Älämölön armoilla älypuhelimilla
Kuljen usein erilaisilla julkisilla liikennevälineillä, kuten junalla ja bussilla, koska bensiinin hinta on todellisuudessa jo karkaamassa tavallisen kuluttajan käsistä. Näissä kaikissa välineissä olen joutunut seuraamaan twitteriä, facabookia ja erialisia laitteita räplääviä juntteja, joille tärkeintä on
selata uutisia. Todella harvat heistä tekevät aidosti töitä työmatkoilla, vaan tärkeämpää on tällä älyvempaimella pelaileminen ja erilaisten turhien tietojen hakeminen.
Näille apinoille ei mikään ole niin tärkeää, kuin selaileminen kaupan uusimalla lelulla ja leikkiminen internetissä. He tutkailevat viinilistoja ja myytävien kiinteistöjen hintoja , siinä missä kuuntelevat omalaatuisia asioita, kuten mihin raitiovaunu 3 B on pysähtynyt. Itse saatan vaikuttaa reliktiltä, kun täyttelen Ilta-Sanomien ristikkoa, koska löytyyhän kakki se myös tieto näistä älyvempaista ja hilavitkuttimista, mutta puolustaudun sillä, että ristikkoa siellä ei vielä voi tehdä, vai voiko jo?
New York Timesissä oli vähän aikaa sitten varsin mielenkiintoinen uutinen. Kirjailija kolumnisti Pico Iyer kertoi muuttaneensa tyylinsä täysin ja havainneensa , että elämän laatuaika parani.
” En mene nettiin ennen kuin olen kirjoittanut päivän kirjoitustyöt. Muutin Manhttanilta Japainin maaseudulle voidakseni kävellä jalan. Nyt normaali elokuvissa käynti on todellinen elämys, En koe olevani askeetti, vaan aidosti onnellinen itsekkäällä tavalla.”
Iyer kertoo myös kaveristaan huippu designer Philippe Starckista, joka kykenee olemaan uuden hiljaisuuden elämäntavan edelläkävijä, koska ei lue lehtiä, katso televisiota eikä verkostoidu cocktaillasi nenän alla.
Starck ja Iyer uskovat, että lähitulevaisuudessa pieni etuoikeutettu luokka maksaa lisähintaa kauniista lomaparatiisihuoneesta, jossa ei ole verkkoyhteyksiä ja TV:tä. Oivaltavat yksilöt tulevat suorittamaan erialisia retriittejä luostareihin ja kävelevät syrjäisiä teitä etsimään hiljaisuutta mahdollisimman kauan älypuhelin apinoista.
Oppisinko minä olemaan ilman iPadia ja internettiä edes päivän viikossa. En vastailisi sähköposteihin, vaan antaisin vain ajan kulua tai lueskelisin jotain runoja vain vaihteen vuoksi. Pystyisinkö minä mielen vaelteluihin ja kytkemään systeemin pois päältä ainakin näin eläkkeellä.
Angry Birds addiktio on oma juttunsa. Pelaan itsekin bridgeä noin tunnin päivässä, mutta se on rentoutumista, ei pakonomaista söheltämistä uutisia lukemassa tai höpöttämässä paskaa.
Kuulin juuri onneksi Freedom ohjelmasta, jolla voi ostaa itsensä ulos järjestelmästä kymmenellä dollarilla. Voin siis ostaa itseni ulos nettihelvetistä tunniksi tai viikoksi. Siihen minullakin on varaa. Mutta olenko jo niin addikti, että en siihen enää kykene.
Voi olla! Haluan katsella kuitenkin kesällä Euroopan mestaruusjalkapallot ja muutakin urheilua. Monet fiksut ihmiset haluavat taas muuttaa tietokoneensa pelkiksi kirjoituskoneiksi. Mukana ovat jo kirjailijat Naomi Klein ja Margareth Atwood. Miten olisi jos syksyllä sitten minäkin. Ei kesällä jo.
Onko tämä nyt vain omaa sentimentaalista haikailuani. Yritän kuitenkin.
Jussi Melanen