Siis mitä oppisi?
Kun oppisi luottamaan siihen, että meillä on armollinen Jumala. Ihmisen kyky pitää itseään huonona, riittämättömänä ja osaamattomana on kyllä hyvin kehittynyt. Hämärtyy ajatus, että voin olla vain sellainen, mitä syvimmältäni olen. Olen oppinut sisäistämään sääntöjä: tulee, pitää, täytyy, ei saa. Ja onko kaiken päätöksenä tietoisuus siitä, että teen ja olen tehnyt sen, mitä minun tuleekin tehdä? Kiitos, kun kukaan ei kiitä.
Orja, palvelija vai ihminen? Kas siinä kysymys. Oma sisäinen rikkinäisyys ja keskeneräisyys ei pääty koskaan. Mutta: Herra itse on kutsunut minut elämään tätä elämää. Hän on antanut minulle elämän lahjan ja kutsuu minut jakamaan tämän elämän koko ihmiskunnan kanssa. Hän on myös lunastanut minut vapaaksi vihastaan lähettämällä Jeesuksen Kristuksen Vapahtajaksi.
Aikanaan Paavali pohti omaa kelvottomuuttaan. Hänelle kirkastui Jumalan armon laskelmoimattomuus:
”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. ”
Tietenkin arvioin omia suorituksiani ja epäonnistumisiani joillakin mittareilla. Mutta jos elämän pohjavireenä on luottamus Jumalan armon riittävyyteen ja suvereeniuteen, silloin oma arvio ei näivetä kokonaan elämisen ylläpitämistä. Jumalan suunnitelma perustuu kokonaan Hänen omaan valintaansa, ei minun.
Esa Kekki