Mielestäni poliittinen korrektius on hurskastelevaa, huumorintajutonta ja helvetin omahyväistä silloin, kun on kysymys taiteesta. Typerillä korrektiusvaatimuksilla rohkea komedia ja satiiri yritetään vaimentaa kesyksi rupatteluksi. Tarvitsemme ärhäkkää ja riemastuttavaa sananvapauden kaikkivoipaista piiskaa, jolla kansakunnan kermaa ravistellaan. Kaikki narrit on jo tapettu. Miksi?
Olemme nyt oudossa tilanteessa niin Suomessa kuin maailmalla, sillä olemme joutuneet omalaatuisten, uskonnollisten, feminististen, rodullisten ja intersektionaalisten korrektiusvaatimusten ja huumorintajuttomien ihmisten mielipidevangeiksi. Nämä naisfeministit ja korrektiustarkastajat ovat ottaneet maalitauluikseen valkoisen lihaa syövän miehen. Nyt olemme tilanteessa, jossa jopa oman aikansa edistykselliset miehet kokevat, että he ovat syypäitä rasismiin, ilmastonmuutokseen ja kaikkiin maailman ongelmiin.
Diktaattorit ja hirmuhallitsijat pelkäävät eniten naurunalaisiksi tulemista. Tarvitsemme siksi hyviä ja ronskeja satiireita, niin vallanpitäjistä kuin itsestämme, jotta tajuaisimme todellisen paikkamme universumissa.
Muistan elävästi nuoruuteni huikeat Brittien satiirisarjat , kuten ”Yes Sir”, ” Musta kyy”, ”Pitkän Jussin majatalo”, ” Herra Pääministeri” ja huimat ”Monty Pythonit”, jotka rienasivat vallanpitäjiä huikeilla ylilyönneillään, silti noudattaen komiikan perussääntöä Punch up eli lyö ylöspäin.
Nyt ohjelmia poistetaan korrektiussyistä yhä enemmän. Vanha kunnon brittisarja Pikku-Britania poistui ohjelmistosta, koska ohjelma käytti ns. blackfaceja eli mustattuja valkoisia. Sama Cancel-kulttuuri eli ”peruuttakaa kaikki loukkaava ohjelmisto” alkaa vaikuttaa kaikkeen älykkääseen ja briljantiin viihteeseen, jossa on mukana nokkelaa sutkauttelua ja hirtehistä menoa niin poliitikoista, homoista kuin muistakin vähemmistöistä, periaatteella ketään ei säästetä!
Jotta kykenisimme ymmärtämään muita ja itseämme, tarvitsemme rohkeaa komediaa, joka lataa pintaan voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita ja kääntää päälaelleen totuttuja tapoja. Musta huumori on parasta terapiaa yhteiskuntamme pienille puurtajille, jotka omasta pienestä lintuperspektiivistään katselevat tätä suurta elämäksi kutsuttua näytelmää, jota rikkaat hallitsevat mielensä mukaan! Me ns. normaalit tarvitsemme satiirisia piikkejä. Olemme tulossa luulosairaiksi erilaisissa elämän tavallisissakin tilanteissa ja alamme pohtia mikä on oikein ja sallitua!
Tunnen oloni vaivautuneeksi esimerkiksi tavatessani vammaisia. Mietin koko ajan oikeaa, mitä saa sanoa ja
mitä on otettava huomioon. Käyttäydynkö oikein ja normin mukaisesti? Vammaiset eivät ole tyhmiä ja saattavat ajatella: mitä helvettiä tuokin älykääpiö noilla eleillään yrittää minulle viestiä. Tällaiset tilanteet on juuri hyviä komiikan aiheita, jos käsikirjoittajilla vain riittää uskallusta toteuttaa aihio. Toki naisistakin löytyy huimia ja ronskeja huumorintaitajia. Näistä esimerkkinä voisi mainita ”Todella upeaa”, joka rikkoi kaikki kuvitelmamme perinteisistä kotiäideistä, ”Ponille kyytiä” toi ruutuun estoa vailla olevan naiskavaldaadin.
Aikamme ongelma on se, että melkein kaikki poikkipuolinen puhe tai kannanotto voidaan tulkita vihapuheeksi. Tämä suuntaus vie ilmapiiriä väärään suuntaan ja tekee meidät kohta aroiksi ja saamattomiksi kuhnureiksi, joita median ja poliitikkojen on helppoa taivutella ja manipuloida sylikoiriksi. Kotimaisista komedia- ja satiirisarjoista pidin erityisesti ” Hyvistä, Pahoista ja rumista”, ”YleLeaksista”, ”Itsevaltiasta” ja ” Noin viikon uutisista”. Silti se suurin terävyys ja uskallus nykysarjojen suomalaisilta komediantekijöiltä tekijöiltä tuntuu puuttuvan.
Kamppailua komedian ja satiirin sisällöstä käydään koko ajan. BBC:n komediasisällöstä vastaava johtaja Shane Allen antoi julkisuuteen raportin vuonna 2018, jossa totesi, että Oxbridgen ( yliopistot Oxford ja Cambridge) käyneiden valkoisten miesten aika on BBC:llä ohi. Hänelle vastasi Monty Pyhtonin jenkkijäsen, loistava elokuvaohjaaja Terry Gilliam napakasti: ” Minä olen musta sukupuolileikkausta odottava lesbo? Kuka sinä olet? Tarkoittaako herra Allen että, jos on valkoinen korkeastikoulutettu, niin ei osaa tehdä komediaa?
Vanhan liiton miehenä peräänkuulutan seuraavia hyviä ja rempseitä komediasarjoja, kuten ”Hyvät herrat”, ”Apinatasavalta”, ” Kaverille ei jätetä”, ” Pulkkinen”, ” Sunnuntailounas” ja tietysti Aaken ja Peteliuksen saamelaisketsejä. Ne olivat aikansa tuotteita, eikä niiden tekemisestä tarvitse myöhemmin anteeksipyydellä.
Esikuvinani pidän kuivaa brittihuumoria, jolla kolautellaan vallanpitäjiä ja annetaan kaikkien kukkien kukkia ja tuta elämän armoton kirjo ja epäoikeudenmukainen maailma. Lahti olisi erinomainen satiirisarjakaupunki ja maukkaita aiheita löytyisi roppa kaupalla. Ajatelkaa vaikka Lientolan ja McCarronin kähmintäfarssia, Mäkisen sijoitusseikkaluja Islannissa ja tietysti turvemailta saapunutta päätoimittajaa, joka etsii Lahden keskustaa. Kysymys kuuluukin. Onko uskallusta ja tekijöitä?
Juhani Melanen