Kuka olikaan se idiootti, joka lausui, että on lottovoitto syntyä Suomeen? Tällää eletään nyt maailmanlopun tunnelmissa ja olipa äänessä työnantajapuoli tai Suomen pankki niin niiden viestissä vähemmän valoa joulukuisessa päivässä.

Tavallinen kansa seisoskelee ruokajonoissa, mutta AY-pomot ovat ainoita, jotka nostavat palkkojaan tuhansia euroja kuukaudessa. Nöyryyttä patistellaan työmarkkinoille antamalla kenkää pääluottamusmiehille ja muille lakolla uhanneille. Akateeminen työttömyys on suurta ja koululaisillemme ei töitä ole tulevaisuudessa näköpiirissä kuin Venäjän Rosatomin reaktorityömailla, jos ovat siihen mennessä oppineet tarpeeksi venäjää.

Mistä kummasta sitten johtuu, että maamme tuntuu olevan aina maailman paras? Onko mittareiden reliabiliteetissa ja validiteetissa valuvikoja, koska mitattiinpa SOTEA tai PISAA, niin Härmä kiikkuu aina kolmen parhaan joukossa maailman maissa. Ei tosin koulussa viihtyvyydessä!

Taloustieteilijämme, Nokian insinöörimme ja muut yhdysvaltalaiset bodarit laskevat suustaan toinen toistaan oudompia selityksiä, miksi taloutemme kelluu pohjamudissa, mutta ne muistuttavat enemmän horoskooppeja kuin tieteellisiä selvityksiä. Tunnelmassa on viimeinen sammuttaa valot-mentaliteettia, kun kansaa verotetaan ja sen on keksittävä aina uusia säästökohteita.

Tsaari Putin leikkii Suomen ilmatilalla miten tahtoo ja armeijaa käymätön ruotsalaisen kansanpuolueen puolustusministeri ehdottaa sotilasliittoa Ruotsin ja Suomen välille! Eläköön aseveljeys! Ruotsalaiset kyllä ovat valmiita taistelemaan viimeiseen suomalaiseen, kuten hakkapeliittojen aikana 1600-luvulla.

Elämme huonojen aikojen ennustajaeukkojen aikaa!  Tämä näkyy kaikkialla Suomessa erittäin hyvin. Leea ja Klaus Klemola ovat luoneet Kansallisteatteriimme ”Maaseudun Tulevaisuus” – draaman, joka toimii näyttämöllä eläinhahmojen kautta. Tässä hurjassa spektaakkelissa esitellään Suomen tulevaisuuden dystopia. Kurjistuneet pohjoisen maaseutuläänin asukit, ihmiset ja eläimet viettävät ankeaa yhteiselämää oman onnensa nojassa, valtion unohtamina.

Inhimilillistettyjen eläinten, juoppojen hevosten ja potkittujen koirien kautta tulee kirkastetuksi Suomen nyrjähtäneen maailman sielun tila. Ei kun Ruotsiin heti! Siellä talous pyörii, asevelvollisuus on lakkautettu ja maanpuolustusta siirretään kovaa vauhtia suomalaisten kontolle. Virtuaalipassilla voi bisnestä tehdä Virossa ja verosuunnitella itse tulonsa.

Jussi Melanen

Joulun tuntu syntyy monista asioista. Itselleni pääasiassa lauluista. Jokainen vähääkään musiikkiin päin kallellaan oleva tietää, ettei ole tunnelman kannalta lainkaan sama mitä lauluja lauletaan. Miettikääpä vaan jos menee kauneimpiin joululauluihin ja se oma suosikki jää laulamatta. Kyllä on joulumieli pilalla. ”Minä niin mieleni pahoitin kun ei laulettu Sydämeeni joulun teen.” No niin minäkin jos niin käy. Ja vaikka En etsi valtaa, loistoa voi ollakin virsikirjassa sanoilla, jotka ovat Topeliuksen alkuperäistekstille uskollisemmat, tuotteelle ei niillä virsikirjasanoilla löydy ostajaa. Lähes 30 vuotta on aivan liian lyhyt aika tottua muutokseen jota ei haluttu alunperinkään. Me laulamme sitä niillä ”vanhoilla” tai ei ollenkaan.

Asiaan. Tein itselleni joulumieltä joulukonsertissa. On muuten siunattu asia olla jo sen verran vanha, että on sosiaalisesti hyväksyttyä liikuttua kyyneliin vähän siellä sun täällä. Tällä kertaa siis siellä. Lauluyhtye esitti kappaleen, joka on noussut viimeisten joulujeni tähdeksi. Little drummer boy on nimensä mukaan laulu pienestä rumpalipojasta joka kutsutaan mukaan katsomaan vastasyntynyttä kuningasta. Muilla on mukana komeita ja kalliita lahjoja, vain parasta kuninkaalle.
Pieni rumpalipoika lähtee mukaan, vaikkei hänellä ole lahjoja vietäväksi. Kuninkaan luona hän hämmästyy: kuningas onkin laskettu seimeen, ei kehtoon silkkivaatteille. Kuninkaassa hän kohtaa kaltaisensa: he ovat molemmat köyhiä lapsia. Rumpalipojalla ei ole muuta omaisuutta kuin rumpunsa, kuninkaaksi kutsutun lapsen perheellä ei ole rahaa yöpyä muualla kuin tallissa.

Komeat lahjat tuntuvat siinä kuvassa varmaan oudolta ja pieni rumpalipoika löytääkin äkkiä oman lahjansa arvon. Vielä tullessaan hän oli pahoilla mielin kun hänellä ei ollut tuoda kuninkaalle arvoistaan lahjaa. Seimen äärellä köyhää lasta katsellessaan hän keksii: hänhän on tuonut mukanaan rumpunsa. Hän soittaa lapselle, omien sanojensa mukaan hän soittaa parastaan. Ja lapsi hymyilee hänelle.

Kertomus on pieni mutta ytimeen menevä. Maailman kuningas, Vapahtajamme Jeesus, syntyy seimeen veljeksemme, kaltaiseksemme. Hänessä me kohtaamme Jumalan. Hänessä Jumalan rakkaus, anteeksianto, rauha ja valo tulevat meidän keskellemme. Hän on joulun todellinen lahja.

Jeesus ei odota meiltä hienoa vastalahjaa. Saamme tulla kuin pieni rumpalipoika, sen kanssa mitä meillä on. Saamme tulla silloinkin, kun ei ole tuotavaksi sitäkään vähää. Seimen lapsen luo olemme aina tervetulleita.

Tämä ajaton viesti tulee toivottavasti lähelle myös heitä, joille joulu ei syystä tai toisesta ole mukava juhla. Tavoittivatpa nämä pyhät sinut missä mielentilassa tahansa, kätke sydämeesi tämä: seimen lapsen sinulle tuomaa lahjaa ei kukaan voi sinulta viedä pois. Sinä olet Jumalalle rakas ja hänellä on varallesi hyviäkin päiviä, jos tämä joulunaika ei sellaisia tarjoilisikaan.

Levollista joulua. Jumalan olkoon kunnia ja maassa rauha meidän ihmisten kesken.

Anu Toivonen

Teknologia on onneksi koululaitoksessamme kovassa kurssissa, mutta mitä taitoja tarvitaan tulevaisuudessa työelämässä onkin sitten jo toinen asia. Ilmiselvää on, että monipuolinen teknologia osaaminen tukee kaikkea toimintaa tulevaisuuden työpaikoissa, mutta mitä Suomessa on unohdettu?

Suomessa tarvitaan juuri tänään vähemmän uskontoa, mutta sitä enemmän median monilukutaitoa ja selvästi parempaa ilmaisutaitoa, päätöksentekokykyä,tiimityötä sekä tietysti johtamista; armeijan malliin syväjohtamista, mutta ennen kaikkea itsensä johtamista. Vain näiden opettelulla voidaan peruskouluamme kehittää entistä paremmaksi koko kansan opinahjoksi, jolla on selkeä funktio yhteiskunnassa.
Mutta missään tapauksessa ei saa unohtaa luovaa hulluutta ja kaikkien oppilaiden henkisten resurssien hyödyntämistä.

Suurin ongelma onkin näiden taitojen siirtäminen käytännön työelämään eli löytää oppilaille mielekkäitä ja tarkoituksenmukaisia harjoittelupaikkoja. Kuuntelemisen taito ja itseilmaisu vain korostuvat, sillä valitettavasti liian moni jopa korkeakoulutettu ei hallitse tai kykene tekemään itseään ymmärretyksi tai itseään riittävän tehokkaasti työyhteisössään. Globaalissa tietoyhteiskunnassa vakuuttavasti viestivä ja kommunikoiva yksilö hakaa aina varmasti asiantuntija sönkkääjän.

