Rakastamisen taito on vaikea laji. Se koskee niin Jumalan, lähimmäisen kuin itsensä rakastamista. Toisinaan ajatellaan, että Raamattu olisi jotenkin itsensä rakastamista vastaan. Puhuuhan se itsensä kieltämisestä tai elämänsä kadottamisesta. Mutta ehkäpä kysymys onkin siitä, mitä sillä itsensä rakastamisella oikein tarkoitetaan. Kaikki se, missä olemme itsellemme toiveillemme ja haluillemme mieliksi ei välttämättä ole oikeaa itsensä rakastamista. Tai kaikki itsensä toteuttaminen ei ole itselleni hyväksi puhumattakaan lähimmäisistäni.

Oikea itsensä rakastaminen voisi olla vaikkapa sitä, että voin elää sovinnossa ja rauhassa itseni ja lähimmäisteni kanssa ja Jumalan kanssa. Niinpä Jumalan tahdon etsiminen voi olla tie tähän rauhaan ja sovintoon. Se merkitsee armon varassa elämistä ja sitten armollisuuden osoittamista niin lähimmäiselle kuin itselleen. Joskus on lupa vaatia itseltä ja toisilta. Mutta on oltava lupa myös antaa anteeksi, myös itselle, niin kuin Jumala on anteeksi antanut Jeesuksessa.

Tai oikea itsensä rakastaminen voi olla sitä, että voin elää sellaista elämää, jota Jumala tahtoo minun elävän. Ja että voin tulla sellaiseksi ja olla sellainen kuin hän tahtoo minun olevan. Voiko Jumala tietää parhaiten mitä me tarvitsemme? Jos näin on, voin rukoilla: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi.”

Oikea itsensä rakastaminen ei myöskään voi olla toisten alistamista, painamista tai heidän yläpuolelleen asettumista. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä ensiksi rakastamaan Jumalaa ja sitten lähimmäistä niin kuin itseään. Siis samalla tavalla kuin itseään. Ensi sunnuntain evankeliumissa Jeesus opettaa meitä: ”Te olette kaikki veljiä.” Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja toistemme kunnioittamienn lähtee oikeasta lähimmäisen ja itsensä rakastamisesta.

Heikki Pelkonen
khra, Laune