Kuukausi: marraskuu 2011

Viime pyhän tuomiosunnuntai on jo menneen kirkkovuoden lumia ja on aika avata uusi kirkkovuosi vaikkapa hoosiannaa laulaen! Adventti tarkoittaa Herran saapumista ja siitä alkaa odottaminen ja valmistautuminen Vapahtajan tulemiseen.

Ennen jouluun valmistauduttiin katumalla, paastoamalla ja rankaisemalla makunystyröitä lipeäkalalla. Nykyään adventtiaika on enemmänkin iloista yhdessäolon aikaa, joka huipentuu joulun pyhiin. Vaikka moni asia kulttuurissamme muuttuu kovaa vauhtia, on tunnelmalliselle adventille ja hartaalle joululle edelleen tilausta. Tuskin meistä kukaan niin postmoderni haluaa olla, että joulun tahtoisi peruuttaa.

Vaikka olisi helppo kritisoida joulun valmisteluun liittyvää kulutusjuhlaa ja joulustressiä, on mentävä pintaa syvemmälle. Kaiken tekokimalteen alta on edelleenkin löydettävissä kestävä ydin. Adventinajan sanoma on, että Kristus tahtoo edelleen saapua ihmisten sydämiin ja tuoda pelastuksen maailmaan. Kun antaa elämänsä ”Korkeimman käteen”, jaksaa elämän synkätkin ajat. Siksi on aihetta Hoosianna-huutoon. Sitä voi käyttää riemuhuutona ja kiitoksena kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet.

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

Katselin kerran ikkunasta talven ensimmäistä, rauhallista, lumisadetta. Lumihiutaleet putosivat hiljalleen mustalle asfaltille, katujen varsille istutettujen puiden lehdettömille oksille sekä sinne tänne kiirehtivien autojen katoille ja ihmisten olkapäille. Äiti veti perässään pientä poikaa, joka kieli ulkona pyydysti suuria valkeita hiutaleita suuhunsa.

Äidillä taisi olla kiire, mutta se ei näyttänyt poikaa häiritsevän. Hän iloitsi jokaisesta kiinni saamastaan hiutaleesta ja laahusti hitain askelin eteenpäin, pyrähdellen välillä jonkin erityisesti houkuttelevan saaliin perään.

Pienen lapsen elämässä vanhempien tehtävänä on toimia paimenena. Joskus voi vastaan tulla muitakin, jotka hetkeksi täyttävät paimenen paikan. Löytyy ihmisiä, jotka osaavat ohjata vähän matkaa eteenpäin. Jeesus vertaa itseään hyvään paimeneen. Hän tuntee lampaat ja he tuntevat hänet. Kun kaipaamme johdatusta elämässämme, tarvitsemme paimenta, joka tietää millaisiksi ja mitä varten meidät on luotu.

Kerran koittaa se päivä, jolloin Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa. Hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle ja kaikki kansat kootaan hänen eteensä. Silloin kysytään, oletko sinä luottanut elämäsi hyvän paimenen johdettavaksi.

Havahduin ajatuksistani kadulta kuuluvaan roska-auton ryminään. Äitiä ja poikaa ei enää näkynyt. Hymyilin nurkan taakse hävinneen lapsen kyvylle iloita pienistä asioista, elää hetkessä, olla murehtimatta kiireestä, luottaa äidin talutukseen.

Mira Vorne
Seurakuntapastori

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Mark 13:35

Tässä raamatuntekstissä puhutaan Kristuksen toisesta tulemisesta aikojen lopulla. Kun aika on täysi, Kristus tulee. Teksti saattaa tuntua kaukaiselta kuvakieleltä talon herroista ja kukonlauluista, mutta se on tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Jumala rakastaa meitä luotujaan ja tahtoo, että me olemme valmiita jo tänään. On suorastaan elintärkeää pyytää Jumalalta viisasta sydäntä ymmärtää asian tärkeys. Viisas sydän tietää, ettei aikaa ole loputtomasti. Aika on rajallinen, sitä ei voi saada millään konsteilla ja keinoilla lisää.

Voin kuolla huomenna tai voin kuolla jo tänään. Ihminen on hauras vaikka kuinka olisi viisas tai rikas tai kuuluisa tai mitä vaan.
Sairastumme, vammaudumme, epäonnistumme. Emme voi jatkuvasti hallita elämäämme. Voimme yrittää jonkin aikaa, mutta aina tulee raja vastaan.
Viisas sydän tietää, että ihminen on hauras ja haavoittuva.

Jumala on antanut meille jokaiselle tehtävän hänen valtakuntansa työssä. Aina emme kylläkään tiedosta sitä. Meillä on eri tehtävät, mutta kaikissa niissä palvellaan ja tavalla tai toisella puolustetaan oikeudenmukaisuutta.

Olemme vastuussa tehtävästämme Jumalalle. Raamatun mukaan hän kysyy tullessaan, miten olemme tehtävämme hoitaneet. Valveilla on siis syytä olla, jokaisen kristityn ja jokaisen seurakunnan, sillä Herran paluun hetkeä emme voi laskea emmekä tietää. Se hetki voi olla ensi vuosisadalla, ensi vuonna, ensi sunnuntaina tai tänään.

Meille on luvattu tulevaisuus ja toivo. Suuria asioita. Odottaminen ja toivominen kannattaa, ne palkitaan. Kun odotamme palvellen Kristusta lähimmäisissämme, kun pidämme oikeudenmukaisuuden puolta olemme valveilla.
Herra, opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.

Nina Tetri-Mustonen
Seurakuntapastori, Laune

Noidaksi pukeutuminen on yksi halloweenin perinteistä. Tapa on peräisin vanhasta kelttiläisestä uudenvuodenjuhlasta, joka sijoittui loka-marraskuun vaihteeseen. Luonnon kuihtuessa uskottiin rajan tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen maailman välillä häviävän. Ihmiset pelkäsivät, että pahat henget houkuttelisivat heidät tuonpuoleiseen. He suojautuivat naamioiden taakse, jotta henget eivät tunnistaisi heitä.

Kristityn ei tarvitse pelätä pahoja henkiä eikä hänen tarvitse naamioitua. Hän saa tulla Jumalan eteen sellaisena kuin on, ja Kristus peittää hänen syntinsä omalla puhtaudellaan. Pyhässä kasteessa Jumala pukee ihmisen Kristuksen pyhyyteen. Siitä meitä muistuttaa valkoinen kastemekko. Kristitty on pyhä, koska Kristus on pyhä.

Eräs toinen halloween-perinne liittyy kurpitsalyhtyyn. Irvistävän kurpitsan taustalta löytyy irlantilainen tarina juoposta Jackista, jolle paholainen tuli luvanneeksi, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Mutta eipä Jack-parka päässyt taivaaseenkaan. Silloin piru viskasi Jackille helvetistä hiilen, ja Jack teki siitä lyhdyn. Hän pani hiilen nauriin sisään, ja tämän pienen lyhdyn valossa Jackin sielu etsii ikuisesti itselleen lepopaikkaa. Amerikkalaisessa perinteessä nauriin sijaan on tullut kurpitsa.

Kristityn ei tarvitse etsiä lepopaikkaa pimeydessä, sillä hän on aina valossa ja vaikeuksienkin keskellä hän saa elää levollisin mielin. Kristus on hänen valonsa ja leponsa. Jeesus sanoi itsestään: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Kristityn ei tarvitse viettää pahainpäivää. Hän viettää pyhäinpäivää.

Leena Kukkonen