Tänään puhutaan yritysmaailmassa joustavasta päätöksentekotaidosta. Meillä se on ollut enemmän täällä Härmässä vain management by perkele eli opettaja sanoo ja oppilas on hiljaa. Missä sitä päätösten ymmärtämistä oikein Suomessa opetetaan? Uutta luodaan usein yhdessä, kuten
suomalaisessa peliosaamisessa tehdään. Työkaverit ovat resurssi, eivät siis häiriötekijä.

Tiedonjakaminen on voimaa työyhteisössä ja verkostuminen ja kaikkien suhteiden hyödyntäminen vain korostuvat kansainvälisessä kilpailussa. Mutta tärkeintä on itsensä johtaminen. On usein vain vaistottava, mitä tuleman pitää. Tästä syystä opetuksen tulisi olla erittäin aktivoivaa, ongelmalähtöistä, ainerajat ylittävää ja vastavuoroista.

Mutta löytyvätkö nämä taidot uusilta opettajilta? Suomessa ei juurikaan kirjoiteta esseitä, kuten esim. USA:ssa ja ilmiöpohjaiset ongelmanratkaisut ovat vasta etsimässä paikkaansa opetusjärjestelyissä. Suomen tulevaisuuden ratkaisevat luovat ja tuottavat nuoret. Antaako nykyinen koululaitoksemme heille eväät siihen ja ymmärtävätkö kansanedustajamme ongelman tärkeyden? Kas siinäpä kysymys!

Juhani Melanen

Näin kysyivät Johannes Kastajalta oppineet henkilöt. Heitä kalvoi epätietoisuus siitä, missä nyt mennään, onko Messias tässä vai tuossa. Johannes vastaa:” En minä ole Messias ”. Muitakin kysymyksiä seurasi ja Johannes tyytyi vastaamaan olevansa tien valmistaja Herralle.

Jeesus ei ole profeetta tai uskonnollinen räyhääjä, joka toisten omaisuutta tuhoamalla järjestelee maan asiat kuntoon. Hän on Messias, maailman Vapahtaja. Johannes Kastaja tyytyy olemaan tien valmistaja.

Jos siis tie on valmistettu ja Messias tullut, mikä on minun asemani? Minun mahdollisuuteni on olla valmiina vastaanottamaan sanoma Jeesuksesta maaiman Vapahtajasta. Hän, Jeesus Kristus on kulkemaan ristintien minun puolestani. Hän kantaa minulle kuuluvan rangaistuksen.
Minulla on osallisuus tuohon kaikkeen kasteeni pohjalta.

Minun Jeesukseni ei jää pieneksi liikuttavaksi ja harmittomaksi vauvaksi, vaan hän kohtaa kuvottavan lopun, mutta siinä olikin hänen tehtävänsä.

Voisiko olla niin, että lopettaisin juoksemisen erilaisten myöhemmin keksittyjen juttujen perässä ja keskittyisin Uuden testamentin Jeesukseen?
Siinä haastetta koko elämän ajaksi. Sen jälkeen ei enää tarvitse miettiä.

Esa Kekki

”Fasistinen Suomi aloitti talvisodan luottaen suureen saksalaiseen johtajaansa!” Näin kommunistinen diktaattori Josef Stalin eli Isä Aurinkoinen tiedotti Terijoen hallituksen suulla ammuttuaan Mainilan laukaukset itse omalla tykistöllään Suomeen. Marssijärjestys oli se, että kahdessa viikossa piti voittoparaati pitää Helsingissä, mutta toisinhan siinä sitten kävi eikä meidän tarvinnut syödä kaalia eduskunnassa eivätkä politrukit lyöneet korttia myöskään Suomenlinnassa, vaikka ryssät pitivätkin myöhemmin pitojaan Tornissa.

Mutta nämä talvisodan 105 kunnianpäivää eivät unohdu Suomessa koskaan ja se uhri, joka itsenäisyytemme puolesta tällöin annettiin oli sen vapauden arvoinen. Talvisodassa kaatui kaikkiaan sankarivainajina lähes 27 000 suomalaista, mutta ”piippalakkeja” eli veli venäläisiä meni erilaisten arvioiden mukaan noin 120 000.

