ja pahojen tekojen tasapainoleikin voi unohtaa ja voi miettiä, mihin Jeesusta Kristusta tarvitaan.

Syyllisyys musertaa ja ahdistaa, tarvitsen armahdusta, muuten en selviä. En tässä ajassa enkä tuomion päivänä. Jos olen laittanut toivoni tuohon Jeesukseen, tuomari katsoo minua hänen sovitustyönsä läpi, eikä toteuta ansaitsemaani rangaistusta. Siis terve risti, ainut toivo, kuten monella tapaa outo kirjailija August Strindberg kirjoittaa ja moni ajattelee.
Mitään muuta taivaaseen asti kantavaa ei ole.

Esa Kekki

Ensin oli Äiti-Venäjä, sitten Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto ja sitten tsaari Putinin hallitsema demokraattinen Yhtenäinen Venäjä ja sen humaanit lait. Tarkistin, että missään muussa maailman valtiossa ei kuolemanrangaistusta ole kumottu yhtä monta kertaa kuin Venäjällä.

Pieni historian kertaus. 1700-luvulla sen torppasi keisarinna Elisabet, sitten nymfomaani Katariina Suuri ja 1800-luvunalussa tosin epävirallisesti Aleksanteri I.Viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla teloittelu kiellettiin jopa kolmesti, kerran jopa Isä Aurinkoisen toimesta (eläköön!) ja viimeksi Venäjän perustuslaki kumosi sen vuonna 2009.

Viikonloppuni kuluikin mökillä Taipalsaarella Venäjän kuolemanrangaistuksia tutkiessa netistä. Täysin ihastuneena seurasin alan ehdottoman mestarin pappisseminaarilaisen Dzugasvilin edesottamuksia. Joku tuntee hänet myös nimellä Josef Stalin, joka meinasi tehdä Suomi neidosta kaalikolhoosin Leningradin tarpeita varten. Suutarinpojan tappamiskoneisto oli Aatuun nähden tehokkaampi ja vankileirien saaristot ulottuivat Vienan Karjalta Mustallemerelle. Tehokkuus, häikäilemättömyys ja lavastetut oikeudenkäynnit olivat maailman parasta tragediaa. Länsimaiden vakoilu tiesi näistä ja kertoikin niistä medialle, mutta harvoja olivat ne jutut, jotka meitä silloin koskettivat.

Stalin oli despootti, joka kommunismin nimissä tuhosi kaikki vähemmistöt. Sofi Oksasen Viro koki todellisuudessa paljon vähemmän sortoa kuin konsanaan Donin kasakat ja Kaukasuksen itsenäiset heimokulttuurit, jotka likvidoitiin viimeiseen mieheen. Perhesiteet ja nationalismi murskattiin
kommunistianturan alle, kun työväenliikkeen mallivaltiota rakennettiin keinoja kaihtamatta ja verta vuodattamalla. Heidän mielestään kansalainen oli valtion omaisuutta kehdosta hautaan. Norjan tapahtumat vyöryivät väkisinkin mieliin.

Todellisuudessa dosentti Bäckmanin mielipiteistä huolimatta ”ryssät” saivat turpaansa Afganistanissa ja Tsetseniassa taistellaan joka päivä kaikin mahdollisin asein. Kaukasuksen vuorilla suurvenäläisyydellä pyyhitään persettä ja Putin nuoret saavat tuomita Pussy Riotin, vaikka sadaksi vuodeksi vankilaan. Näillä sumuisilla vuorilla yksilö ei ole puolueen tai valtion oma, vaan suvun, Jos joku rikkoo oma tai ulkopuolinen rikkoo suvun lakeja, teko sovitetaan kalasnikovilla tai kintsaliksi kutsutulla tikarilla.

Humanismi Venäjällä näkyy erinomaisesti Pietarin ja Moskovan katulapsien kohdalla. Heitä auttavat enemmän länsimaiset avustusjärjestöt kuin Putin nuoret. Venäjän oikeuslaitos on korruptoitunut pila, jolla rikkaat ostavat itselleen sitä, mitä haluavat.

Eläköön venäläinen humanismi ja armenialainen humorimi.

Jussi Melanen

Kirkkovuosi alkaa käydä lopuilleen. Uusi kirkkovuosi alkaa adventista, joka suuntaa mieliämme jo kohti joulua. Mutta kirkkovuoden lopun ajatukset vievät meitä kohti aikojen loppua ja ajallisen elämän päätöstä. Samoinhan nimi marraskuu merkitsee kuoleman kuukautta .

On hyvä, että osaamme elää tätä hetkeä, emme liikaa huolehdi tulevasta emmekä tartu menneeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tulevaisuutta kannattaisi miettiä ja siihen varautua. Erityisesti kuolema ja oman elämän rajallisuus tuntuvat vaikeilta asioilta kohdata. Siksi ne on helpompaa työntää sivuun ja syrjään. Kuitenkin vasta oman kuolevaisuuden ja rajallisuuden eteen pysähtyminen voi avata meille syvemmän merkityksen elämään.

Raamattu kehottaa meitä valvomaan. Se merkitsee elämistä niin, että olemme valmiit lähtemään, kun Jumala kutsuu. Valmiiksi elämä ei tule siinä mielessä, että aina jää asioita, jota olisi voinut tehdä, ja sanoja jota olisi voinut sanoa. Mutta valmiina oleminen merkitsee sitä, että elän sovinnossa Jumalan ja ihmisten kanssa. Tutussa psalmissa rukoillaan: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” Valvominen voi olla turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen.

Kuoleman edessä voimme tunnustaa, ettei meillä ole lääkettä sitä vastaan. Mutta saamme muistaa häntä, joka on kuoleman voittaja. Jeesus Kristus on avannut meille tien kuolemasta elämään. Hänessä kuolema ei merkitse kaiken päätöstä, vaan se on portti toiseen elämään, jonka Jumala meille Vapahtajan kautta antaa.

Heikki Pelkonen

Uskomaton talousliberalismi nostaa USA:ssa päätään ja miljoona rikasta vanno täysin vapaan kilpailun nimiin. Valtiota ei tarvita kuin maksamaan tappiot ja pelastamaan pankit ja pääoma silloin, kun finanssinerot mokaavat ja aiheuttavat maailman laajuisia kriisejä. Tehokkaalla verosuunnittelulla
pistetään pääomat piiloon veroparatiiseihin odottamaan parempia aikoja. Pääasiallisina maksumiehinä ovat keskiluokkalaiset, joiden varaan ja poliittiseen valveutumattomuuteen on helppo luottaa.

Myös Suomessa uusliberaalisuus huutaa kiihkouskovaisten laumassa libertarismin profeetan Ludvig von Missenin nimiin kantavan instituutin päättömiä teesejä. Koulukunnan ylipapitar on Yhdysvalloissa 50- ja 60 – luvuilla toiminut Aynd Rand toiminut herttasarjakynäilijä, jonka nimeen
myös Mitt Romnyn varapresidentti Paul Ryan uskoo kuin Jumalan sanaan ja joulupukkiin.

Samassa kuorossa huutavat kaikki Evan Apuset ja Wahlroosit yhtenä joukkona provosoidakseen kaikkea niitä suomalaisia, jotka vielä uskovat yhteiskunnallisesti mielekkääseen ja sosiaaliseen yhteisvastuuseen ja yleiseen oikeustajuun. Suomessa on nyt menossa tilanne, jossa liberaaliyksilöllisyyden karavaani kulkee , vaikka sosiaalisen omatunnon omaavat koirat ( yhteiskunta-ajattelijat) haukkuvat.

Atlas Shrugged teos on 1200 sivua paksu tiiliskivi, jonka lukeminen ei kannata tosiaankaan. Siinä ”jorinoidaan” tulevaisuuden Amerikasta, jossa toimeliaat , uutterat ja innovatiiviset ihmiset kyllästyvät enemmistö demokratiaan, joka tukahduttaa tehokkaan taloudenpidon ja jakaa etuja
ansiottomille. Tehoyksilöt vetäytyvät salaiseen laaksoon elämään vapaan markkinan ja vaihdannan piirissä. Tehokkaiden kadotessa yhteiskunta sortuu täyteen kaaokseen. Kirja on eräänlainen amerikkalaisen unelman ”joutsenlaulu”, sankarieepos ja ylistys, jossa sääli on sairautta ja viha totuutta. Sitä leimaa hyväksi eräänlainen sosiaalidarwinistinen huuma ja tempo, jossa nopeat syövät hitaat.

Washingtonissa häärii saamaton joukko, jotka ovat kykenemättömiä tekemään päätöksiä. Kirja kiteytyy omalaatuiseen epistemologiaan (uusi tietoteoria): paljon tuottavat tietävät enemmän ajatukseen. Salaiseen laaksoon pääsemisen kriteerinä ja edellytyksenä on pyhä vala, jossa tiivistyy tämän ”kioskikirjallisuuden” helmen kaikkivoipaisuuden ja pyhän itsekkyyden sanoma:” Vannon omaa elämääni kohtaa tuntemani rakkauden kautta , etten koskaan elä toista ihmistä varten enkä pyydä ketään toista elämään itseäni varten.”

Voivatko todella näin lapselliset ajatukset olla ydin ajatuksia, jotka itsekkäät amerikkalaiset voivat sisäistää sisältöä miettimättä. Teoksen moraalioppien ylipappa John Glat tiivistää näiden hyväksikäyttäjien sanoman ” Ihmisen oma onnellisuus on hänen ainoa moraalinen kestävä tavoitteensa.” ”Kaikille kykyjensä mukaan, ei kenellekään tarpeiden mukaan” Kirja on uskomaton sankarillinen sepite ja tuntuu uskomattomalta, että sen ajatuksia ovat nielleet ”Nallen” lisäksi nobelisti Hayek, Bush, Regan ja koko Milton Fridemanin koulukunta.

Viimeistään nyt talouskriitikot ovat havainneet, että laizzes- faire ( antaa mennä) ja rajaton ahneus finanssimarkkinoilla ovat hävinneet aidolle suhdeannetasaaja Keynesille. Tarvitaan selviä markkinalakeja ja säädöksiä, jotta normaali demokratia mahdollistaisi ihmisten välisen aidon kanssakäymisen.

Lähde: Aynd Rand ; Atlas Shurgged teos

Suomeen on iskenyt vyönkiristyshulluus. Koko Eurooppa vähentää ankarasti julkisia menojaan ja supistaa koko ajan kulutusta. Eikö tämä ole tässä lamassa juuri väärää talouspolitiikkaa? Jostain syystä Euroopassa on liian paljon sellaisia päättäjiä, jotka haluavat kiristää verotusta ja
lisätä koko ajan hiipivää kulutuslamaa vähentämällä väkeä julkiselta puolelta. Ovatko siis vyönkiristystä vastustavat espanjalaiset ja kreikkalaiset oikeassa osoittaessaan mieltään joukkomielenosoituksissa? Kyllä ovat!

Eurooppa porskuttaa finanssikriisissä USA:sta alkaneen ylimitoitettujen asuntomarkkinoiden takia. Eurooppa ei ole tästä vieläkään toipunut, joten vienti ei Suomessakaan vedä entiseen malliin, koska lamassa ei kukaan oikein uskalla investoida ellei sitä tueta valtion taholta. Monet johtavat taloustieteilijät, kuten Paul Krugman on kirjassaan ” End this Depression Now!” käsitellyt USA:n ja Euroopan talouskriisiä ja etsinyt siitä ulospääsyä.

Hänen mielestään kriisin jatkuminen johtuu ratkaisevasti Euroopan ja USA:n johtajien vääristä johtopäätöksistä kriisin ensikuukausien jälkeen 2009- 2012. Ensin Euroopassa ja USA:ssa toimittiin oikein,kun luottolaman ja finanssijärjestelmän romahdus estettiin massiivisella julkisella, velkavetoisella
rahoituksella. Mutta sen jälkeen euroalueen ja Yhdysvaltojen päättäjät muuttivat linjaansa kohtalokkaalla tavalla, Krugman arvosteli New York Timesin artikkelissaan syyskuun lopulla.Mikä tarkoitti sitä, että työllisyyden ja taloudellisen kasvun ylläpitämisen sijaan, he alkoivat pitää
tärkeimpänä tavoitteenaan kriisimaiden budjettialijäämien pienentämistä.

