Ensi sunnuntain evankeliumiteksti on tuttu kertomus Jeesuksen ihmeteosta. Suuri joukko ihmisiä oli seurannut Jeesusta ja ruoka-ajan tullessa huomattiin, että ei ole ruokaa. Väkijoukosta löytyi kuitenkin poika, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa ja Jeesus käski jakaa ne ihmisille sen jälkeen, kun oli siunannut leivät. Suureksi hämmästykseksi ruokaa riittikin kaikille ja jäi vielä ylikin.

Ihmetekoihin on niin vaikea uskoa, ainakaan nykypäivänä, että helpompaa on yrittää keksiä jotain järkeen käyvää selitystä asialle. Eihän viidestä leivästä ja kahdesta kalasta voi mitenkään riittää viidelle tuhannelle miehelle, sekä naiselle ja lapselle joiden lukumäärää ei vain ilmoitettu.
Itselleni jopa leivän riittämistä suurempi ihmettelyn aihe on aina ollut jäljelle jääneen ruoan määrä. Tähteeksi oli jäänyt 12 täyttä korillista, mikä on jo itsessään enemmän kuin alkuperäinen määrä.

Järjellä on hyvin vaikea selittää tätä Jeesuksen ihmettä ja loppujen lopuksi en ole edes varma onko selittäminen tarpeen. Tärkeämpää on opetus, joka meille kerrotaan ihmeteon kautta. Pienikin määrä voi riittää monen tarpeeseen, silloin kun leipä jaetaan.
Jakaminen onkin sitten oma asiansa. Omasta luopuminen ja jakaminen muille on usein hyvin vaikeaa. Rahan muodossa tapahtuva jakaminen esimerkiksi osallistumalla keräyksiin voi joskus olla helpompaa, kuin se että todella jakaa omasta.

Ihmeteon toinen tärkeä opetus, Jumalan huolenpitoon luottaminen, liittyy myös osaltansa omasta jakamisen ja luopumisen vaikeuteen. Rajan piirtäminen siihen, missä kulkee järkevän varautumisen ja turhan ahneuden raja, voi joskus olla vaikeata ja hämärtyä keneltä tahansa.

Onneksi meillä on armo ja mahdollisuus aloittaa aina alusta. Jumala näki meidän itsekkyytemme ja jakamisen vaikeutemme jo kauan sitten ja tuli jakaman itsensä meille leiväksi, elämän leiväksi Jeesuksessa Kristuksessa.

Pastori Hanna Suominen