Tulevaisuuden ihminen on yksilmäinen kyborgi neuroverkon datamassassa

Ihminen on menettämässä luomakunnan kruunun aseman jo ensi vuosisadalla, koska tuleva kehityskulku johtaa siihen vääjäämättä. Tieteellisiä ja taloudellisia palikoita asetellaan kokonaan uusista lähtökohdista ja tavoittelemme yhä kunnianhimoisemmin ikuista elämää. Ihminen pyrkii siis jumaluuteen!

Ellemme itse tuhoa itseämme ydinpommilla, niin tulevaisuutemme on varsin synkkä jo parin sadan vuoden kuluttua. Jo tällä hetkellä olemme ojentaneet valtamme tekoälylle! Hyvinvointimme kannalta me emme enää itse ole päättämässä ja suorittamassa niitä tehtäviä, joihin olemme valjastaneet jo algoritmeille. Tämä kehityskulku jatkuu vain kiihtyvällä vauhdilla, sillä kvanttitietokoneet, internet ja digitalisaatio etenevät huimalla vauhdilla. Ihminen häviää jo tekoälylle sakissa. Pörssikauppaa on jo pitkään tehty algoritmeilla ja sairauksia diagnisoivat paremmin kohta koneet. Tarkkoja leikkauksia tehdään laserilla ja erittäin suurta taitoa vaativat neurokirurgiset operaatiot eivät onnistu enää ilman koneita.

Olemme oudolla tavalla mukana kehityskulussa, jossa yksilö menettää arvonsa ja ihmiskunta nykyisen valta-asemansa. Elämämme ei saa enää merkitystä, koska ihmiskunta on luopunut uskosta suureen kosmiseen suunnitelmaan. Kuka voi enää väittää tietävänsä itse, mikä sopii minulle paremmin. Minä ainakin yritän taistella tätä vastaan, sillä en tarvitse tähän vaalikonetta kertomaan sen, mitä tai ketä äänestän.

Haluan itse päättää, mitä syön, enkä systemaattisesti seuraa ”terveellisiä” (lue mauttomia) ruokaohjeita tai anna pelkästään ”naamakirjan” päättää ketä haluan tavata tai kenen kanssa seurustella. Suhtaudun tietyllä varauksella siihen, että minua voidaan pian seurata 24 tuntia vuorokaudessa jollain ihoon upotettavalla sirulla tai kaikesta tekemisistäni joutuisin tilille jonkun ”super valvojan” tietokantaan.

Mutta totuus kuitenkin on, että hyvinvointimme kannalta tärkeimpiä tehtäviä suorittamaan ei pian enää tarvita ihmisiä. Homo Deuksen valtakausi alkaa päättyä. Elämme pian erilaisten koneiden luomien sovellutusten maailmassa.  Tämä uudenlainen maailma ei enää kohta tunnista kuin dataa, sillä koko ihmiskuntamme on kohta pelkkää dataa, jota yhä inhimillisemmiksi muuttuvat koneet tarjoavat. Robotiikka valtaa markkinoita ja kohta parhaat kaverimme ovatkin robotteja, koska he ovat humaanisempia ja miellyttävämpiä kuin aina valittavat ihmiset. Pumpattavat ”barbarat” tulevat ja voittavat aina enemmän ja enemmän vaativat feministinaaraat. Sauditkin antoivat näille riiviöille perkele viimein ajokortin. Mihin tämä maailma on
katoamassa?

Uskonnot, valtiot ja raha ovat olemassa vain siksi, että ihmiset uskovat niihin. Metsästäjä-keräilijä näki henkiä luonnossa. Maanviljely synnytti yksijumalaiset uskonnot. NYT modernissa maailmassa ihmiskunta on luopunut uskosta suureen kosmiseen suunnitelmaan. Elämämme ei enää saa merkitystään Jumalasta tai Jumalalta. Nyt ajattelemme, että maailmankaikkeuden merkitys pitää johtaa sisäisestä kokemuksestamme. Humanismin aikaa väistyy ja tyhmyys tiivistyy, koska olemme ojentaneet ja haluamme orjuuttaa itsemme tekoälylle. Olemme pian uudessa dataistisessa uskonnon valtakunnassa, jossa arvokasta on vain data. Ihmiskuntakin on yksi datajärjestelmä! Hallelujaa!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO