Joulun sanomaa

Elämme levottomuuksien maailmassa. Siksi joulun sanomalle on tilausta. Se on sanoma rauhasta ja rakkaudesta, Jumalan ehdottomasta rakkaudesta. Se annetaan lahjaksi. Enkelit lauloivat: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Jeesuksen syntymä merkitsi aikojen taitetta. Se, mistä profeetat olivat ennustaneet, sai nyt täyttymyksensä. Vanhan testamentin Messias-lupauksissa ja -ennustuksissa kuvataan usein rauhaa. VT:n heprean sana rauha, shalom, merkitsee enemmän kuin rauhaa sodan vastakohtana. Se tarkoittaa kaikkinaista hyvinvointia. Tähän rauhaan sisältyy oikeudenmukaisuuden vaatimus.

Joulun profetiassa luvataan pimeydessä vaeltaville valkeus, joka loistaa Vapahtajassa. Ja profetia lupaa rauhaa, ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu.” Hänestä käytetään nimeä Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton. Saman vahvistaa Efesolaiskirje: ”Kristus on meidän rauhamme.”

Ja kuitenkin tässä maailmassa on taistelu hyvän ja pahan välillä, oikean ja väärän, vihan ja rakkauden, totuuden ja valheen välillä. Joulun sanoma kutsuu meitä ensiksikin ottamaan vastaan rauhan Kristuksessa. Mutta toiseksi joulun sanoma kutsuu meitä työhön rauhan, vanhurskauden ja rakkauden puolesta. Paha voitetaan hyvällä, antamalla vihan kierteen tilalle hyvän kierre ja rakkauden lumipalloefekti.

Saakoon joulun sanoma koskettaa meitä, että se tulisi todeksi rauhana ja rakkautena!

Riemullista Vapahtajan syntymäjuhlaa ja siunausta uudelle vuodelle 2026.


Heikki Pelkonen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO