Mitä sitten?

Syksy tulee ja arki on jo alkanut kouluissa ja työpaikoilla. Tähän kesään mahtuu paljon hyvää, mutta myös paljon murheita ja haasteita maailmalta ja koti-Suomesta. Tällä viikolla vierailen Vaasassa Future Festifal – tapahtumassa ja viikonloppuna on vuorossa perinteiset Anianpellon markkinat.

Olympialaisissa tapahtuu paljon hienoja urheilusuorituksia ja upeita tuloksia. Suomen joukkueessakin on valopilkkuja, mutta suuressa kuvassa Suomi on omassa kokoluokassakin surkea suorittaja. Kertoo aika paljon tästä ajasta ja Suomesta, että mitä sitten? Ennen olisi vaadittu toimia ja muutoksia tekemiseen ja johtamiseen, mutta nyt Suomessa vain hyväksytään menestymättömyys. Mitä sitten? Meillä ei ole resursseja kuuluu selitys kisojen jälkeen. Muissa maissa media ei säästele omiaan ja suurvallat eivät katso sekuntiakaan alisuoriutunutta joukkueen johtoa. Muistan hyvin, kun eräiden talviolympialaisten jälkeen jääkiekkojoukkueen johto jätettiin vain kylmästi kohteeseen ilman jatkopestiä ja paluulippuja, koska olivat kuulemma sen ansainneet.

Yhteiskunta, joka hyväksyy menestymättömyyden ei voi menestyä. Ei joukkueena eikä yksilötasolla.
Valitettavasti tämä ei koske vain urheilua. Monessa muussa ja vielä tärkeämmässä asiassa asiat voivat olla huonosti, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Niin se on politiikassakin kaikilla tasoilla. ”Suomella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin leikata miljardeja”. ”Lahti menee konkurssiin, jos koulutuksesta ja maauimaloista ei säästetä”. Tuttua sitaattihuttua nyky-Suomesta. On myös muodikasta puhua kovasta turvallisuudesta ja se on aivan oikein, mutta se on myös tapa piilottaa taustalle todelliset Suomen ongelmat koulutuksessa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa eli ihmisille kaikkein tärkeimmissä asioissa. Mitä meillä on muutenkaan on enää puolustettavaa, jos meillä ei ole perusasioita olemassa? Kunnon kouluja, työpaikkoja, olosuhteita harrastaa tai kulttuuria eli henkistä ja fyysistä hyvinvointia? Mitä sitten? Mihin me niitä tarvitaan?

Kesän ehkä mustin projekti on Lahdessa ollut valokuitujen kaivuutalkoot. Nykyisessä Suomessa kadut avataan miten sattuu ja milloin huvittaa eikä kukaan tunnu tietävän mitä tapahtuu ja kuka vastaa kokonaisuudesta. Mekin tilasimme tämän ”valon” kotiimme. Ainakin vuosi on kulunut eikä mitään tietoa, koska palvelu olisi käytössä. Myyntipuhe oli varmasti hieno, lopputuloksella ei ole mitään merkitystä. Eli mitä sitten?

Ei edes Lahden kaupungintalolla. Kyse on kuitenkin luvanvaraisesta toiminnasta. Meille asukkaille tästä on jo nyt tullut enemmän haittaa kuin hyötyjä. Pihat, ruohot ja aidat ovat kärsineet. Kuka tämän kaiken korvaa? Mitä, jos tämä olisi tehty fiksusti? Se, että toimijoita on monta ei ole ongelma, jos yksi johtaa ja olisi esimerkiksi yksi ”putki” jossa eri toimijat voisivat olla mukana. Koko kuidun merkityskin on jo kyseenalainen, kun langattomien yhteyksien tehot ovat jo hyvällä tasolla. Tai olisi tämäkin liiketoiminta rakennettu kunnallisten yhtiöiden, kuten Lahti Energia tai Lahti Aqua kumppanuutena tai jopa omana liiketoimintana.

Mutta, kun millään ei ole enää mitään väliä – kaivetaan nyt sitten ja kunnolla! Itse ajattelin kaivaa kuidun pään jo sinne, minne aurinko ei paista – eli maan alle.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Mitä sitten?

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
ARKISTO