Hassu sana tuo kylväminen tämän päivän kaupungistuneessa maailmassa. Alkujaan se tarkoitti siemenien levittämistä ympäriinsä pellolle. Mutta sitten puheenparsissa ja otsikoissa siihen on tullut vähän negatiivinenkin sävy: kylvää pelkoa, kylvää tuhoa tai kuolemaa. Voisiko kumminkin kylvää myös hyvää?
Sunnuntain evankeliumissa puhutaan kahdenlaisesta kylvöstä, vehnäviljasta ja rikkaviljasta. Ne kasvavat pellossa rinnakkain. Työmiehet olisivat innokkaita kitkemään rikkaviljan pois, mutta isäntä rauhoittelee ja toteaa, että antakaa niiden vaan kasvaa rinnakkain elonkorjuun vaiheeseen saakka; osaavammat kädet sitten lopulta hoitavat kitkemiset, koska työmiehet voivat vahingossa kitkeä hyvätkin kasvit.
Ehkä tässä Jeesuksen vertauksessa puhutaan siitä, että meissä kaikissa on vähän rikkakasvia ja vähän hyvää vehnäkasvia. Eikä niitä oikein pysty toisistaan erottamaan. Ei ainakaan niin, että itse kävisi ilkeämielisesti toisessa ihmisessä osoittelemaan tämän rikkaruohoisuutta ja siitä seuraavaa kitukasvuisuutta. Oma kasvusuunta on silloin ihan pielessä…
Päinvastoin meitä kutsutaan toivon siemeniä maailmaan kylvämään. Puhumaan ja tekemään hyvää eteenpäin. Jumala on se, joka antaa kasvun kaikelle. Hänellä riittää kyllä lohdutusta ja rakkautta kaikenlaisille kasveille. Hänen suuri viljelyssuunnitelmansa on sellainen, jossa jokaiselle on varattu hyvä kasvupaikka ja johon jokaista kutsutaan mukaan kasvamaan! Ja kylvämään hyvää itsekin!
Pastori
Kati Saukkonen