Adventista alkanut kirkkovuosi on ehtinyt viedä meidät joulun, pääsiäisen ja helluntain kautta Kolminaisuuden päivään. Nyt summataan kaikki edeltänyt ja puhutaan salatusta Jumalasta. Joku sanoo, ettei Jumalasta edes voi puhua, kun hän on niin suuri, ääretön ja kaukana. Mutta on meillä lupa puhua Jumalasta. Raamattu ja Jeesus opettavat meitä. Jumala on tullut Jeesuksessa ihmiseksi, meitä lähelle. Ihmisen sisimmässä on kaipuuta ja kysymistä Jumalan puoleen ja siihen kaipaukseen on myös vastaus.
Vanhan testamentin Mooses kohtasi Jumalan ja kysyi, mikä on sinun nimesi (2. Moos. 3:13-15). Silloin Jumala vastasi arvoituksellisesti, että hänen nimensä on ”Minä olen”. Juuri tuota heprean Jumala-sana ”Jahve” merkitsee. Jumala siis itse vastaa ihmisten kaikkein perustavimpaan kysymykseen: onko Jumalaa olemassa? Hän julistaa jo nimellään, että kyllä minä olen. Suomen sana Jumala ei meille tätä viestiä välitä, mutta Raamatun alkukielessä sanan merkitys tulee ilmi.
On jotenkin hienoa, että Jumala jo nimellään vastaa meille. Samalla, kun me ihmiset äänekkäästi julkisuudessa tai hiljaa oman mielen epäilyn hetkinä mietimme, mahtaako Jumalaa ollakaan, hän sanoo, että Olen!
Pyhän kolminaisuuden päivänä kirkossa puhutaan Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä – Jumalan moninaisesta työstä meidän ihmisten hyväksi. Mutta vielä puheita tärkeämpää on se, että me saamme rukoilla tätä salattua, mutta silti aivan lähelle tulevaa Jumalaa. Me kiitämme häntä, tunnustamme uskomme häneen yhdessä toisten kanssa. Jumalan siunauksen varassa lähdemme arkeen ja kesään. Jumala on ja hän rakastaa!
Riitta Särkiö