Asuessani 14-vuotiaana Norjassa kävin tiivistä kirjeenvaihtoa Suomessa asuvien ystävieni kanssa. Tuohon aikaan ei meillä ollut käytössä sähköpostia tai tekstiviestejä sosiaalisen median viestikanavista puhumattakaan. Myös puhelut ulkomaille olivat kalliita, joten ainoa tapa pitää yhteyttä oli kirjeiden kirjoittaminen.

Kun vertaan tuota aikaa neljännesvuosisata sitten, voi sanoa, että viestinnän keinot ovat muuttuneet valtavan paljon. Jokainen saapunut kirje oli tärkeä ja niitä jaksoi lukea monta kertaa.

Tänä päivänä saapuvien viestien määrä on niin suuri, että osa niistä jää väkisinkin vähemmälle huomiolle. Toisin sanoen, jos haluan saada viestini läpi niin, että se jää mieleen ja saa aikaan muutosta, on mietittävä tarkasti viestin sisältöä ja tapaa, miten haluamansa viestin toimittaa.

Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on Jeesuksen lähettiläät. Aihe herättää itselläni aika vahvoja mielikuvia, eikä ollenkaan pelkästään hyviä. Aihe ”Jeesuksen lähettiläät” herättää ajatuksen joukosta, joka toimittaa omaa tehtäväänsä, viestiään, muusta tai muista välittämättä. 

Mielikuva on siitä haitallinen, että hyvä viesti jää siinä huonon viestintätavan jalkoihin. Koska onhan viesti, jota Jeesus kertoi ja levitti ympärilleen hyvä. Hän kertoi, miten taivasten valtakunta on lähellä, miten se on täällä jo nyt, miten ihminen joka yhteiskunnan arvomittareiden mukaan on kuluerä, onkin tärkeä ja arvokas.  Jeesus myös huomasi yksittäisen kärsivän ihmisen, auttoi hänet takaisin osaksi yhteisöä, kritisoi heitä, jotka tekopyhästi esittelivät omaa paremmuuttaan muihin nähden.

Ajattelen, että Jeesuksen tavassa viestittää oli jotain samanlaista kuin kirjeen kirjoittamisessa ja vastaanottamisessa: henkilökohtaista, tilanteeseen ja asiaa pysähtymistä. Miten tällainen viestiminen olisi tässä ajassa mahdollista?

Hanna Suominen
pappi, Launeen seurakunta