Suomessa järjestetään sunnuntaina presidentinvaalit. Presidentin valtaoikeudet ovat ohentuneet vuosien saatossa, mutta edelleen presidentti johtaa Suomen ulko – ja turvallisuuspolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, kuten perustuslaki sen määrittelee.

Suomen ulko – ja turvallisuuspoliittinen linja Euroopan Unionin jäsenenä ja sotilaallisesti liittoutumattomana maana on kestävällä pohjalla. Meitä arvostetaan lännessä ja idässä. Venäjä – osaamisemme nousee esille kansainvälisissä yhteyksissä jatkuvasti. Monilla muillakin mailla on rajanaapurina Venäjä eli meillä on yhteinen naapuri ja yhteiset intressit säilyttää hyvät suhteet ja tasapaino laajemmin koko Euraasian alueella. Kauppasuhteiden kehittäminen nousee keskiöön, mutta toimiva kauppa vaatii ainapoliittista tasapainoa ja tahtoa.

Keski-Aasian maat eivät tee tästä säännöstä poikkeusta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäistyneet valtiot ovat nähneet ja kokeneet paljon suurvaltojen puristuksessa. Johdin eduskunnan parlamenttivaltuuskuntaa viime viikolla Keski-Aasiassa Kazakstanissa ja Kirgisiassa. Astanassa keskityimme Maailmannäyttelyn (WorldExpo 2017) jälkihoitoon. Suomi oli mukana omalla osastolla ja nyt aika hyödyntää uusia avauksia ja tehdä kauppaa. Tekemistä riittää, koska kilpailu esimerkiksi saksalaisten kanssa on kovaa. Huonekalualalla on onneksi päästy liikkeelle myös lahtelaisittain. Uusi Silkkitie Suomesta raideteitse Venäjän ja Kazakstanin kautta Kiinaan on tärkeä avaus. Tavoite on muodostaa pysyvä yhteys ja jonain päivänä tehdä se myös luotijunalla meille kaikille myös henkilömatkustukseen. Miltä kuulostaisi Silkkitie – pikajuna Lahdesta Pietarin kautta Pekingiin? Suomi ei valitettavasti pääministeri Paavo Lipposen jälkeen ole ollut kansainvälisessä keskiössä suuria hankkeita rakentamassa, vaan keskittynyt porvaripääministerien johdolla lähinnä kotimaiseen näpertelyyn huonolla menestyksellä.

Tällä viikolla meillä oli jälleen kerran tilaisuus keskustella Ruotsin Sosialidemokraattien NATO – kannasta Pohjoismaiden Neuvoston kokouksen yhteydessä Tukholmassa. Suomessa on presidentivaalien alla noussut keskusteluun Ruotsin kanta NATO – jäsenyyteen. Julkisuuteen on tuotu väite, että Ruotsin Sosialidemokraatit olisivat pääministeripuolueena muuttaneet tai muuttamassa NATO – kantaansa. Saman väitteen tietyt ”tutkijapiirit” nostavat esille säännöllisesti – viimeksi marraskuussa 2016, jolloin jouduin oikaisemaan virheellisiä väitteitä maanpuolustuskurssilla Helsingissä. Syitä tähän ei ole vaikea arvata, koska kysymys on myös Suomen kannalta monessa mielessä oleellinen. Ruotsissa perinteisesti kaikista suurista asioista pitää olla kaikkien suurten puolueiden yhteinen näkemys yli hallitus – oppositiorajojen. Tällä viikolla Tukholmassa kävi jälleen selväksi, että Ruotsin Demareiden NATO – kanta ei ole muuttunut tai muuttumassa. Tämä tarkoittaa ruotsalaisen perinteen mukaisesti, että NATO – teema ei ole nousemassa keskusteluun Ruotsin parlamenttivaaleissa tulevana syksynä. Syynä on se, että asiasta ei ole laajaa parlamentaarista yhteistä näkemystä. Toivottavasti Suomessa käydään jatkossa asiallista ja analyyttistä keskustelua ulko – ja turvallisuuspoliikasta oikeilla tiedoilla vaalien alla ja niiden välilläkin. Sunnuntaina menen äänestämään ja annan ääneni numerolle kuusi.

Ville Skinnari
kansanedustaja

Näin vaalien alla monelle äänestäjälle on jäänyt epäselväksi, miten rajatut valtaoikeudet Suomen presidentillä loppujen lopuksi on. Asia selvitetään aika hyvin jokaisen äänioikeutetun kotiin tulleessa kirjeessä, mutta perin harva tulee lukeneeksi tätä erillistä tiedonantoa.

