Muutin Liipolaan vuoden 1993 alussa, aikana jolloin lama vielä kohteli ynseästi koko Lahtea, kuten koronavirus nyt. Työttömyys heilui yli 25 % ja tulevaisuus näytti Lahdessa yhtä ankealta kuin entisessä Neuvostoliitossa, joka juuri oli sortunut. Nokian veto ei vielä näkynyt yhteiskunnassa ja velkaa otettiin valtiovarainministeri Iiro Viinasen toimesta rohkeasti, jotta yhteiskunnan rattaat pysyisivät pyörimässä. Silloin Mauno Koiviston uskomattoman surkea talouspolitiikka suisti tuhansia yrittäjiä vararikkoon, koska Koiviston väärä ja kova valuuttapolitiikka ja pankkien pelastaminen olivat hänelle tärkeämpiä kuin liikaa valuuttalainaa ulkomailta (usein pankin neuvosta) ottaneet ja tulevaisuuteen uskovat terveet yrittäjät. Tämä asia on vielä Suomen historiassa käsittelemättä ja oikeaa tietoa saamme vasta 25 vuoden kuluttua, kun salaiset sopimukset ja arkistot avautuvat. EU:n suojaverkkoa ei vielä ollut, koska liityimme siihen vasta 1994 järjestetyllä neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä. EU:n täysivaltaisiksi jäseniksi tulimme 1995 tammikuussa. Tässä hivenen taustaa ajasta, jolloin tulin ”Laipolaan”.
Lahdessa lenteli uskomattomia vitsejä Liipolasta, jotka kääntyivät lopulta kertojiaan vastaan. Eräs sitkeä juttu ja piikittely silloin oli tämä. ”Muutit sitten Jussi Suomen Monacoon! ” Kuinka niin?” ”Liipolassa kukaan ei tee töitä, eikä kukaan maksa veroja!” Totuus oli täysin toinen. Liipolasta lahtelaiset saivat hankituksi edullisia arava- ja omistusasuntoja jo vuodesta 1970 lähtien lainoilla, jotka inflaatio kutisti mukavasti pikkuhiljaa. Kirjoitin noin kymmenen vuotta sitten Omalähiöön helsinkiläisen sosiologin ja ympäristötutkijan raportista, jossa hän vertaili lahtelaisia lähiöitä erilaisten tieteellisten kriteerien avulla. Näitä olivat: palveluiden läheisyys, julkinen liikenne, matka asemalle, terveyspalveluiden läheisyys, ulkoilualueiden kunto ja määrä, toimivat koulut ja lastentarhat, erikoisliikkeiden määrä ja laatu, läheisyys kaupungin keskustasta, asumistiheys ja asumismuotojen demokraattisuus, (vuokra ja omistusasunnot sulassa sovussa) ja se tärkein: vuokrataso ja osakeasuntojen edullisuus ja saatavuus.
Saatuani nämä tiedot soitin tälle tutkijalle ja kysyin, että Liipola vaikuttaa näillä esittämilläsi kriteereillä paljon paremmmalta asuinpaikalta kuin viiden kilometrin päässä olevat Jalkaranta tai Mukkula?” Hän vastasi salaviisaasti: ”Niin on, jos siltä näyttää!” Liipolassa kaikki on lähellä ja kävelymatkan päässä. Liipolaa on täysin suotta leimattu jotenkin ”huonommaksi” asuinalueeksi kuin se minun mielestäni on! Liipolassa ei ole enempää väkivaltaa tai huumeongelmia kuin muuallakaan Lahdessa. Olen asunut Harjunalaustankadulla, Hennalassa, Niemessä ja Liipolassa. Ehdottomasti paras ja viihtyisin asuinpaikkani on ollut Liipolassa. Lenkille, hiihtämään, uimaan ja kirjastoon pääsee pääosin viidessä minuutissa. Olen tavannut 27 vuodessa upeita ihmisiä ja huikeita persoonia täällä Etelä-Lahdessa. Erityisesti olen viihtynyt kirjastossa ja alueen huikeassa olohuoneessa ”Ruusussa”. Kertaakaan en ole joutunut tappelemaan tai kokemaan uhkailuja Liipolassa. Päinvastoin Liipolassa olen saanut kohdata reiluutta, avuliaisuutta, avarakatseisuutta ja aitoa kaveruutta.
Liipolalaiset! Olkaa helvetin ylpeitä asuinalueestanne! Minäkin olen. Nyt muutin Saimaankadulle, mutta Liipolassa käyn tietokisoissa ja bingossa samaan tapaan kuin olen tehnyt yli jo 25 vuotta. Syvä kiitokseni kaikille upeille liipolalaisille saamastani juttupalautteista. Omalähiöön puran edelleen tunteitani ja tuntojani. Erityinen kiitos Pohjoisen Liipolankatu 10-14 asukkaille ja kaikille Ruusun mukaville veijareille. Jätkä lähtee, sydän jää!
Juhani Melanen