Elämme Suomessa tilanteessa, jossa vaikea kieli saattaa olla eräs syrjäytymisen syy, sillä monille tavallisillekin ihmisille nykyinen yleiskieli saattaa olla liian vaikeaa. Muutamissa yliopistojulkaisuissa sitä on jopa vaadittu Suomen lakiin. Yhteiskuntamme monimutkaistuu koko ajan. Niin tekee myös suomen kielemme, jolla hoidamme asioitamme ja jota puhumme. Tarvitsemme uusia käsitteitä koko ajan ja kieleemme syntyy uusia sanoja lisää. Tosiasia kuitenkin on, että abstraktit käsitteet ja sanat ovat aina ihmisten tuotosta. Voimme erottaa tiedekielen, virastokielen, juristien jargonian, teknokraatien kielen, poliitikkojen vuodatukset, slangin ja kymmeniä erityisryhmien kieliä. Silti meidän vastuullamme on, että keskiverto kansalainen ymmärtää lukemansa ja että monimutkaisista asioista voidaan puhua riittävän yksinkertaisesti. On totta, että monille tavallisille ihmisille yleiskielemme on liian vaikeaa.
Selkokeskuksen vuonna 2019 tekemän arvion mukaan Suomessa on jopa 650 000- 750 000 ihmistä, jotka tarvitsevat selkokieltä eli tietoisesti yksinkertaistettua kieltä. Joukko koostuu erilaisista ihmisistä. Siihen kuuluu monia iäkkäitä, muistisairaita, heikkolahjaisia, kehitysvammaisia ja koulupudokkaita sekä tietysti runsaasti maahanmuuttajia, jotka vasta opiskelevat suomen kieltä. Äidinkielemme on tärkein yhteiskunnallisen osallistumisen työkalu! Jokainen meistä suomalaisista hahmottaa yhteiskunnan ja ilmaisee ajatuksensa kielemme avulla. Onneksi suomen kielen sanat ja niiden merkitykset ovat monesti varsin läpinäkyviä. Meidän on normaalisti helppo yhdistää esimerkiksi sanat: tietää, tieto, tiedustella, tiede, tietokone ( parempi laskija; kuten englannissa), tiedoksianto ja tietoisuus merkitys toisiinsa kuin useimmissa muissa kielissä.
Suomen etuna ovat äänne- ja kirjainvastaavuus. Loistava peruskoulumme luo tähän jo valmiuden useimmille, mutta nyt tilanne on heikkenemässä. Ihmisten kyky tajuta kielellisiä vihjeitä vaihtelee suuresti eri yhteiskuntaluokissa ja ”heimojen” välillä. Valta-asemassa olevat viranomaiset ja poliitikot ovat vastuussa siitä, että tavallisetkin ihmiset ymmärtävät virastokieltä ja viranomaisohjeita niin kriisiviestinnässä kuin tavallisissa käyttöohjeissa.
On huomioitava, etttä yhteiskuntamme avoimuus näkyy sanojen selkeytenä, yhdenvertaisuus yksinkertaisena kielenä. Noudatammeko kieliasiassa valtioneuvoston kanslian ohjetta, jonka mukaan hyvinvointivaltio tasapainottaa vahvojen ja heikkojen asemaa ja kaventaa hyvinvointieroja? Tärkeintä asiassa on se, voivatko erilaiset ihmiset tehdä itseä koskevia päätöksiä ymmärrettävän tiedon pohjalta?
Meille monelle lahtelaiselle on tuttua, ainakin lääkärikäynneillä se tosiasia, että huonosti mongertavan ulkomaanelävälääkärin jorinasta ei saa mitään selvää. Esimerkkejä on helppo kaivaa monista muistakin yhteyksistä kieliasiossa. Kyse ei siis ole vain yksilön oikeuksista, vaan laajemmin yhteiskunnan toimivuudesta ja kustannuksista. Huono kielitaito eriarvoistaa ja vaikeuttaa omien laillisten oikeuksien toteutumista erityisesti silloin, kun kyseessä ovat terveystiedot sairaus- ja onnettomuustapauksissa tai lain edessä. Pahinta kaikista on hallinnollinen peittely kielen avulla, joka toteuttuu koko yhteiskuntamme tasolla tietoisesti.
Paraskin sanakirja antaa sanalle vain kapean perusmerkityksen. Vaikka viestintä on muutakin kuin sanoilla kikkailua, sanat voivat siirtää tehokkaasti merkityksiä ja johtaa jopa vääriin diagnooseihin, hoitovirheisiin tai erilaisiin kielteisiin tukipäätöksiin. Sanojen merkitystä ja käyttöä on analysoitava oikeilla menetelmillä. Leksikaalisen semantiikan eli kielen ulkoisen merkityksen tutkijan tehtävä on tunnistaa sanojen sisällöt. Korona-aikana on selvästi ilmennyt, että monille tavallisillekin kansalaisille verbit: velvoittaa, suositella ja määrätä tuottavat vaikeuksia ymmärtää. Kuitenkin kielen kompleksinen järjestelmä voidaan tietoisesti yksinkertaistaa. Mutta se vaatii paljon työtä ja taitavia muokkaajia. Kuitenkin se kannattaa, sillä kielen selkeyttäminen kirkastaa usein myös ajattelua.
Hyvä selkokieli voi tuoda ymmärtämisen iloa ja luksusta meille jokaiselle suomalaiselle arjessa. Selkokielisessä suullisessa vuorovaikutuksessa korostuvat toisen ihmisen kohtaaminen ja yhteistyön vaalimisen taidot. Erityisopettajana törmäsin jatkuvasti selkokieli-haasteisiin. Koko selkokielen problematiikan ymmärsin vasta luettuani Leealaura Leskelän kirjan ”Selkokieli – Saavutettavan kielen opas”. Pilkullakin on merkitystä. Mitä eroa on Stalinin ajan tuomioistuin lauseissa. ”Siperiaan, ei armoa!” tai ”Siperiaan ei, armoa!”
Jussi Melanen