Tulevana viikonloppuna vietetään lähimmäisen sunnuntaita. Sanalla ”lähimmäinen” on hieman vanhahtava sävy. Mitä tuo sana oikein mahtaa tarkoittaa? Nykysuomen sanakirjan mukaan lähimmäinen on yhtä kuin ”läheinen ihminen, oman kansan jäsen, ystävä”. Se tuntuisi luontevalta ja sana näyttäisi viittaavan lähipiiriin. Ihmiskunnan kehityksessä tärkeässä osassa on aina ollut oma perhe, oma suku, oma heimo, oma kansa jne. Esimerkiksi Mooseksen lain 10 käskyyn sisältyvä ”älä tapa” tulkittiin aluksi niin, että se viittasi lähinnä oman kansan jäseniin.
Maailma on kuitenkin muuttunut. Emme elä enää eristyksissä muista. Jo yli 2000 vuotta sitten Jeesus laajensi lähimmäisyyden ajatusta koskemaan myös muita kuin lähipiiriimme kuuluvia. Tuttu kertomus laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37) on tästä hyvä ja konkreettinen esimerkki. Samarialainen auttoi ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä, joka oli hänelle täysin vieras ja tuntematon. Kaiken lisäksi uhri kuului vielä toiseen kansaan, jonka kanssa samarialaiset eivät olleet edes hyvissä väleissä.
Jeesuksen opetuksen mukaan lähimmäinen on siis ihminen, jonka kohtaamme ja joka tarvitsee apuamme. Lähimmäinen voi kuulua toiseen kansaan, hän voi tulla vieraasta kulttuurista, puhua vierasta kieltä ja hänen tapansa voivat olla meille outoja. Kristinuskon mukaan hän on silti lähimmäisemme.
Monet suomalaisetkin lahjoittavat varoja Punaisen Ristin tai Kirkon Ulkomaanavun kautta, jotta ihmisiä voidaan auttaa pakolaisleireillä ja katastrofialueilla. Joku saattaa pitää tätä turhana, koska ”emme voi auttaa kaikkia maailman kärsiviä”. Emme voikaan, mutta jokainen meistä voi auttaa ainakin yhtä ihmistä. Jo pienellä lahjoituksella voimme antaa yhdelle ihmiselle – vaikkapa pienelle kehitysmaan lapselle – mahdollisuuden saada terveydenhoitoa ja päästä kouluun. Se voi muuttaa koko hänen elämänsä. Hän on meille vieras ja tuntematon, ja asuu kaukana meistä, mutta hän on silti lähimmäisemme.
Timo Pokki