LTP elää!

Muistoissa elää. Wikipedian mukaan LTP perustettiin 1980. Jääränä väitin, että jo 1979. Olin oikeassa. Nimi muuttui TP Lahdeksi 1999 ja tarina loppui kesken kauden 2004. Syyn arvaatte.

Äskeinen todistettiin, kun joukko ältsyläisiä kokoontui. Muisteltavaa riitti. Yksi muisti yhtä, toinen toista ja kolmas eri lailla.


LTP:n nuorekkaat vanhat miehet

LTP oli väriläiskä. Reijo Virtasen luomus. Parhaimmillaan joukkue oli kärkikahinoissa kakkosessa. Pikkufinaalin voitto jäi parhaaksi meriitiksi.

LTP:ssä pelasi ja valmensi moni pääsarjalainenkin. Nimeän seuran kaikkien aikojen pelaajaksi Jouko Katajan. Saksalassakin asunut edesmennyt maalivahti kuului Suomen olympiajoukkueeseen Moskovassa 1980.

Kahvikekkereissä olivat mukana mm. Sunin veljekset, kaikkien tuntema Hape Kampman sekä Kuusysin kuuluisaksi tekemä, mutta Milkin Pallon hioma Rommi Kallio unohtamatta Kängi Kangasahoa. Näistä miehistä on kirjoitettu mm. Savon ja Kouvolan Sanomissa.

Kari Hyytiä oli maalilla liimanäppi. Hannu Paavo Krouvi omasi eväät komeaan uraan kuten Hannu Nissinen, joka yöjunassa matkalla itään tajusi, että hänestä tuleekin yleisurheilija. Ja tuli.

Alkuaikojen miehistä mukana olivat Jaakko Päivärinta, maaliahne Olli Jokinen, tyylikkäästi juuri ikääntynyt Heikki Hradecky Salminen sekä Ismo Lehtinen, joka lähti aika äkkiä kuten aikanaan saunailloista vaimon käskystä. Mauri Hyökki on edelleen Herrasmies.

Oi niitä aikoja!

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO