Kesätyöpaikka jokaiselle nuorelle

Kesä on auringon, ulkoilun ja yhdessäolon aikaa. Se on myös kesätöiden aikaa. Lahden kaupunki ja monet yritykset työllistävät satoja lahtelaisnuoria joka kesä. Juuri kesätyö on monelle nuorelle se ensimmäinen kosketus työelämään. Kesätyön kautta kertyvä kokemus on tärkeä askel matkalla kohti aikuisuutta. Se luo myös pohjan hakea myöhemmin ensimmäistä varsinaista työpaikkaa. Kesätyöpaikat antavat samalla opiskelijoille mahdollisuuden tutustua oman alansa työtehtäviin.

Kaikki eivät kuitenkaan tänäkään kesänä saaneet työpaikkaa, vaikka halukkuutta ja intoa olisi riittänyt. Tämä tarkoittaa, että monella nuorella työkokemus ja palkkakuitti jää väliin. Raha on tänä kesänä tiukassa monessa perheessä, kun hinnat nousevat. Kotimaan matkailukaan ei ole enää samalla tavalla edullinen vaihtoehto.

Lahden kaupunki on tänäkin vuonna jakanut 300 euron kesätyöseteitä. Erityisesti pienemmissä yrityksissä kynnys apukäsien palkkaamiseen voi olla silti korkea. Moni nuori tarvitsee myös henkilökohtaista tukea ja ohjausta, ennen kuin askel kesätöihin tai työsuhteeseen voi tapahtua. Kaupungin, työvoimapalveluiden ja yritysten tulisi hakea nyt yhdessä ratkaisuja siihen, miten jatkossa entistä useammalle nuorelle pystytään antamaan mahdollisuus kesätyöhön.

Tapasin juhannuksen alla Lahden, Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän kaupungin- ja kunnanjohtajat sekä Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina Pautola-Molin ja maakuntaliiton muuta johtoa ulkoministeriöllä. Päijät-Hämeen kasvu ja kehitys edellyttävät nyt yhteistä tilannekuvaa ja näkemystä. Päijät-Häme on jo nyt Suomen elintarvikealan keskus, ja Fazerin investoinnit vahvistavat Lahden asemaa entisestään. Olemme myös monen muun alan kärjessä. Koko maakunnan tasolla on panostettava työllisyyteen, koulutukseen ja toimiviin liikenneyhteyksiin, jotta kasvu kantaa.

Viime päivinä on riittänyt hellettä. Nyt jos koskaan kesä on täällä. Lahdessa ja lähiseudulla on erinomaiset mahdollisuudet viettää kesää. Tekemistä löytyy rannalta ja luonnosta ja myös kesätapahtumia on tulossa runsaasti. Aion itsekin kiertää elokuussa Päijät-Hämeessä, tavataan silloin. Itselläni riittää töitä vielä heinäkuun puolelle, mutta sitten suuntaan Padasjoen mökille. Siellä on lenkkikaverina jackrussellinterrierimme Osku. Lahden kesä, ystävät ja Päijänne ovat minulle tärkeä voimavara. Löydetään jokainen tänä kesänä itse se oma asia, mikä tuo iloa ja hyvää mieltä.

Hyvää kesää ja loma-aikaa kaikille!

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO