Kaksi opetuslasta oli matkalla Emmaus-nimiseen kylään. Silloin heidän seuraansa liittyi yksinäinen kulkija. Miehet olivat murheissaan Jeesuksen kuolemasta. Siksi he eivät tunnistaneet kulkijaa. Oli kuin peite olisi ollut heidän silmillään. Niinpä he eivät huomanneet, että kulkija oli itse ylösnoussut Herra.
Usein suru ja huolet sumentavat niin näkökyvyn, että tuntuu, kuin ulospääsyä vaikeasta tilanteesta ei olisi. Kun toivo on kadonnut, tuntuu kuin ei olisi tulevaisuuttakaan. Tai jos se on, niin se tuntuu pelottavalta ja uhkaavalta.
Koko matkan Jeesus puhui opetuslapsille ja selitti heille, kuinka hänen olisi kärsittävä, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousisi kuolleista. Vasta kun he illalla asettuivat aterialle ja Jeesus siunasi ja mursi leipää, heidän silmänsä avautuivat ja he tunsivat mestarinsa. Ja kun he olivat saneet kohdata Herran, sai myös kirjoitusten sisältö uuden, todellisen ja elävän merkityksen.
Ylösnousseen Kristuksen kohtaaminen voi avata myös meidän silmämme näkemään Jumalan mahdollisuudet elämässämme. Hänen läsnäolonsa voi sada sydämemme palamaan. Kristus tahtoo kohdata meidät ja ottaa meidät vastaan. Seurakunnassaan hän puhuu meille ja murtaa meille elämän leipää.
Heikki Pelkonen
khra, Laune