Liberalismin nimeen vannovat ”rosvoparoonit” lahtaavat keskiluokan

Mikä on saanut lännen nostamaan kätensä näiden keinottelijoiden edessä? Valtion ohjauksesta luopuminen on osoittanut, että länsimaiset poliitikot ovat pudonneet karusellista eivätkä uskalla toteuttaa vahvaa valtion ohjausta, joihin heillä olisi täysi demokraattinen mahdollisuus.
Näiden investointi pankkiirien ja bonushaukkojen on annettu mellastaa huolta vailla ilman omaa riskiä siksi, että viime kädessä valtio aina pelastaa pankit, mutta jättää ihmiset heitteille.

Nousevat taloudet Kiina, Intia ja Brasilia ovat osoittautuneet paljon tehokkaimmiksi talousvetureiksi kuin USA. Keskiluokka on kutistumassa hyvää vauhtia Yhdysvalloissa ja sen tulot ovat pudonneet selvästi. Euroopassa tilanne on sama. Rikkaiden määrää maailmassa on lisääntynyt, mutta se on kertynyt vähälukuisalle eliitille, jotka eivät maksa tuloistaan veroa lainkaan tai vain puolet siitä, mitä heidänpalveluksissaan olevat valkokaulustyöläiset.

Ei ole olemassa yhtä totuutta ja on erittäin huolestuttavaa, että yksinkertaiset totuudet eivät pidä paikkaansa. Maksimaalinen kilpailu, talouden avoimuus, yksilön valinnat ja kansantulon mittarit eivät kerro mitään siitä, että keskiluokan hyvinvointi on kääntynyt heitä vastaan ja on tuhoamassa
niitä.

Kommunistit ja vasemmisto ovat housut nilkassa eivätkä kykene auttamaan tilannetta. Älykäs yliopistoeliitti puuhastelee postmodernismin ja feminismin syövereissä ja huutaa samaa mantraa: uusklassista taloustiedettä apuun. Se enää auta, koska vetelät ovat jo housuissa.
Globalisaatiota myötäillään ja sille kumarretaan ikään kuin se olisi ainoa mahdollinen järjestelmä tai tulevaisuuden kuva.

Itse asiassa se on haaste, joka on alistettava palvelemaan ja myötävaikuttamaan keskiluokan etuihin eikä vain kansantuotteen kokonaiskasvuun
On syntynyt ”Nallekerhoja”, joissa eliitti paistattelee huipputuloissa. Tämä globalisaation yläkerros, ei maksa kotimaassaan yhteiskunnan menoista useimmiten helpon verosuunnittelun takia mitään, mikä korreloisi sen tulojen kanssa.

Tarvitsisimme täysin uuden ideologian, joka korostaisi talouden poliittista kontrollia. Jos meno jatkuu samanlaisena ja samat palkitsemisjärjestelmät pysyvät, uppoamme yhä syvemmälle tasa-arvovaatimuksesta ja aidosta demokratiasta. Wahlroosin väite enemmistön tyranniasta on itseriittoisen ökyrikkaan ironinen slogan, jolla hän haluaa ärsyttää ”rahvasta” ja paistatella vallan holvistossa ja ihannoimansa luokkayhteiskuntaan siirtymisen toivossa. Tosin turhaan!

Nyt kaikkien eurooppalaisten valtioiden olisi siirryttävä tiukkaan talouden suunnitteluun. Suomeen kannattaisi perustaa sellainen ydinosaajien joukko, joka osaisi ohjata valtion johtamia investointeja töihin, infraan, koulutukseen ja tutkimukseen. Muuten kilpailukykymme romahtaa ja populismi perii voiton. Kuka on se viisas mies, joka kykenee kanavoimaan kansan tyytymättömyyden sellaisten uudistusten suuntaan, että siitä hyötyisivät kaikki suomalaiset?

Demokratian sairaustila jatkuu ellei mitään tehdä. Valtion omistusohjaus ei toimi välttämättä hyvin,
kuten on nähty Finnairissa ja Fortumissa, mutta vielä villimpää meno on pankkimaailmassa.
Nyt on aika toimia!

Jussi Melanen

 

 

KOLUMNIT -arkisto

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011