”Suomen ylin valtioelin on eduskunta. Se käyttää lainsäädäntövaltaa ja päättää myös valtiontaloudesta”, tiedotteessa selvitetään. Siinä myös korostetaan, että presidentin tehtävät liittyvät ennen muuta ulkopolitiikkaan, jota hän johtaa yhteistyössä valtioneuvoston, eli käytännössä hallituksen, kanssa. Sekä presidentin, että valtioneuvoston tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

”Presidentti tekee päätöksensä lähtökohtaisesti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Hän nimittää eduskunnan valitseman pääministerin sekä muut hallituksen ministerit ehdotuksen mukaisesti. Presidentti vahvistaa eduskunnan hyväksymät lait.” Kansankielellä joku koiranleuka voisi todeta, että presidentillä on tässä kaksi vaihtoehtoa. Joko allekirjoittaa hyväksynnät tai itkeä ja allekirjoittaa.

Presidentti myös nimittää tuomarit ja muutamat valtion korkeimmat virkamiehet ja hän voi armahtaa tuomioistuimen määräämän rangaistuksen osittain tai kokonaan. Hän on lisäksi puolustusvoimien ylipäällikkö, joka päättää sodasta ja rauhasta eduskunnan suostumuksella.

Presidentti ei siis noin vain voi kumota työttömien pään menoksi laadittua aktiivimallia, vaikka jotkut ehdokkaat ovat vähän siihen suuntaan vihjanneetkin. Myöskään joidenkin Huhtasaaren heikkoon asiantuntemukseen pettyneiden persujen uho valita Paavo presidentiksi, jotta saadaan Suomen asiat kerralla kuntoon, ei sinänsä hyvänä aikomuksena riitä, sillä mahdollisena presidenttinäkään Väyrysellä ei olisi siihen tarpeeksi työkaluja. Eikä porvarihallituksen ajoittaista sekoilua voi laittaa suoraan Niinistön piikkiin. Valtaan noustuaan presidentti luopuu edustamansa puolueen jäsenkirjasta, jos hänellä sellainen on ollut.

Näin siis teoriassa. Tästä huolimatta presidentti voi käytännössä esiintyä arvojohtajana. Niinistö olisi voinut esimerkiksi huudella aktiivimallin lainvoimaisuuden perään, kuten vihreiden Pekka Haavisto olisi sanojen mukaan tehnyt. Ehdokkaista myös ainakin Haatainen ja Kyllönen ovat vahvasti kyseenalaistaneet aktiivimallin, vaikkakin kaikki kolme ovat syyllistyneet samassa yhteydessä jälkiviisauteen. Jotkut ovat käyttäneet tästä myöhäisestä heräämisestä rumempaa termiä populismi.

Joka tapauksessa istuvan presidentin päätös antaa hiljainen hyväksyntänsä aktiivimallille ajoi minut jo heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä uurnille. Toivottavasti vaalit menevät toiselle kierrokselle, ja työväen presidenttinä itseään vielä 12 vuotta sitten mainostanut ehdokas saa vastaansa vakavasti otettavan haastajan. Teoria ja käytäntö eivät aina ole sama asia. Siksi tätä kaikkea kutsutaan elämäksi.

Ilkka Isosaari

Ulkokuori ei aina kerro siitä, mitä sisällä on. Sisimpään on vaikea nähdä. Ehkä me myös suojaamme itseämme niin, että emme paljasta sisintämme ja sydäntämme kuin harvoille.

Profeetta Samuel sai Herralta tehtävän voidella Israelille kuningas. Tässä aikeissa hän tuli Iisain kotiin. Kun Samuel näki komean nuorukaisen, hän ajatteli, että hänet voisi voidella kuninkaaksi. Jumala kuitenkin puhutteli Samuelia: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan… Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” Kukaan kotona olevista pojista ei ollut tarkoitettu Israelin kuninkaaksi. Niinpä Samuel kysyi Iisailta: ”Tässäkö ovat kaikki poikasi?” Iisai vastasi: ”Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on nyt lampaita paimentamassa.” Samuel haetutti tämän nuorimmaisen, Daavidin, paikalle ja voiteli Jumalan tahdon mukaan hänet kuninkaaksi.

