Suomi juhli itsenäisyyttä arvokkaasti

Keskiviikkona koko Suomi juhli itsenäisyyttä arvokkaasti, kuten pitääkin. Tasavallan Presidentin itsenäisyyden juhlavastaanotto oli perinteinen, mutta samalla luonnollisesti ainutkertainen, koska ensi vuonna meillä on uusi presidentti. Linnan juhlissa ei puhuta päivänpolitiikkaa, vaan juhlitaan aidosti Suomen kaikkein tärkeintä asiaa eli itsenäisyyttä. Juhliin valmistautuminen on sitten oma prosessinsa ja meilläkin tuli vaimon kanssa kova kiire ehtiä Lahdesta juhliin, kun niinkin tärkeä asia kuin koirien hoito piti saada vielä kuntoon.

Juhlimme itsenäisyyttä myös ensimmäisen kerran NATO-maana. Presidentti Niinistön kausi jää historiaan monella tavalla. Hänelle voi jo nyt antaa kiitettävän arvosanan työstään. Samoin koko hänen ammattitoiselle henkilöstölle, joiden nimet eivät loista julkisuudessa, mutta työn jälki on sitäkin parempaa. Niinistön yksi vahvuus on juuri oikean joukkueen rakentaminen. Presidentillä on tähän mahdollisuus, mutta ministerinä kuvio ei mene niin, vaan johtavat virkamiehet ovat ”valmiina”, kun ministeri aloittaa työnsä. Tässä on puolensa ja puolensa.

Paikalla oli sotiemme veteraanien lisäksi erinomainen otos erilaisia ja eritaustaisia suomalaisia, mutta myös ulkomaalaisia. Diplomaattikunta oli hyvin edustettuna ja lähettiläät eri puolilta maailmaa ihastelivat meidän suomalaisten tapaa viettää itsenäisyyspäivää. ”Tässä on jotain ainutlaatuista”, sanoi moni kokenut diplomaatti. Se on paljon sanottu, koska he ovat monet palvelleet eri puolilla maailmaa.

Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja mm. some-lääkäri Atte Virolaisen, valtamerisoutaja Jari Saarion ja rallin mestarikuski Kalle Rovanperän kanssa. Lääkäri-Atte tekee arvokasta työtä some-lääkärinä lasten ja nuorten parissa, mutta myös päihdealalla erittäin vaativissa olosuhteissa virkatyössä eli vankiloissa. Jari Saario taas on pysynyt siihen valtamerillä, mitä me muut näemme ehkä vain elokuvissa. Kalle Rovanperän katse ja olemus on nuoresta iästä huolimatta jo kokeneen mestarin näköistä tekemistä myös siviilissä. Silti kysytyin kuvattava Linnassa oli tänä vuonna Käärijä. En muuten tiennyt, että hänen äitinsä on asunut Nivalassa – samalta paikkakunnalta tulee myös vaimoni.

Torstaina edessä oli paluu arkeen, osallistuin Jutta Urpilaisen presidentinvaalikiertueelle Lahdessa Triossa. Perjantaina olemme menossa seuraamaan Kymenlaakson kansanedustajakollegan kanssa paikallistaistoa KooKoo – Pelicans.

Ensi viikon alussa osallistun Qatarissa Doha Forumiin, joka kokoaa päätöksentekijöitä ja vaikuttajia eri puolilta maailmaa keskustelemaan maailman kriiseistä, sodista, mutta myös ratkaisuista. Qatar on tehnyt hyvää työtä Lähi-Idän rauhanvälittäjänä. Tätä keskustelua nyt tarvitaan – enemmän kuin pitkään aikaan.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO