Vanhusten yksinäisyydestä on puhuttu paljon ja sitä on myös tutkittu runsaasti. Hanna Uotilan väitöskirja ”Vanhuus ja yksinäisyys” Tampereen yliopistossa luo tilanteeseen oivan kuvan, mutta todellinen havahtuminen tapahtui vasta, kun luin Niina Junttilan kirjan ” Kavereita nolla”, Tammi 2015.
Ainoana lapsena haukoin henkeäni ja olin mätkitty vähän aikaa henkisesti, luettuani teoksen.
Yhdysvaltalainen neuropsykologi John Cacioppo on päässyt hätkähdyttävään tulokseen tutkiessaan yksinäisyyden eri muotoja ja konteksteja. Hän on vakuuttunut, että pahimpia riskejä kuolla nuorena onkin yksinäisyys. Liikalihavuus, saasteet ja taudit tappavat vähemmän kuin totaalinen
yksinäisyys; näin eritoten poikien kohdalla. Sosiaaliset verkot ja facebook-kaverit mittaavatkin ihan muuta kuin luulisi.
Jokainen haluaa olla sosiaalisesti kompetentti ja heilua kukkona tunkiolla, mutta erityisesti pojilla tilanne on erittäin kriittinen, jos tilanne jo varhaisessa vaiheessa muuttuu krooniseksi. Ystävyyden arvo korostuu erityisesti Suomessa, jossa sukulaissuhteet ovat heikentyneet.
Onko Sipilän hallitus tehnyt asialle mitään, vaikka se tiedostetaan jo laajasti maassamme? Junttila korostaa, että sosiaalisen yksinäisyys on pelottavan yleistä. 30 prosenttia pojista on kokenut jo yksinäisyyttä ainakin yhden lukuvuoden ajan. Erityisen vaikeaa se on sellaisille lapsille, jotka saavat kasvatuksensa epävakaan kodin masentuneilta vanhemmilta. Tytöt kykenevät avautumaan sosiaalisesti kyvykkäimpinä helpommin, mutta monet pojat vaikenevat kuin simpukat ja uskaltavat kertoa yksinäisyydestään vasta silloin, kun tietävät että voivat luottaa siihen, että tieto ei leviä.
Yksinäisyyden vastustamisesta pitäisi tehdä kärkihake, mutta miten? Iäkkäiden vanhempien ainoana lapsena, Kärpäsen ja Harjunalustankadun seurakuntapojat ja partio auttoivat minua löytämään kavereita ja suuren ikäluokan jäsenenä en ollut oikein koskaan yksin. Tosin olin itsekin aktiivinen ja hain ystäviä ja kavereita varmasti
tiedostamattakinkin enemmän kuin muut suurperheiset. Urheilu on myös tärkeää ja jalkapallo ja koripallo tarjosivat oivan kasvupohjan itselleni. Olin siis onnekas ja kuulunkin jos jonkinlaisiin ” hyvä veli” verkostoihin vielä tänäänkin.
Silti ” Kavereita nolla”-teos tuo esiin senkin, miten yksinäisyydellä ja syrjäytymisellä on tapana periytyä ja siirtyä. Lähimmäisten pienetkin teot tuovat iloa arkeen, jos yksinäisyyden kykenee tunnistamaan. Suosikkikirjailijani Raymond Chandler sanoi kerran asian varsin ytimekkäästi: ” Kukaan ei ole niin yksinäinen kuin yksinäinen mexicolainen”
Juhani Melanen