Elämän rikkaus jää toisinaan huomaamatta. Ja monen asian arvoa ei huomaa, kuin ehkä vasta sitten kun sen menettää. Pysähdypä hetkeksi miettimään niitä hyviä ja kauniita asioita, joita elämässäsi on. Kun unelmoimme ja haaveilemme jostakin tulevaisuudessa – mikä sinänsä on ihan hyväkin asia – niin se, mitä jo nyt meillä on, voi jäädä kuin varjoon tai pimentoon.
Uskon, että kiitollisuutta voi oppia ja opetella. Mutta voidaksemme olla kiitollisia, meidän on opeteltava näkemään elämän rikkaus. Jos kuitenkin huomioni on siinä, mitä minulla ei ole, mutta ehkä ystävälläni tai naapurillani on, kiitollisuutta voi olla vaikea löytää. Siksi kiitollisuuden löytymisen avain on näkemisessä. Elämässäni on paljon hyvää ja minulla on paljon, mistä voin kiittää.
Entä sitten vaikeat ja pahat asiat, koettelemukset, joita myös elämään mahtuu? Varmaankin on niin, että vaikeuksista on vaikea kiittää. Kuitenkin monesti jälkeenpäin voi nähdä myös niihin on sisältynyt myös jotakin sellaista, jolla on ollut merkitystä elämälleni. Sen olen huomannut, että kiitollisuus ei ole kiinni rikkaudesta, terveydestä tai muista hyvistä ja arvokkaista asioista. Olen tavannut ihmisiä, jotka menetyksen tai vastoinkäymisen keskelläkin ovat olleet kiitollisia ja iloisia. Silloin olen ajatellut, että minäkin voin opetella kiitollisuutta ja että kiitollisuus on lahja.
Kunpa Jumala antaisi minullekin sellaiset silmät ja sellaisen sydämen, että näkisin hänen hyvyytensä. Se ilo ylittää ymmärryksemme.
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune
Moni penkkiurheilija on tällä viikolla ollut aimpaa pirteämpi. Rion olympialaiset valvottivat aamuyön tunteina tuoden mukanaan muutamia onnistumisia, mutta lähinnä kertoivat koko kuvan suomalaisen huippu-urheilun tilanteesta. Kahdeksan vuotta sitten alkaneen huippu-urheilun työryhmän saavutuksia on vaikea puolustella. Kyse on aina viime kädessä tulosurheilusta ja lopputulos oli Suomen kannalta surkea. Mielenkiintoista on nyt nähdän miten huippu-urheilun miljoonille käy jatkossa. Ohjataanko rahaa vihdoin oikeaan tekemiseen eli seuratyöhön ja laadukkaaseen valmenukseen vai jatketaanko kovapalkkaisten johtajien viitoittamalla ”uudistusten tiellä”.
Politiikan syksy käy jo kuumana. Hallituspuolueet toivat budjettiesityksensä julkisuuteen. Syksyllä nähdään miten yhtenäinen hallitus todella on esimerkiksi lasten päivähoitomaksuissa. Korotetaanko vai eikö koroteta? Sitä miettii myös moni lapsiperhe, jolle uudistus on jo nyt näyttäytynyt sekavana ja entistä kalliimpana soppana. Uudistus on jo nyt lisännyt byrokratiaa ja paperityötä päiväkodeissa.
Ensi keväänä on edessä kunnallisvaalit. Silloin valitaan ensimäistä kertaa uuden Lahden eli Lahden ja entisen Nastolan yhteisvaltuusto. 59 paikasta tulee kova kilpailu. Valtuusto palaa vaalien jälkeen perinteisekkääseen kaupungintaloon ja hyvä niin. Etelä-Lahden Demarit eli meidän paikallinen yhdistys asettaa omat ehdokkaansa ensi viikolla. Luvassa on meiltäkin mielenkiintoisia uusia nimiä Etelä-Lahdesta ja vähän muualtakin.
Hallitus tuo syksyllä eduskuntaan monta suurta lakikokonaisuutta. Yksi näistä on meille talousvaliokuntaan tuleva hankintalaki. Kuulostaa kuivalta ja sitä se onkin – satoja sivuja. Kyse on kuitenkin suuresta asiasta eli noin 35 mijardista eurosta, joka Suomessa vuosittain käytetään julkisiin hankintoihin. Miten se käytetään, jotta saadaan työtä ja toimeentuloa ja luodaan osaamista ? Ei pidä unohtaa myöskään sosiaali-terveyspalveluita, jota ollaan nyt väkisin siirtämässä yksityisten pyöritettäväksi. Näin nimittäin helposti käy, kun kunnat joutuvat kilpailemaan monikansallisten suuryhtiöiden kanssa, jotka voivat ottaa markkinoita haltuun vaikka aluksi tappiolla. Huonoimmassa tapauksessa veronmaksajin rahat valuvat voittoina näiden yritysten omistajille ulkomaille.
Lahdessa on aivan oikein linjattu, että käytämme mahdollisimman paljon paikallista osaamista jos ja kun se on mahdollista. Nykyinenkään hankintalaki ei tätä estä. Kyse on usein ostajan eli hankintayksikön osaamisesta. Hinta on tarjouksessa vain yksi kriteeri. Mielenkiintoista on nähdä miten esimerkiksi VT12 hankkeen eli nk. Ohitien kilpailutus tulee menemään? Saako urakan sellainen toimija tai toimijat, jotka aidosti käyttävät lahtelaista ja päijät-hämäläistä osaamista? Näin SOTE uudistuksen hengessä on hyvä todeta lääkärikielellä, että seurataan tilannetta.
Eduskunta kokoontui edellisen kerran heinäkuussa kesken istuntotauon. Silloin kyseessä oli Britannian EU-ero ja sen vaikutukset Suomelle ja EU:lle. Enemmistö Briteistä halusi, että maa irtaantuu EU:sta. Suuret kaupungit ja Lontoo äänestivät EU:n puolesta. Perinteiset puoluelinjat hajosivat. Pelkästään maahanmuuton vastustaminen ei selitä Brexitin voittoa. Maahanmuuttoon Britanniassa on totuttu. Sitä on tarvittu vuosikymmenet talouden kasvun moottorina. Suuret kaupungit ovat kehittyneet, erityisesti Lontoo ja M-25 kehätien sisäpuoli. Alueellinen kehitys on ollut epätasapainossa. Perinteiset työläiskaupungit ovat vaikeuksissa. Tämä kehitys on tapahtunut muuallakin kuin Britanniassa. EU:ssa on paljon korjattavaa, mutta kaikesta sitä ei voi syyttää. Moni asia on edelleen kansallisen päätöksenteon vallassa. Siksi EU-sääntöjen taakse ei voi mennä piiloon aivan kaikessa. Ei edes paikallisia hankintoja linjattaessa.
Ville Skinnari
Tulevana viikonloppuna vietetään lähimmäisen sunnuntaita. Sanalla ”lähimmäinen” on hieman vanhahtava sävy. Mitä tuo sana oikein mahtaa tarkoittaa? Nykysuomen sanakirjan mukaan lähimmäinen on yhtä kuin ”läheinen ihminen, oman kansan jäsen, ystävä”. Se tuntuisi luontevalta ja sana näyttäisi viittaavan lähipiiriin. Ihmiskunnan kehityksessä tärkeässä osassa on aina ollut oma perhe, oma suku, oma heimo, oma kansa jne. Esimerkiksi Mooseksen lain 10 käskyyn sisältyvä ”älä tapa” tulkittiin aluksi niin, että se viittasi lähinnä oman kansan jäseniin.
Maailma on kuitenkin muuttunut. Emme elä enää eristyksissä muista. Jo yli 2000 vuotta sitten Jeesus laajensi lähimmäisyyden ajatusta koskemaan myös muita kuin lähipiiriimme kuuluvia. Tuttu kertomus laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37) on tästä hyvä ja konkreettinen esimerkki. Samarialainen auttoi ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä, joka oli hänelle täysin vieras ja tuntematon. Kaiken lisäksi uhri kuului vielä toiseen kansaan, jonka kanssa samarialaiset eivät olleet edes hyvissä väleissä.
Jeesuksen opetuksen mukaan lähimmäinen on siis ihminen, jonka kohtaamme ja joka tarvitsee apuamme. Lähimmäinen voi kuulua toiseen kansaan, hän voi tulla vieraasta kulttuurista, puhua vierasta kieltä ja hänen tapansa voivat olla meille outoja. Kristinuskon mukaan hän on silti lähimmäisemme.
Monet suomalaisetkin lahjoittavat varoja Punaisen Ristin tai Kirkon Ulkomaanavun kautta, jotta ihmisiä voidaan auttaa pakolaisleireillä ja katastrofialueilla. Joku saattaa pitää tätä turhana, koska ”emme voi auttaa kaikkia maailman kärsiviä”. Emme voikaan, mutta jokainen meistä voi auttaa ainakin yhtä ihmistä. Jo pienellä lahjoituksella voimme antaa yhdelle ihmiselle – vaikkapa pienelle kehitysmaan lapselle – mahdollisuuden saada terveydenhoitoa ja päästä kouluun. Se voi muuttaa koko hänen elämänsä. Hän on meille vieras ja tuntematon, ja asuu kaukana meistä, mutta hän on silti lähimmäisemme.
