Elämme kirkkovuodessa hiljaista viikkoa. Hiljaisella viikolla hiljennytään muistelemaan, miten 2000 vuotta sitten elänyt Nasaretilainen puuseppä vangitaan, häväistään ja lopuksi ristiinnaulitaan. Kertomus vie meitä kohti pääsiäistä – kristinuskon vanhinta ja tärkeintä juhlaa.

Voisi kuvitella, että tarina Nasaretin Jeesuksesta olisi kiehtovampi, jos päähenkilö näyttäisi voimansa, pelastaisi itsensä ristiltä ja kostaisi pilkkaajilleen, mutta sen sijaan kuulemme ristiltä sanat: ”Isä anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä tekevät”

Risti on antiikin ajan häpeällinen ja julma teloitusväline, josta tuli kuoleman symboli. Sama tunnus liehuu myös Suomen lipussa. Joskus olemme lukiolaisten kanssa oppitunnilla pohtineet, millaiseen symboliin kristityt laittaisivat toivonsa, jos jeesus olisi tuomittu kuolemaan jossakin toisessa ajassa ja paikassa.

On paradoksaalista, että kuoleman, häpeän ja rangaistuksen symboli onkin toivon, iankaikkisen elämän ja sovituksen merkki. Risti sai uudenlaisen merkityksen pääsiäisaamun ilossa, jota epätoivossa ja pelossa eläneet opetuslapset kokivat kohdatessaan opettajansa ylösnousseena vapahtajana. Pitkäperjantai onkin englanniksi ”Good Friday” eli ”hyvä perjantai”.

Opetuslasten tavoin mekin koemme joskus epäuskoa ja toivottomuutta. Meillä jokaisella on oma ristimme kannettavana. Pääsiäisen ilosanoma on tuonut lohdutusta ja rauhaa murheen ja hädän keskellä eläville ihmisille jo tuhansia vuosia. Tuota iloa saamme mekin kokea joka päivä, kun uskomme sen, että Kristus on sovittanut ristillä syntimme ja kuolemallaan voittanut kuoleman.

Janne Suomala