Maailmamme tuntuu levottomalta ja epävakaalta. On sotia, terrorismia ja erilaisia konflikteja. Maailmanrauha ei ole vain missikisojen osallistujien toiveena, vaan sitä kaipaa yhä useampi. Kuitenkin ponnistelut rauhan rakentamiseksi tuntuvat olevan kovin vaikeita. Historia on osoittanut, että rauhan eteen on tehtävä työtä. Se ei tule itsestään. Mutta historian esimerkit rohkaisevat meitä myös siinä, että rauha voidaan löytää.
Tuntuu siltä, että rauha on suurvaltojen johtajien käsissä. Osittain näin onkin. Mutta myös meillä on oma roolimme ja paikkamme. Rauha lähtee ruohonjuuritasolta. Arjen elämässä luodaan joko vastakkainasetteluja tai toisen ymmärtämistä. Ja niitä vastakkainasetteluja voidaan luoda hyvin erilaisten ihmisryhmien välille: kansojen ja kansallisuuksien, uskontojen, poliittisten ryhmittymien, rotujen, eri yhteiskuntaluokkien, ym. välille. Mutta samoin voidaan etsiä toisen ymmärtämistä, toisen asemaan asettumista ja puolesta puhumista.
Ensi sunnuntain raamatunteksti lupaa: ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.” Vanhurskaudella Raamatussa tarkoitetaan oikeudenmukaisuutta ja Jumalan mielenmukaisuutta mutta myös Jumalalle kelvollisuutta. Epäoikeudenmukaisuus synnyttää kaunaa ja eriarvoisuutta. Oikeudenmukaisuus tuottaa ja rakentaa rauhaa.
Todellisen oikeudenmukaisuuden taustalla on Jumalan mielenmukainen elämä ja käsitys elämästä. Sen perustana on Jumalan luomisteko, että meidät on luotu yhdenvertaisiksi ja tasa-arvoisiksi. Ja todellisen rauhan perustana on se anteeksiantamus, jonka Jumala on valmistanut pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Kaunoista ja vihasta voidaan päästä vain anteeksiantamuksen kautta. Jos joutuu kantamaan vihaa tai katkeruutta, se vammauttaa mielen ja koko elämän. Kun Jeesus kehottaa, että voita sinä paha hyvällä, se ei ole helposti tehty. Mutta jos ymmärtää myös itse saaneensa anteeksi, on helpompaa antaa anteeksi.
”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.”
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune