Elämme kummaa aikaa juuri nyt Suomessa, sillä syytteessä ovat samaan aikaan sekä korkeat poliisiviranomaisemme että puolustusvoimiemme ylintä johtoa. Miten mopo pääsi karkaamaan käsistä ? Onko tämä maan tapa? Mihin johtajuus hävisi Suomesta yhtäkkiä? Mihin se Koskela oikein katosi, kun näitä Lammioita tuntuu riittävän?
Maailmalla myydään uskomattomia määriä ”johtajuuskirjallisuuta” joka vuosi. Kaikilla on yksi yhteinen sanoma: johtajan pitää kehittyä! Hänen pitää kehittyä ihmisensä, valmentajana, motivoijana, suunnannäyttäjänä, arvojohtajana, visionäärinä ja milloin minäkin. Tuhansia euroja maksavissa johtamisseminaareissa toistuu sama mantra: enemmän leadershippiä vähemmän managementtia. Tosiasia on, että johtamisen laadulla on yhä enemmän merkitystä.
Parhaimmillaan visionäärinen johtaja antaa työnteolle merkityksen. Arvojohtaja tehostaa organisaation moraalia ja eetosta. Valmentava johtaja tarjoaa henkilöstölle oppimisen ja kehityksen mahdollisuuksia. Motivoija muistaa suhtautua alaisiinsa kuin ihmisiin, huolehtien myös heidän emotionaalisista tarpeistaan. Suunnannäyttäjä saa organisaation etenemään kohti strategista määränpäätä. Tämä johtajakirjallisuus on tarkoitettu useimmiten johtajille itselleen ja usein kirjan kirjoittanut johtaja tarjoaa sloganiksi itsensä tapaista johtamista, joka ei sovellu lainkaan johonkin toiseen organisaatioon.
Yrityksen elämään kuuluvat vallankäyttö ja valtakamppailut tai pikemmin kamppailu strategisista valinnoista. Yritys elää tai kuolee näistä valinnoista. Kriittinen organisaatiotutkimus arvioi näitä johtajuuden ilmenemismuotoja ja vaihtoehtoja erinomaisesti. Kysymys kuuluukin, osaavatko suomalaiset johtajat hyödyntää tätä tutkimustietoa?
Useimmiten johtajuus tuntuu linkkiytyvän tietynlaisiin persoonallisuuksiin ja tyyleihin. Näitä ovat ulospäinsuuntautuneisuus, tunnollisuus, miellättävyys, itsestäänsäätelykyky, älykkyys ja viime aikoina tunneälykkyys. Suomessa on juuri sellainen tilanne, että johtajuutta pidetään voimakkaasti yksilön ominaisuutena, jolloin se on vahvistanut henkilön narsismia. Esimerkkeinä keisari Aarnio ja lennoston komentaja Markus Päiviö.
Johtaja tarvitsee aina seuraajia. Mielenkiintoisia metafoorisia tyyppejä löytyy, mutta onko niitä Suomessa, vaan joudummeko tyytymään vain Sauli I Suureen? Johtamisen täytyy olla aina rationaalista toimintaa. Tarvitsemme Suomeen profetoijaa, joka retoriikkansa ja karismansa avulla vie meidät ”Hyvinvointitaivaaseen”. Paimen puolestaan hoitaisi moraalisaarnat ja arvopohjan. Psykoterapeuttia tarvitsemme rakentamaan suhteita ympärillemme, unohtaa ei saa ”Party host” -miestä tai naista, sillä joka kvartaalia on juhlittava väkevästi. Tärkein on kuitenkin ” Pedagogi”, joka uskoo kognitiivisen kehityksen voimaan. Hänen tehtävänsä on sitouttaa organisaation tärkeimmät ihmiset eli seuraajat tai ns. suoritusporras toimimaan oikein ja antamaan sielunsa yritykselle ja sen johtajalle.
Lopuksi! Entäpä, jos työläiset johtaisivat itse itseään? Näyttöä löytyy Hollannista. Buurtzorg kotihoitoyhtiö työllistää 10000 sairaanhoitajaa, jotka itsenäisesti päättävät kaikesta. Yksi on kuitenkin varmaa, sodassa tämä Hollanin malli ei toimi.
Luit juuri Omalähiö- lehdestämme sellaista, joka maksaa johtamisseminaareissa 5000 euroa. Nyt välitin tämän lukijoilleni uuden vuoden lahjana ja tietoiskuna ilmaiseksi. Olenko siis hyvä ihminen? Minulle voi kuitenkin vapaasti lahjoittaa rahaa, kuten Putinille ja muillekin diktaatoreille.
Juhani Melanen