Kohtuullinen verotus ratkaisee Suomen kohtalon

Meillä Suomessa on erittäin ankara progressiivinen verotus. Nyt hallitusmuodon merkittävin verolinjaus on kokonaisveroasteen nousun estämiseen. Tavalliselle kuluttajalle on tärkeää, että veronkiristyksen kausi päättyy ja julkista taloutta tasapainotetaan jatkossa menosäästöillä ja rakenneuudistuksilla. Hallitus lupasi ehdollisesti tulla vastaan myönteisiä työmarkkinaratkaisuja mittavalla miljardin euron lisäkevennyksellä ansiotulojen veroihin, mutta meitä eläkeläisiä potkitaan päähän edelleen johdonmukaisesti ja tahallisesti.

Markkinoille tarjottu veroporkkana on työläisille merkittävä lisäkevennys ja parantaa netto-ostovoimaa, jos jatkuva palkka maltti jatkuu. Miljardin euron lisäkevennys on syytä toteuttaa mahdollisimman tasaisesti kautta linjan, kaikissa ikäluokissa. Näin kyetään laaja-alaisesti lisäämään kansalaisten ostovoimaa laajapohjaisesti. Me olemme ”vientimaa”, jolle palkkamaltti on tärkeää, sillä kilpailukykymme on säilytettävä kilpailija maihin nähden melkein hinnalla millä hyvänsä.

Työmarkkinaneuvotteluissa on verotuksen osalta todella paljon pelissä. Jos emme saa yhteiskuntasopimusta aikaan, hallitus uhkaa perua tarjoamansa miljardin euron veroporkkanan. Nyt hallitukselta puuttuu kokonaisvaltainen ohjelma työntekoa, osaamisen kartuttamista, tuottavuuden lisäämistä ja uralla etenemisen kannustamisesta.

Suuri hallituspoliittinen ja veropoliittinen kysymysmerkki on uudelleen valmisteltava sote-uudistus. Jatkovalmistelun pohjaksi on valittu maakuntamalli, mutta on toistaiseksi on epäselvää tullaanko tässä yhteydessä päättämään myös maakuntaverosta. Jos uusia itsehallinnollisia maakuntatason verottajia lisätään jo nykyisten rinnalle, uhkaa myös kokonaiseroaste nousta.

Sote-uudistus on todella tärkeä ja nyt Hollolan lahjan Suomen politiikalle eli Juha Rehulan taidot todella punnitaan. Hän on se primus motor, joka viime kädessä vastaa sotesta. Sote- uudistuksen tärkein tavoitehan on pitää kustannuspaineiden purkaminen toimintaa tehostamalla ja järkeistämällä tehokkaana ja kansalaisia palvelevana terveysuudistuksena. Pahin virhe, olisi nyt antaa uusille maakunnallisille valtuustoille verotusoikeus.

Pieni kevennys! Mätäkuussa Suomen valtio uudistaa koko verotuksensa. Veroilmoituksessa kysytään vain kaksi kysymystä. Missä teillä on rahaa ja mistä
voimme sen noutaa. Hyvää verokesää Omalähiöläisille!

Jussi Melanen

 

FC Lahti seikkailee Euroopassa

Kirjoitan tätä torstai-aamupäivällä, joten edessä on illansuussa FC Lahden ensimmäinen europeli kuuteeen vuoteen. Niinpä, juuri sitä paljon odotettua eurohuumaa. Siitä onkin ehditty Lahdessa nostaa hypeä jo vuoden verran, joten nyt olisi sitten lunastuksen aika. Vaikka on upeaa, että Lahti on edes mukana europeleissä, niin kyllähän jonkinlainen siedettävä tulos olisi myös saatava pelistä aikaan. Siedettävä tulos olisi sellainen, jolla voi lähteä vielä taistelemaan jatkopaikasta vieraskentällä eli mielellään voitto tai edes tasapeli olisi kairattava pelistä keinolla millä hyvänsä.

Koko alkukausi on ollut FC Lahdelta enemmän tai vähemmän sitä itseään elikäs saksalaisittain sanottuna schaissea. Sen takia odotukset illan pelistä ovat todella ristiriitaiset. Pahimmillaan Elfsborg paukuttaa taululle tylyt lukemat, mutta jos peli saadaan kulkemaan, kuten se on kulkenut molemmissa HJK-peleissä, pieni yllätysmahdollisuus ainakin kotoisalla luonnonnurmella on olemassa. Kunhan vaan tällä kertaa joku pistää sen pallon verkon perukoille asti eikä maalipuihin.


Tänään olisi Rafaelille hyvä paikka avata kauden maalitili

Itselläni on vieläkin hyvin muistissa kuuden vuoden takainen eurotaival. Olin paikalla Belgiassa todistamassa Lahden loistavaa peliä Club Bruggea vastaan, vaikka 3-2 häviö pelistä tulikin. Oli muuten todella hienoa tuulettaa Lahden maaleja, kun meitä lahtelaisia oli paikalla noin 30 henkeä ja Bruggen kannattajia vaatimattomasti about 20 000. Kotipeli oli jännittävä loppuun asti, päättyen tasan 1-1.

Silloin FC Lahti kyllä osoitti, että tasoerot eivät loppujen lopuksi ole niin suuret, varsinkin kun kyse on vain pelistä tai kahdesta. Pitkässä juoksussa Lahti häviäisi varmasti kymmenestä kerrasta yhdeksän kertaa Bruggelle ja varmasti myös Elfsborgillekin, mutta aiheuttamalla harmaita hiuksia tässä ensimmäisessä matsissa Elfsborgille, voisi Lahti saada pienen epävarmuuden tunteen ruotsalaispelaajien korvien väliin. Lahdella ei ole mitään hävittävää. Elfsborgilla sen sijaan on kaikki paineet, sillä Ruotsissa odotetaan joukkueen raivaavan Lahden pois tieltään helposti.

FC Lahden toimiston suuntaan voi heittää yhden pienen miinuksen jo tässä vaiheessa. Eurohuumassa on toimistolla lähtenyt mopo käsistä lipun hintoja suunnitellessa. 32,50€ lipusta on yksinkertaisesti liikaa, oli kyseessä sitten europeli tai ei. 20-25 euroa korkeintaan olisi ollut sopiva hinta. Sillä olisi saatu varmastikin yli 1000 katsojaa lisää hiihtostadionille. Onnea FC Lahdelle peliin!

Pelicans on jo valmis

Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen luotsaama Pelicans on saannut joukkueensa kasaan ja valmiiksi harvinaislaatuisesti jo näin kesällä. Viimeinen palanen eli ykkössentteri Ryan Potulny kiinnitettiin joukkueeseen jo ennen juhannusta.

Ensi kauden Pelicans on mielenkiintoinen tapaus. Joukkueessa on hurja määrä potentiaalia, mutta kuten Nurminen asian kiteytti, on potentiaali yhtäkuin kysymysmerkki. Nyt niiden potentiaalisten pelaajien on saatava ulosmitattua se piilevä potentiaali ja siihen ulosmittaamiseen ehdottomasti paras lääke on kaksikko Matikainen & Nurminen. Matikaisen joukkueet on aina tunnettu kovasta työmoraalistaan ja kun muistellaan Matikaisen ajan Bluesia, niin jokainen muistaa, ettei joukkueessa ollut erityisesti mitenkään isoja tähtiä, mutta sen sijaan työhaalarit päälle pukeneita, sitoutuneita pelaajia, jotka antoivat kaukalossa kaikkensa. Matikaisen lentävä lause: ”Pelaajan on oltava valmis vaikka syömään paskaa, jos joukkueen etu sitä vaatii” tullee tutuksi myös Pelicansin pelaajille.


Vielä viime talvena Pasi Nurmisella oli aikaa käydä villasukkaostoksilla Viipurin torilla, ensi talvena onkin edessä muut metkut

Juuri tuon säkenöivän valmentajakaksikon vuoksi odotan Pelicansille huomattavasti mielenkiintoisempaa kautta kuin mitä pari edellistä kautta ovat olleet. Jos nyt ei Isku Areenan kaukalossa ala tapahtumaan, niin koska sitten? Mielialat ja odotukset ainakin minulla ovat nyt hyvin samankaltaiset, silloin kun Kai Suikkanen toi tivolinsa ensimmäistä kertaa Lahteen. Nyt on sellainen maku, että nyt mennään eikä meinata!

Heinäkuun aikana, kun pelaajat lomailevat ja harjoittelevat omatoimisesti, on valmentajilla aikaa miettiä jo tulevia kentällisiä. Ajattelin hieman auttaa kenttien kasaamisessa Matikaista ja Nurmista, joten tässä meikäläisen aivoitusten mukaan kasatut Pelicansin kentälliset kaudelle 2015-16, s’il vous plaît:

1. maalivahti: Janne Juvonen
2. Maalivahti: Sami Rajaniemi

1. kenttä: Lassen – Leimu – Erkinjuntti – Potulny – Tyrväinen
2. kenttä: Latvala – Blood – V.Sopanen – Heino – Jaatinen
3. kenttä: Tuhkanen – Pietilä – Hakulinen – Da Costa – Alanne
4. kenttä: E.Sopanen – Manelius – Ritamäki – Björninen – Pöyhönen
Rotaatiossa: Repo, Roine, Vartiainen, Siikonen, Väinölä

Petu ja Nupe, saa käyttää….

-Pete Salomaa-

 

Nykyajan apostolit

Ensi sunnuntain Raamatun tekstit kertovat apostoleista ja apostoliksi kutsumisesta. He olivat Jeesuksen elämän ja opetusten todistajia. He saivat tehtävän viedä sanomaa Kristuksesta kaikkeen maailmaan. Myös muita, jotka kertovat uskon sanomaa Jeesuksesta, voisi sanoa apostoleiksi.

Pohdin illan lämmössä, ketkä voisivat olla tämän päivän apostoleja. Mieleeni nousevat kesän kaikki sadat rippikoulut ja tuhannet rippikoululaiset. Leirien isoset, ohjaajat ja opettajat voivat parhaimmillaan toimia apostoleina rippileiriläisille. He saavat opetuksen ja oman persoonansa myötä toimia uskon esikuvana niin, että luottamuksellinen suhde syntyy. Ehkä aiempi mielikuva uskovasta ihmisestä muuttuu niin, että usko ei olekaan pelkkää ”jäykistelyä” vaan olennainen osa elämää.

Kuka sinulle voisi toimia uskon esikuvana tai kenen sanomaan sinä voisit luottaa? On hyvä pitää mielessä, että Jeesus ei valinnut apostoleiksi pappeja, julkkiksia tai varakkaita. He olivat tavallisia ihmisiä tavallisissa ammateissaan. Raamattu kuvaa Jeesuksen opetuslapset hyvin aidon tuntuisesti. Välillä he epäilevät, kyselevät ja nukahtelevat. Heihin on helppo samaistua.

Ehkä me kaikki voimme toimia uskon esikuvana toisillemme. Kaikki lähtee omasta, aidosta persoonasta. Rippileiriläistenkään keskuudessa ei voi esittää muuta, kuin mitä oikeasti on, sillä varsinkin nuoret aistivat tarkasti onko oman asiansa takana vai ei. Nykyajan apostoliksi ei kelpaa feikki.

Hyvää kesää,
Ville Hakulinen

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011