Adventista alkaa aamujen lasku jouluun. Niin ainakin perinteisissä joulukalenterissa. Itse asiassa joulukatuja on jo avattu ja joulumusiikki on jo alkanut soida vieläkin aikaisemmin. Jouluhössötystä, mainontaa ja musiikkia saamme tämän tulevan kuukauden ajan niin paljon, että moni on sitä kurkkuaan myöten täynnä enne kuin joulu on todella edes alkanut. Ja kun ollaan joulupäivässä, varsinaisessa juhlassa, todetaan, että ”kyllähän tätä joulua on jo vietetty” ja ”saisi se jo loppua”.

Olemmeko me niin malttamattomia? Emmekö jaksa odottaa? Adventti on odottamisen aikaa. On hyvä opetella odottamaan. Kaiken ei tarvitse tapahtua heti, eikä meidän aikataulumme mukaan. Adventti on vanhastaan ollut – ja on sitä edelleen – paaston aikaa. Aikaa jolloin pysähdytään, hiljennytään ja rukoillaan. Tuntuu, että tämä pikkujoulujen aika on kaikkea muuta kuin hiljentymisen aikaa. Ja kuitenkin me tarvitsemme myös sitä.

Paasto merkitsee myös sitä, että mietin, onko elämässäni jotain, josta voin luopua. Tai onko elämässäni jokin sellainen asia, joka sitoo väärällä tavalla? Olenko valmis luopumaan, valmis jakamaan?

Pohtiessamme jakamisen ja luopumisen kysymystä, saamme muistaa Jumalan Poikaa, joka luopui oikeudestaan olla Jumalan kaltainen. Ja kuitenkin hän tekee meidät rikkaiksi.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra