Rippikoulukesä on alkanut

Seurakunnissa varmana kesän merkkinä voi pitää sitä, kun rippikoulut pyörähtävät käyntiin. Myös Launeen seurakunnan rippikoulukesä on alkanut! Juhannuksen aikaan rippikouluaan viettävät kaksi rippikouluryhmää Siikaniemessä. Rippikoulussa nuoret saavat syventyä siihen uskoon, johon heidät on kastettu. Vanhastaan sitä on kutsuttu kastekouluksi. Juhannuksena kirkoissa muistetaan Johannes Kastajaa, mikäs siis sopivampaa rippikoululaisille.

Johannes Kastaja oli tienraivaaja. Hän oli Jeesuksen serkku, autiomaassa elänyt erakko ja profeetta. Johannes ohjasi ihmisten katseita ja sydämiä kohti Jeesusta. Hän saarnasi kansalle parannusta ja lupasi messiaan tulevan. Johanneksen tehtävä oli valmistaa ihmisiä ottamaan Jeesus vastaan. Ehkä juhannuksena voi hetkeksi pysähtyä vaaleassa kesäyössä ja kuunnella, mitä Johanneksella on sanottavanaan. Hän kysyy: oletko valmis kohtaamaan Jeesuksen?

Rippikoululaiset kohtaavat Jeesuksen monin tavoin. He tutkivat Jeesuksen opetuksia ja tekoja ja pohtivat mitä ne merkitsevät tänään ja yhden pienen ihmisen kohdalla.

Rippikoulussa yksi hyvä pohdittava kysymys voisi myös olla, miten voi valmistautua Jeesuksen kohtaamiseen? Vastaus on yksinkertainen. Hän ei kaipaa meidän tekojamme. Hän on jo tehnyt kaiken puolestamme. Jeesus kutsuu meitä kaikkia ja on kasteessa ottanut jo ensimmäisen askeleen meitä kohti.

Rukoillaan tänään yhdessä kesän rippikoululaisten puolesta. Rukoillaan heille rohkeutta ja avointa sydäntä Jeesuksen kohtaamiseen.


Maija-Reetta Katajisto

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
ARKISTO