Äskettäin jonotin kuitti kädessä huonekalumyymälän noutopisteessä omaa vuoroani. Siinä toinen asiakas tuli kiireellä ja yritti pyyhältää ohi jonon, ehkä vähän huomaamattaan. Hiukan harmistuin ja huomautin, että taisi olla minun vuoroni ensin. Jälkeenpäin mietin, että olinpa pikkumainen ja laskelmoiva. Viisi minuuttia sinne tai tänne ei olisi haitannut omaa aikatauluani mitenkään. Mitäpä siitä, jos vaikka olisin jäänyt kolmen hengen jonossa ihan viimeiseksi. Homma ei olisi mennyt pikkutarkasti ajatellen oikeudenmukaisesti. Mutta olisin siinä tullut armahtaneeksi tuota kiireessä pyyhältäjää, jolla saattoi olla nälästä kiljuvia lapsia autossa odottamassa. Olisinpa antanut armon käydä oikeudesta.

Ensi sunnuntain evankeliumikertomuksessa on Jeesuksen vertaus viinitarhan omistajasta. Tämä maksaa saman palkan kaikille, niin päivän viime hetkillä töihin palkkaamilleen kuin aamusta asti töitä paiskineille. Se tietysti suututtaa näitä pitkään raataneita, ja he nurisevat isännälle. Nurinaan isäntä vastaa kysymyksellä: ”Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” Tällä kertomuksella Jeesus halusi korostaa Jumalan armoa, joka on kaikille ihmisille sama. Se ei ole pikkutarkkaa millimetrimitalla laskettua oikeudenmukaisuutta eikä Jumalan armoa voi ansaita, vaan sitä annetaan meille vain siksi, että Jumala on rakkaus. Tämä on kristinuskon yksinkertainen sanoma. Meidän ansaitsemaan tottuneiden ja armottoman oikeudenmukaisuuden vaateita esittävien on sitä vaikea muistaa.

Armollisuus itseä ja muita kohtaan antaa tilaa hengittää. Jumalan hyvyyden suojassa meitä kutsutaan miettimään omaa kovuuttamme, armahtamaan lähimmäisiämme ja itseämme. Onneksi voimme aina rukoilla, vaikka seuraavasti:
Jumala, auta meitä luopumaan omasta laskelmoinnista. Auta meitä ymmärtämään syvemmin armoasi meitä kaikkia kohtaan. Kiitos, että voimme kasvaa sinun hoidossasi. Aamen.

Pastori Kati Saukkonen