Osaavatko nykyiset lapsen lapsemme arvostaa tätä esi-isiemme uhria riittävästi ja tehdä siitä riittäviä johtopäätöksiä? Ei Venäjän, tai millä nimellä sitä kulloinkin on historian saatossa on kutsuttukin, sotilaallinen doktriini ole koskaan muuttunut. Ryssä pitää itseään suurvaltana ja käyttäytyy sen mukaisesti ylimielisesti. Yksilön vapaus on aina ollut siellä toisarvoisessa asemassa kuin Äiti Venäjällä menee huonosti.
Sisäiset vaikeudet on siirretty taitavalla manipulaatiolla ulkoisiksi uhkiksi, kuten nyt Ukrainassa.

Melkein tasan 75 vuotta sitten Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun ja luuli saavuttavansa helpon voiton erittäin kehnosti varustautuneesta Suomesta. Meillä ei uskottu näin käyvän ja varustelutasomme oli onneton. Silti syntyi se ihmeellinen talvisodan henki,joka pelasti meidät. Urheat sotilaamme osoittivat koko maailmalle, että me olemme tarvittaessa yhtenäinen kansakunta, joka oloissa kuin oloissa kykenee tekemään vastarintaa tänne hyökkäävälle viholliselle.

Mutta miten on nyt? Rohkeat sotiemme veteraanit osoittivat uhrivalmiudellaan meille jälkipolville maanpuolustuksen
tärkeyden. He eivät kyseenalaistaneet oikeuttamme puolustaa maatamme, vaan yksimielisesti asettuivat puolustamaan länsimaisia arvoja ja demokraatista järjestelmäämme. Heille isänmaa oli pyhä asia. Tuntevatko nuoremme enää isänmaa- sanaa sen laajemmassa merkityksessä lainkaan?

Tänä itsenäisyyspäivänä meidän nuorempien tuleekin kysyä itseltämme, olemmeko me valmiita tekemään samoin, jos Venäjä katsoo taas kerran Suomen kuuluvan sen etupiiriin ja Pietarin sotilaspiirin alaisuuteen? Jätämmekö maamme puolustajat yhtä surkeasti aseistuneina katselemaan tosiasioita, kun ylivoimainen vihollinen hyökkää suunnasta 15.00? Kannattaisiko meidän liittyä Natoon, vain katsoa vierestä, kun vieras sivilisaatio raiskaa maamme?

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja kiitos sotiemme veteraanit tästä itsenäisyydestä.

Juhani Melanen

Ihmiseen on istutettu halu itsenäisyyteen ja pärjäämiseen. Sen pyrkimyksen ajamana vauva alkaa kääntyä, kontata ja kävellä omin jaloin. Itsenäistyminen vie niin hyvään kuin pahaankin: oppimiseen ja uhmaan.

Myös kansakunnilla on halu riippumattomuuteen, omista asioista päättämiseen ja koskemattomuuteen. Joulukuun kuudentena me suomalaiset pysähdymme hetkeksi ajattelemaan oman maamme vaiheita. Itsenäisyyspäivä on meillä juhlallinen, arvokas päivä. Kiitämme itsenäisyyden vuoksi taistelleita ja koitamme edelleen rakentaa maatamme.

Itsenäisyys on kuitenkin aika lailla suhteellista. Itsenäinen kunta on monessa suhteessa riippuvainen naapurikunnistaan, valtiosta, kaikenlaisista sopimuksista ja laeista. Sama pätee valtioihin ja jokaiseen pieneen ihmiseen. Eivät valtiot tai ihmiset voi tehdä, mitä haluavat. Emme tule toimeen yksin.

Itsenäisyyspäivän evankeliumissa Jeesus kutsuu ihmisiä yhteyteensä. Hänen opetuslapsinaan ihminen voi oppia tuntemaan totuuden ja totuus tekee vapaaksi. (Joh 8:31-36). Juutalaiset kuulijat kimpaantuivat moisesta lupauksesta. ”Emme ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?” Samaan tapaan nykyihminenkin voi sanoa, että hän on aivan itseellinen, ei hän tarvitse ketään. Ja kuitenkin jokainen tarvitsee toisia ihmisiä. Jokainen kaipaa rakkautta ja hyväksyntää.

Jumalan edessä saamme olla sitä, mitä olemme. Välillä voimakkaita ja taitavia, sitten taas heikkoja ja avuttomia. Hänelle meidän ei tarvitse esittää yli-itsenäistä, sillä hän tuntee meidät läpikotaisin. Syntien anteeksisaaminen vapauttaa ja antaa syvän rauhan. Vapautta ja rauhaa toivomme toisillemme, Suomelle ja koko maailmalle.

Riitta Särkiö