Timo Pokki
Kaste- ja lähetyskäsky on varmasti monelle tuttu. Se luetaan joka kerta kastejuhlassa ja opetellaan ulkoa rippikoulussa. Siinä meitä kutsutaan menemään kaikkeen maailmaan, ihmisten keskelle, kertomaan Jumalan rakkaudesta ja kulkemaan lähimmäisten rinnalla.
Miten minä, pieni ihminen, osaisin kertoa kenellekään Jumalan rakkaudesta? Tai osoittaa rakkautta toisille ihmisille, kun itseni ja läheisteni rakastaminen on välillä niin vaikeaa.
Samanlaisten kysymysten äärellä kipuilee myös Mooses, Jumalan valittu mies ja yksi Vanhan testamentin päähenkilöistä. Suuren tehtävän saanut Mooses pistää vastaan Jumalalleen: En minä osaa puhua, miksi sinä olet valinnut juuri minut kansasi johtajaksi? Jumala vastaa Moosekselle: ”Minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa.” Mooses luottaa tähän Jumalan lupaukseen ja ottaa annetun tehtävän vastaan.
Lähetyskäskyssä Jeesus antaa myös seuraajilleen lupauksen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Kas, en olekaan yksin. Jeesus on luvannut olla minun kanssani. Ja tuo lupaus on voimassa maailman loppuun asti!
Minä olen sinun kanssasi. Tuo sama lupaus koskee myös sinua. Mitä tahansa elämässäsi ikinä tapahtuu, et ole koskaan yksin. Jumala on sinun kanssasi, elämän iloissa, suruissa, huolten ja pelkojen, ihan tavallisen elämän keskellä, joka päivä.
Jumala,
sinun hyvyytesi ravitsee meitä joka hetki.
Rohkaise meitä sanoin ja teoin
rakastamaan ja kulkemaan
toistemme rinnalla.
Kiitos siitä, että sinä olet kanssani.
Pauliina Hatakka
Tänä kesänä on pidetty taas valtava määrä rippileirejä, niin myös meillä Launeen seurakunnassa. Tulevana sunnuntaina vietetään kesän viimeistä konfirmaatiojuhlaa Liipolassa.
Itse olen saanut olla mukana tämän kesän konfirmaatioissa paitsi rippikoulun pappina myös oman nuoreni äitinä ja kummityttäreni kummina. Olen silmäkulmat kostuneina ihastellut kirkonpenkissä sitä, miten hienoja nuoria meillä on: osaavia, iloisia, herkkiä. Niin rippikoululaiset kuin isoset ovat kantaneet oman vastuunsa konfirmaatiojuhlassaan taitavasti, antaneet omat lahjansa käyttöön ja eläneet juhlassa täysillä mukana.
Suuri joukko nuoria on näissä konfirmaatioissa saateltu elämän matkalle läheisten siunauksin ja seurakunnan esirukouksin. Riparilta nuorelle on jäänyt reppuun oma Raamattu, Katekismus ja tukku muistoja yhteisestä viikosta kavereiden, isosten ja ohjaajien kanssa. Ehkä sinne on jäänyt myös into tulla mukaan nuorten toimintaan, kaipaus oppia lisää Jumalasta ja halu olla osa jotakin porukkaa, seurakunnan yhteisöä.
Miten me seurakuntana voisimme toivottaa nämä nuoret tervetulleeksi joukkoomme? Sopisiko kutsuksi eräillä hengellisillä kesäjuhlilla kuulemani viesti nimenomaan nuorille: ”Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin!” Meidän joukkoomme mahtuu kaikenlaisia ja kaikenikäisiä! Meillä ei katsota uskon määrää eikä laatua! Meidän joukossamme kenenkään ei tarvitse olla yksin!
Tervetuloa seurakunnan toimintaan, nuoret sekä vanhat, terveet sekä sairaat, rikkaat sekä köyhät. Kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkoja on. Tavataan messussa kirkolla, nuortenillassa tai pihaseuroissa, bändissä tai kuorossa, raamattupiirissä tai kokkikerhossa. Ovet ovat auki ja sanoma armosta on kaikille sama: ”Sinä kelpaat, sinä riität, sinä et ole yksin!”
Pauliina Hatakka