Katsommeko me ulkokuorta? Kuinka voisimme nähdä sen taakse persoonaan, ihmiseen? Kun katsomme, me ehkä näemme valkoihoisen, mustan, arabin. Tai ehkä me näemme punkkarin, jupin tai landespeden. Vai mitä me näemme? Me olemme jotain enemmän kuin mitä me näemme ulkoisesti. Näemmekö Jumalan kuvaksi luodun ainutkertaisen ja arvokkaan ihmisen jokaisessa kohtaamassamme lähimmäisessä?

Ja koska olemme Jumalan kuviksi luotuja, olemme tarkoitettuja elämään hänen lähellään ja hänen johdatuksessaan. Siksi saamme avata sisimpämme hänelle, että hän saisi meitä johdattaa ja että hän saisi täyttää elämämme hyvyydellään.

Heikki Pelkonen
Kirkkoherra

Olen vieraillut Amerikassa erittäin monta kertaa ja huomannut, että perusjenkit ihan aidosti vihaavat keskushallintoa yli kaiken. Washingtonin byrokraatit ovat tavallisten jenkkien mielestä vain julkisen vallan suurta eliittiä,  joka hoitaa suurta määrää poliittisia loisia ja byrokraattisia instituutioita. Korruptio on keskushallinnossa yleistä ja heitä vihataan enemmän kuin torakoita ja paksusuolen tähystystä.

Me suomalaiset ajattelemme yleensä, että kansanedustajat ja virkamiehet ovat meidän palveluksessamme, vaikka käsitykset meilläkin ovat muuttumassa, kun huomattiin, että oma etu ajaa yleisen edun edelle. Räikeimpänä esimerkkinä kansanedustajien jatkuva eläke-etu, vaikka edustajana oleminen on loppunut.

Amerikkalaiset uskovat ihan oikeasti, että poliitikot ovat erilaisten intressiryhmien, kuten suuryritysten, ammattiliittojen, yksityisten miljardöörien tai erilaisten salaliittojen palkkalistoilla kansalaisia vastaan.  Ja ihan väärässä he eivät olekaan, sillä Yhdysvalloissa yritykset ja yksityiset miljardöörit syytävät poliittisiin kampanjoihin niin paljon rahaa, että poliitikkojen on pakko kuunnella lahjoittajiensa ääntä.

Selkeä esimerkki tästä mentaliteetista on tuore verouudistus, joka keventää superrikkaiden ja yritysten veroja ja kiristää köyhien ja vanhusten verotusta. Äänestäjät inhosivat uudistusta, mutta sentään jotkut poliitikot myönsivät avoimesti, että uudistus toteutetaan, koska heidän tukijansa vaativat sitä! On erittäin tavallista, että amerikkalaisten julkiset palvelut ovat heikkoja ja hankkeet huonosti hoidettuja ja korruption leimaamia.

Jenkeissä ajatellaan, että valtio voi ihan oikeasti kääntyä kansalaista vastaan. Me nauramme monesti amerikkalaisten tavalle puolustaa vapautta ja yksilönvastuuta tinkimättömästi. Tällöin unohdamme sen tosiasian, että amerikkalaiset vaativat itseltään paljon enemmän oma-aloitteellisuutta kuin suomalaiset. Jenkeissä vuosilomaa saa viikon, kun on työskennellyt viisi vuotta. Työaika on melkein kaksi kertaa pitempi kuin suomalaisilla ja asunnot ovat yhtä kalliita kuin meillä. Silti valtion virkoihin, kuten sotilaiksi ja FBI:n leipiin, riittää tulijoita, koska heillä on täydellinen sairausvakuutus. Yksityisellä puolella tähän tuloryhmään päästäkseen, täytyy ansaita kolminkertaisesti.

Koulutus maksaa tavalliselle taatelin tallaajille hunajaa! Silti jenkkien stipendijärjestelmä takaa että lahjakkaimmat urheilijat ja nerot jatkavat yliopistoissa. Jenkeissä on nyt syntynyt tilanne, että moni asia on kääntynyt itseään vastaan, koska monesta asiasta on tullut automaatioita ja ne ovat muuttuneet fanaattisiksi. Vastakkain ovat yhä useammin vähän koulutetut valkoiset miehet ja maahanmuuttajat sekä värilliset. Amerikka on muuttumassa värillisille miehille samanlaiseksi vankileirien saaristoksi kuin Neuvostoliiton kulgit. Trump iski juuri tähän saumaan ja lupasi säilyttää takamaiden työpaikat, vaikka niillä ei olisikaan tulevaisuutta. Nyt katsotaan toisella vuodella, miten maa makaa? Amerikassa presidentin vaalit ovat joka neljäs vuosi, joten yksi mätä omena ei pilaa vielä kymmenen vuoden satoa. Kaikki riippuu viime kädessä siitä, miten talous kasvaa ja työllisyys nousee!

Juhani Melanen

Joulukuussa niin sanottu aktiivimalli hyväksyttiin eduskunnassa. Esitimme oppositiossa työttömien ansiovelvoitteen hylkäystä, mutta myös välttämättömiä korjauksia, jos hallitus kuitenkin runnoo lain läpi. Työttömiä pitää auttaa takaisin työelämään, ei rangaista. Valitettavasti meidän esityksemme hävisivät äänestyksessä. Meille sosialidemokraateille aktiivinen työllisyyspolitiikka on tärkeää ja me haluamme viedä Suomea työn ja kasvun tielle.

Hallituksen esitys oli taas kerran hätäisesti ja hutiloiden valmisteltu sekä pohjimmiltaan epäoikeudenmukainen. Kuten perustuslakivaliokuntakin lausui, työttömiä ei saa asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan asuinpaikan perusteella. Velvoitteita ei voi myöskään lisätä ilman, että julkinen valta myös osaltaan takaa mahdollisuudet velvoitteiden täyttymiseen.

Muissa Pohjoismaissa työllisyyteen panostetaan moninkertaiset resurssit, eikä työttömyys ole päässyt nousemaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeenkään. Suomen huonompi tilanne ei johdu yksin Nokian tai hienopaperiteollisuuden alasajosta, vaan huonommasta työllisyyden hoidosta.

Koska niin sanottu aktiivimalli on jo voimassa, ei ole syytä jäädä odottelemaan kansalaisaloitteen käsittelyä eduskunnassa, vaan tilanteeseen on puututtava välittömästi. Resursseja on lisättävä tuntuvasti, ja kunnille annettava vastuuta. SDP esitti budjettivaihtoehdossaan yli 100 miljoonan euron lisäpanostusta työllisyyden edistämiseen. Tätä esitystä Sipilän, Orpon ja sinisten hallitus ei kuitenkaan kannattanut.

Julkisuudessa on väitetty aktiivimallin kannattajien puolelta, että Suomen malli muistuttaa Tanskan käytäntöjä. Kuitenkin Tanskassa yhdellä työvoimavirkailijalla on 12 asiakasta, Suomessa 166 yhtä asiakasta kohden. Asiakkaalta voi vaatia vastikkeellisuutta vain, kun palvelua saa varmasti ja läheltä. Lyhyiden etäisyyksien Tanskassa työllisyys on kuntien vastuulla, kuten myös SDP:n mallissa. Sen sijaan Sipilän hallitus on sysäämässä sen entistä kauemmas maakuntatasolle.

Valtiovarainministeriössä on väheksytty TE-resurssien merkitystä. Tämä heijastaa hallituksen vihamielistä asennetta työvoimapalveluihin. Ideologisista syistä työvoimapalveluita heikennetään sen sijaan, että niiden vaikuttavuutta pyrittäisiin lisäämään. Palveluiden laatu myös heittelehtii liikaa paikkakunnittain. Parhaissa TE-toimistoissa työntekijät ovat jalkautuneet yrityksiin myymään asiakkaitaan työvoimaksi. Jos virkailijoille annetaan motivoivat mahdollisuudet ja oikeat kannustimet, he voivat aidosti auttaa yrityksiä ja yhteisöjä rekrytoinnin asiantuntijoina ja työelämän meklareina. Lakiin on kirjattava työttömän velvoitteen vastapainoksi myös julkisen vallan palvelutakuu.

Henkilökohtaista palvelua niin työttömälle kuin työllistäjälle

Palvelutakuumalli tarkoittaa, että jokaiselle työttömälle laaditaan kasvokkain työllistymissuunnitelma. Tätä ennen on seikkaperäisellä terveystarkastuksella varmistuttu työllistymisen edellytyksistä. TE-toimisto vastaa palvelutakuusta siten, että virkailija käy henkilökohtaisesti läpi suunnitellut työllistäjät. Sanktioita voidaan harkita vasta sen jälkeen, kun aidot työtilaisuudet on menetetty.

Palvelutakuun ohella on syytä panna toimeen Lauri Ihalaisen (sd.) esittämä seitsemän kohdan toimenpideohjelma. Hän ehdotti muun muassa Polku tulevaisuuteen –toimenpideohjelmaa noin 70 000 nuorelle, joilta puuttuu koulutus- tai työpaikka. Ruotsin demarihallitus lupaa kaikille nuorille työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikan 90 päivän kuluessa. Se on arvolupaus syrjäytymisen ehkäisyyn, joka on syytä ottaa esiin seuraavan hallituksen ohjelmassa.

Ville Skinnari,
kansanedustaja

Presidentinvaalit alkavat olla kiihkeimmillään, mutta aivan vielä ei kukaan ehdokkaista ole sortunut niin sanottuun likaiseen peliin. Toivottavasti kukaan ei haksahda siihen jatkossakaan.

Urho Kekkosen jälkeen maatamme hallitsi kolme sosialidemokraattista presidenttiä, yhteensä viiden kauden ajan: Koivisto, Ahtisaari ja Halonen. Porvaririntama alkoi saada jo pikku hiljaa tarpeekseen. Martti Ahtisaaren vaalikampanjaa ja kautta sävyttikin ennen kaikkea vastapuolen henkilökohtaisuuksiin mennyt härski medialyttäys, jossa vain mielikuvitus oli rajana. Nobel-palkittu presidentti nauttii edelleenkin huomattavasti suurempaa suosiota maamme rajojen ulko- kuin niiden sisäpuolella. Toivon hartaasti, että kansainvälisen rauhanrakentajan maine kasvaisi korkoa meillä kotimaassa.

Sama loanheitto jatkui Tarja Halosen kohdalla. Ja nämä ovat yksinkertaisesti asioita, joista suomalainen parlamentarismi ei voi olla ylpeä. ”Olen ollut työni takia vuosikausia tekemisissä varsin ärsyttävien ja vaikeiden asioiden kanssa, mutta minusta tuntuu, että pahin kokemukseni oli Suomen presidentinvaalit 2006. En sano, että se olisi ollut Niinistö, mutta jotkut hänen tukijoistaan käyttivät amerikkalaisesta politiikasta tuttua mustamaalaamisen tekniikkaa. Tapaa, jossa kyseenalaistetaan se, mikä on vastapuolelle kaikista tärkeintä. Se loukkaa pahiten”, Halonen toteaa Kaj Kunnaksen ja Paavo Nurmen viime vuonna ilmestyneessä haastatteluteoksessa Kohtaaminen. Kirjan Halosta käsittelevä luku on ehkäpä paras hänestä koskaan julkaistu haastattelu.

”Eräskin kokoomuslainen nuori järjestöaktiivi väitti, että olin pitänyt 70-luvulla vappupuheen, jossa olin ehdottanut Suomen vapaaehtoista liittymistä Neuvostoliittoon. Sanoin heti, että ensinnäkään tämä nuori henkilö ei ollut elänyt 70-luvulla täysi-ikäisenä. Toisekseen oli selvää, että hän ei tuntenut työväenliikettä eikä minua. Jos olisin pitänyt vappupuheen ja ehdottanut Neuvostoliittoon liittymistä, äitini olisi vienyt minut mielentilatutkimukseen, ja olisin menettänyt työpaikkani. Vaikka minä ja kampanjahenkilökuntani näytimme faktat, että en ollut pitänyt tuollaista puhetta, asia tuli kampanjan aikana tämän tästä esiin”, Halonen lataa yli kymmenen vuotta myöhemmin.

”Vaaleissa pulpahti esiin myös juttuja, joiden mukaan olisin kommunistilesbo. Olen ajanut seksuaalivähemmistöjen asiaa 40 vuotta, mutta minulla oli tuolloin täysi-ikäinen lapsi, jonka isästä erottuani olin ollut 80-luvulta lähtien varsin pitkäaikaisessa suhteessa miehen kanssa. Suhdettani sanottiin feikiksi – ja sanotaan itse asiassa edelleen – vaikka olemme olleet naimisissakin lähes parikymmentä vuotta.”

Negatiiviset mielikuvat elävät pitkään, ja niitä on vastustajien helppo omaksua. Siksi niitä käytetään poliittisessa propagandassa häikäilemättä hyväksi. Puhuessaan rakkaasta aviomiehestään, tohtori Pentti Arajärvestä, Halonen paljastaa kuitenkin itsessään piilevän humoristin: ”Niiden, jotka sanovat puolisoni Pentin olevan niin kärsivän näköinen rinnallani, pitäisi katsoa hänen koulukuvaansa. Hän on ollut aina tuon näköinen. Mutta uskon hänen olevan silti enimmäkseen tyytyväinen.”

Meillä on ollut loppujen lopuksi hyvä onni presidenttien suhteen. Toivotaan, että se säilyy. Tai kuten Tarja Halonen sanoo: ”Minun on kiitettävä suomalaisia, että he äänestivät minut kahdesti presidentiksi, vaikka minusta liikkui ties mitä juttuja. Suomen kansassa on hämmästyttävän paljon tervejärkistä, jalat maassa kulkevaa porukkaa.”

Ilkka Isosaari

Kirkon kasvatuksen päivien teemana oli tänä vuonna rauha. Olin Jyväskylän koulutuspäivissä mukana osallistujana. Muutaman kiireisen ja pitkän koulutuspäivän jälkeen huomasinkin jo kaipaavani oman kodin rauhaa. Levottomuus ja kiire tuntuvat olevan kuitenkin elämässä läsnä ihan joka paikassa. Omalla kotisohvallakin on vaikea keskittyä kokonaiseen elokuvaan. Melkein huomaamatta jossain vaiheessa kaivaa taskustaan puhelimen ja katsoo ihan pikaisesti mitä somessa tapahtuu.

Rauha on tavallaan helppo juttu. Rauhan puutteen huomaa paljon helpommin kuin rauhan. Rauhaa kaivataan kouluissa, työpaikoilla, kaupungin kaduilla, kodeissakin. Maailmassa on paljon ihmisiä, joilta rauha puuttuu. On sotia, epäoikeudenmukaisuutta, nälkää ja vaikeat elinolosuhteet.

Rauhaa ei voi kukaan viedä mukanaan, vaan se täytyy rakentaa pienistä palasista. Toisen ihmisen kuulemisesta, näkemisestä, arvostuksesta. Rauhan rakentamiseen tarvitaan tahtoa ja kärsivällisyyttä. Raamatussa rauhasta puhutaan paljon. Paavali toivottaa kirjeissään: ”Rauha teille!” Kirkossa toivotamme toisillemme ”Kristuksen rauhaa!” ennen käymistä ehtoollispöytään. Rauha ihmisten välillä tekee elämästä mukavampaa, turvallisempaa ja onnellisempaa. Tänään rukoilen, että Jeesus itse antaisi meille rauhan ihmisten välille ja omaan sydämeen. Jukka Salmisen laulun sanoin:

Laitan matkaan toiveen kauneimman.

Se saa lentää tuulien teitä.

Pyyntö kantaa yli maailman.

Anna rauha. Varjele meitä

Maija-Reetta Katajisto

Peruskoulumme on edelleen eräs maailman parhaista. Se oli voimavaramme vielä 20 vuotta sitten, mutta nyt tilanne on oleellisesti muuttunut. Tasa -arvoinen koulutus ei takaa enää sitä, ettei köyhyysloukkuun voisi pudota yhä helpommin. Syitä on monia, kuten yksinhuoltajuus, sairaudet, rakenteellinen työttömyys, työn kohdantaongelmat, digitalisaattion ja robotiikan kehitys sekä poikien huonompi koulumenestys.

Suomi pitää itseään sivistysvaltiona, mutta silti huono-osaisuus on lisääntynyt, koska valtion tarjoamista turvaverkoista on yhä helpompi pudota. Tästä on juuri nyt kysymys Sipilän hallituksen aktiivisessa työvoimamallissa. Se on hyvä ja kannustava, mutta syrjäseutujen perheellisiä työttömiä rankaiseva. Tilanne Suomessa on sellainen, että hallitus voisi omilla pienillä ratkaisuillaan vaikuttaa suurestikin huono-osaisten aseman heikkenemiseen, jos se ihan aidosti haluaisi. Todellisuudessa pienituloisten arjessa melko pienten kuntatalouden säästöjen vuoksi huono-osaisten asema saattaakin heikentyä melkoisesti. Yhteiskuntamme asettaa normeja ja sääntöjä tukitoimille, mikä tietysti on oikein. Mutta ristiriidat suomalaisessa yhteiskunnassa kasvavat aina silloin, kun muutenkin vähäosaisten suomalaisten ja maahanmuuttajien intressit ajautuvat ristiriitaan.

Entinen keskiluokka joutuu miettimään asemaansa uudelleen, koska asiantuntijapalvelut sähköistyvät ja digitalous kasvaa. Työpaikkoja häviää, mutta uusia syntyy. Ongelmana on kuka on hereillä ja kuka osaa ennustaa tulevaisuuden parhaiten? Populismi ja vihapuheet ovat aina kytköksissä talouteen. Silti suomalaista yhteiskuntaa vaivaa eräänlainen tietämättömyyden verho. Moni suomalainen “ tolkun ihminen” kokee eriarvoistumiskehityksen ongelmalliseksi jo siksi, että hän tiedostaa tulevaisuuteen liittyvän epävarmuuden. Oma ja läheisten asema saattaa heiketä nopeasti ja merkittävästi. Silti mutu- tuntumalla poljetaan eteenpäin ja useita itseen kohdistuvia tärkeitä päätöksiä ei yksinkertaisesti ymmärretä!

Paras esimerkki tästä on se, että 1,2 miljoonaa eläkeläistä antaa eläkeyhtiöiden huijata itseltään taitetulla indeksillä ! Pienellä joukkovoimalla tämänkin voisi hoitaa, mutta yhtenäistä rintamaa ei vain löydy! Tästä syystä yhteiskunnan turvaverkoista ja tulonjaon tasaisuudesta huolehtiminen on järkevää jo yksinomaan monen suomalaisen egoistisesta näkökulmasta. Huoli elintason laskusta on aiheellinen sellaistenkin kohdalla, joilla vielä luottotiedot ovat kunnossa ja Volvo kulkee.

Viime kädessä kunkin yhteisön omasta moraalitaloudesta riippuu, kuinka se suhtautuu eriarvoistumisen
lisääntymiseen? Siis sitä, mitä pidetään isänmaassamme Suomessa kohtuullisena ja oikeudenmukaisena? Tästä näkökulmasta leikkauspolitiikan vastustamisessa on kyse siitä, että suomalaiset ihmiset nousevat kollektiivina vastustamaan poliitikkojen sellaisia päätöksiä, jotka vaarantavat vanhastaan jo yhteisön hyväksymiä malleja.

Kyse ei ole kateudesta niitä kohtaan, joilla menee paremmin, vaan halusta turvata jokaiselle inhimillisesti arvoakkaan elämän edellytykset. Erikoista tässä kaikessa on se, että Suomen ohut rikkaiden kuohukerma ei suostu maksamaan tänne isänmaahamme veroja, vaan on EU:n tilastojen mukaan piilottanut varojaan veroparatiiseihin arviolta 3 miljardia! Tämä on itsekkyyttä, jos mikä!

Juhani Melanen

Vuoden vaihtumisen aikaan sisältyy usein jotain jännittävää. Tehdään tiliä menneestä ja valmistaudutaan uuteen. Mitähän kaikkea tuleva uusi vuosi tuo tullessaan? Monet meistä tekevät hyviä päätöksiä syödä terveellisemmin, elää ystävällisemmin, täyttää uuden vuoden puhtaat sivut puhtailla ajatuksilla ja tekemisillä.

Ihminen ei vain muutu hetkessä miksikään, vaikka kuinka lupaisi. Ennen pitkää sitä huomaa olevansa taas se sama ”vanha ihminen”, jolla on samat vanhat tavat tallata elämän polkuja ja jälleen anteeksipyydettävää.

On kiinnostavaa, ettei vuoden ihan ensimmäiselle päivälle ole otettu ketään nimipäivän viettäjää vaan se on omistettu Jeesus –nimelle. Se tulee hepreankielisestä sanasta Jeshua, Herra pelastaa, Herra on pelastus. Jeesuksen nimessä saa aina saa aloittaa uuden vuoden ja tehdä uusia alkuja. Koko maailmassa ei ole muuta nimeä, jossa olisi yhtä suuri voima. Meillä on pahasta Pelastaja ja synnistä Vapahtaja. Jeesus paransi myös sairaita ja lupasi kuulla, kun hänen nimessään rukoillaan.

Herra,

Takana on jälleen yksi vuosi mennyttä historiaa, edessä tuntematonta.
Uusien alkujen edessä rukoilemme:
vie meidät kuolemasta elämään,valheesta totuuteen, toivottomuudesta toivoon,
pelosta luottamukseen, vihasta rakkauteen.
Auta, ettemme levittäisi pimeyttävaan sytyttäisimme valon kynttilöitä.
Täyttäköön rauhasi sydämemme!

Aamen.

Pastori Kati Saukkonen,
Launeen seurakunta

Maailmassa kaikki muuttuu nopeammin kuin koskaan maailmahistoriassa. Pari vuotta sitten robotti ei pystynyt kävelemään kahdella jalalla, nyt se heittää voltteja ja hoitaa lapsia. Tietokoneiden laskentateho  ja tekoäly kehittyvät yhtä nopeasti kuin robotiikka. Olemme lähestymässä sitä hetkeä, jolloin ihminen liitetään virtuaalitodellisuuteen, josta saamme monisensorisen kokemuksen, jossa emme tiedä olemmeko todellisuudessa vai virtuaalimaalimassa. Matrix -elokuvan muutama vuosi sitten välittämä todellisuus onkin siis varsin pian aivan totta. Meillä on vielä digilinkki todellisuuteen ja se on taskussamme kulkeva puhelimme, mutta aivan  muutaman vuoden kuluttua aivokuoremme voidaan kytkeä suora SÄHKÖINEN MAAILMA ja ihminen  sellaisena kuin me kuvittelimme olevamme eli Jumalan kuvana voidaan unohtaa.

Ahmin parilla joulujen laiskotteluviikolla kaikenlaisia tulevaisuuden visioita New Science ja Forbes-lehdistä ja olin todella pihalla tai kuutamolla, kuten varmasti monet muutkin etelälahtelaiset, jos näiden lehtien tulevaisuuden ennustuksista olisi lukenut. Geeni- ja biotekniikka menevät eteenpäin kuin valo avaruudessa ja kehittyvät koko ajan. Olemme jalostaneet koko ajan ympäristöämme, nyt on meidän vuoro.  Olemme tilanteessa, jossa ihmisen jalostaminen ei enää kohta ole tabu. Rikkaat tavoittelevat enemmän elinvuosia ja haluavat päästä eroon perinnöllisistä taudeista kaikin keinoin. Tämä avaa markkinat ja jo kymmenen vuoden kuluttua olemme tilanteessa, josta puhumistakin pidettiin sopimattomana vielä vähän aikaa sitten eli ihmisen jalostamista!

Ihminen ei muutu! Kun joku keksii jotakin, se otetaan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Jos ei muuten , niin salassa! Valtio ja Iso veli valvoo meitä kohta ihoon upotetuilla sensoreilla ja tietää kaikki ajatuksemmekin. Ajatuspoliisit kyttäävät tekemisiämme ja kontrolli yhteiskunnassa kasvaa. Olemme kohta sellaisessa tilanteessa, että ihmisen perimän muokkaamatta jättäminen aiheuttaa enemmän harmia kuin muokkaamisesta aiheutuva potentiaalinen riski!

Tässä historian vaiheessa ilmestyy sitten aina “ saarnamiehiä” varoittamaan aitojen tunteiden menettämisestä. Tiede vie ihmistä kuin pässiä narussa. Joku viisas esittää huolestuneena , että pysyykö meidän mielemme enää mukana tässä nopeutuvassa muutoksessa?Eettiset ja moraaliset ongelmat kasvavat ja lisääntyvät? Miten opimme taido selvitä muuttuvassa maailmassa? Miten valmis ihmisyhteisö on näihin muutoksiin. Jo nyt tiedetään, että tänään koulunsa aloittava koululaisen ammateista , katoaa 15 vuodessa suuri osa? Miten kehitämme koulutusta, kun muutosnopeus kiihtyy. Kysymyksiä kysymyksien jälkeen. Tosi asia on, että teknologia korvaa 200 vuoden kuluttua jo ihmisen tyystin, ellei mitään sääntöjä tehdä ihmisen suojelemiseksi?

Ihmisen korvaaminen koneilla , tuntuu hurjalta, mutta so what! Onko elävä informaatiodata on parempi kuin itsetuhoinen ihminen? Tästä täytyy vielä toki puhua, mutta ihmisen vaihe evoluutiossa kyllä näyttää vetävän viimeisiään ja loppuu ellei elämän määrittelyn normistoa muuteta ! MOT

Juhani Melanen