Valitut toimenpiteet – budjetin menopuolen supistaminen ja verojen korottaminen -ovat siitä lähtien heikentäneet kriisimaiden ostovoimaa, mikä puolestaan on heikentänyt niiden työttömyyttä ja pitänyt niiden talouskehitystä miinuksella.
Mikä vekkuli Krugman on oikein arvostelemaan Euroopan johtavien taloustieteilijöiden johtopäätöksiä? Nobelin taloustieteen palkinnon 2008 saajan varmuudella!

Krugmanin mielestä Saksan ja muiden pärjääjien olisi pitänyt lisätä julkista ja yksityistä kulutusta koko euroalueen kysynnän vahvistamiseksi. Se olisi nostanut niiden kustannustasoa ja parantanut kriisimaiden suhteellista kilpailukykyä tehden siten tilaa markkinoille.Krugmanin mielestä negatiivisen kierteen sijaan tästä olisi aiheutunut positiivinen kierre eikä kriisimaiden työttömyys olisi kasvanut nykyisiin lukuihin.Krugmanin mielestä hänen ehdotuksensa ehkä Kreikkaa lukuun ottamatta olisi ollut helppo toteuttaa, mutta poliittisesti hyvin vaikeaa. Hajoaako koko Euroalue väärään johtajiemme ajamaan talouspolitiikaan? Kas, siinäpä kysymys!

Jussi Melanen

Lähteet: New York Timesin artikkeli
End this Deprwssion Now; 2012

Pyhäinpäivä osuu vuodenkierrossa sopivaan kohtaan. Luonto on hiljentynyt, kuihtunut ja piiloutunut odottamaan uutta. Moni meistäkin siirtää elämän painopistettä sisätiloihin. Kesän pihatöiden ja ulkoilmaelämän jälkeen tuntuu hyvältä peittää perennat kuusenhavuilla ja siirtää kukkaruukut kellariin. Alkaa olla levon aika.

Ja juuri tähän aikaan syttyvät haudoille kynttilät. Vaikka olisi harmaata ja märkää, vaikka kylmä sade piiskaisi, siellä ne palavat. Kynttilät haudoilla kertovat toivosta. Niiden välityksellä osoitamme rakkautta ja vaalimme kuolleiden läheistemme muistoa. Matka hautausmaalle on muistelemista, kiittämistä, joskus myös vaikeiden asioiden kertailua. Kuolema on tuonut lopun tämän elämän vaivoihin, mutta samalla se on keskeyttänyt jotain. Menneiden on pakko antaa olla. Suru, pettymys ja kiitollisuus kulkevat usein vieretysten.

Kynttilä syttyy haudoille merkiksi Jeesuksesta. Hän sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” (Joh. 8:12) Jeesus kuoli, jotta me saisimme syntimme anteeksi. Hän nousi ylös kuolleista, jotta taivaan ovi aukeaisi jokaiselle kolkuttajalle. Näistä ja kaikista Jeesuksen teoista loistaa valoa ja toivoa meidän elämäämme. Emme kulje yksin emmekä kompuroi pimeässä. Jeesus on kanssamme, hän vakuuttaa meitä rakkaudestaan myös vastoinkäymisten ja surun kohdatessa. Hän on itse kokenut ne eikä jätä meitä.
Rauhaa ja valoa kaikille pyhäinpäivän viettäjille!

Riitta Särkiö

Olemme paistatelleet vuosikaudet peruskoululaistemme PISA-menestyksen loisteessa, mutta nyt pakka on tullut vetävän käteen. Pisteitä ovat keränneet poliittisesti lähinnä demarit, jotka järjestelmän upeasti ajoivat aikoinaan läpi välttämättä kiivaasti vastustavista oppikoulun opettajista. Mutta nyt olemme hiipumaan päin. Olen tehnyt kentällä havaintoja ja hankkinut tietoja eri lähteistä ja ne kertovat osaltaan
karua kieltä.

Peruskoulun päästötodistus ei takaa aina kaksista luku- ja kirjoitustaitoa; laskuaidosta puhumattakaan. Äidinkielen heikentyminen on näkynyt jo pari vuotta ylioppilaskirjoitusten äidinkielen numeroiden laskuna. Koulukurin ja järjestyksen puutteesta kantautuu päivittäin erittäin huolestuttavia tietoja. Olemme koulumaailmassa ajautuneet tilanteeseen, että ulkomaailma luulee meillä olevan paremmin kuin on. Kodit ovat lykänneet kasvatusvastuuta yhä enenevässä määrin ja sekaantuvat lasten asioihin ja opettajien työhön liiaksi asti. Itsekkäimmät vanhemmat ja tärkeilijät uhkailevat lakimiehillä ellei  jälkikasvu saa ”oikeaa” opetusta tai jopa kunnon koenumeroita.

Opetuksen häiritsemisestä ei todella ole olemassa kunnon sanktioita ja nykyiset kurinpitotoimet ja -keinot ovat osoittautuneet riittämättömiksi
ja vääriksi. Oikeuslaitos tuomitsee rehtorin, joka tyhmien jälki-istuntojen sijaan, määrää tupakanpolttajalle kirjallisia töitä tyhjän istumisen sijaan. Olemmeko todella menossa sellaiseen yhteiskuntaan, jossa alaikäisille on luovutettu valta ja eläimillä alkaa olla ihmisten oikeudet? Mikäli näin on, haluan kiireesti sanoutua siitä irti!

Tämän päivän koulussa on vielä pahempiakin ja syvällisempiä ongelmia. Sairaalakouluissa ja erityisluokilla on vakavista psyykkisistä ongelmista kärsiviä kouluikäisiä lapsia, joille ei löydy sopivaa hoitopaikka tai heitä on erittäin vaikea käsitellä hitaassa byrokratiassa. Useissa tapauksissa huoltajat pyrkivät jopa kieltämään koko ongelman. Yksinhuoltajat painivat usein sellaisissa ongelmissa, että heillä ei ole yksinkertaisesti voimia tulla neuvotteluihin tai muuten hoitaa ongelmaa, koska leivän hankkiminen päivittäin vie jo kaiken energian. Noidankehä on valmis ja huostaanottojen määrä kasvaa.

Mistä tämä kaikki kertoo? Tietenkin siitä, että yhteiskunnan pahoinvointi on kasvussa ja juuri ilmestyneen OECD:n raportti kertoo, että myös koulupudokkaiden määrä on suuresti Suomemme maassa armaassa lisäytynyt. Samasta raportista oli luettavissa myös, että korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden määrä on meillä kasvanut 2000-luvulla hitaammin kuin OECD maissa yleensä. Koulutustason nousu on siis Suomessa hidastumassa. Hätkähdyttävintä tässä tilastossa oli se, että suomalaisista miehistä 23% oli vanhempiaan korkeammin ja 26 % vanhempiaan alemmin koulutettuja. Sen sijaan nuoret suomalaisnaiset ovat koulutukseltaan eliittiä maailmalla.

Ammattiopinnot keskeytetään valitettavan usein, mikä aiheuttaa ikäluokkien pienetessä massiivista tyhjäkäyntiä ja suuria kustannuksia yhteiskunnalle. Valtava sodan jälkeinen oppimismotivaatio on kuihtunut ja nyt oppilaitoksia markkinoidaan harhaanjohtavilla mielikuvilla, joissa nuori nainen istuu lukemassa lehteä. Hän kertoo lukevansa kolme tuntia päivässä ja muu aika meneekin sitten taidenautinnoissa, näyttelyissä, urheilemisessa ja  illanistujaisissa. Opiskelua ei voida keventää ilman laadun laskemista. Elämä ei ole ”kuin silkkiä vaan”, kyllä se on totista ”ruusuilla tanssimista.”

Juhani Melanen