Budjetti on nyt puitu – toteuttaminen alkaa nyt

Budjettiriihi puitiin tällä kertaa päivässä. Tiistai-iltana julkistettu vuoden 2020 talousarvioesitys osoittaa hallituksen katseen olleen budjetin laadinnassa leikkauksien sijaan uudistuksissa ja investoinneissa. Nyt panostetaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään talouskasvuun, työllisyyden parantamiseen, koulutukseen ja osaamiseen, ilmastonmuutoksen torjumiseen sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen sekä perusväylänpitoon. Muutos edellisen hallituksen aikaan on merkittävä. Silloin leikattiin muun muassa sosiaaliturvasta, koulutuksesta, liikenteen perusväylänpidosta ja säädettiin aktiivimalli. Muutos alkaa nyt.

Viime vuosien leikkaukset ovat heikentäneet myös kuntien taloustilannetta. Kunnat ovat hyvinvointimme peruspilareita, minkä vuoksi on tärkeää saada käännettyä niiden kehitys paremmaksi. Jo tänä vuonna hallitus satsaa helpottaa kuntien tilannetta 237 miljoonalla eurolla. Tätä koskeva lisätalousarvioesitys annetaan syksyn aikana. Lisäksi ensi vuonna nostetaan kuntien valtionosuuksia. Tämä auttaa myös Lahden kaupunkia taloudellisesti huolehtimaan peruspalveluista.

Investoinnit osaamiseen ja koulutukseen ovat keskeisiä Suomen hyvinvoinnin, työllisyyden ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Ensi vuodelle koulutukseen ja osaamiseen on budjetoitu yhteensä 256 miljoonaa euroa. Panostuksia tehdään kaikille koulutusasteille, kuten pitääkin. Ammatillinen koulutus saa nyt kaivattuja miljoonia. Yliopistojen perusrahoitusta korotetaan 40 miljoonalla eurolla ja ammattikorkeakoulujen 20 miljoonalla eurolla. Lahden ammattikorkeakoulu saa tästä potista 800 000 euroa.

Työttömyysturvan aktiivimallin leikkuri puretaan. Työllisyyttä parannetaan esimerkiksi kehittämällä työllisyyspalveluita ja yksinkertaistamalla palkkatuen käyttöä. Lisäksi esitetään useita toimia osatyökykyisten työllistämiseksi. Lahdessa tämä pitää saada konkretisoitua käytäntöön mahdollisimman pian, jotta työttömyyttä saadaan laskuun. Erityisesti nuorten henkilökohtaista palvelua pitää parantaa.

Hallitus suojelee suomalaista luontoa ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta lisäämällä luonnonsuojelun määrärahoja ensi vuonna 100 miljoonalla eurolla. Tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikentyminen vuoteen 2030 mennessä.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdään satsauksia vähäpäästöiseen liikenteeseen, päästöjen vähentämiseen asumisessa ja energiatuotannossa sekä kiertotalouteen. Näiden toimien tarkoituksena on saada Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiiviseksi pian sen jälkeen.

Budjetti on nyt puitu. Sen toteuttaminen alkaa nyt.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO