Syksyn valoa ja synkkää pimeyttä, yhdessä tekemistä sekä Isä meidän -rukous. Siinä olivat yhden viikonlopun ainekset.
Menimme Heinäsaareen, koska niin meillä on tapana. Launeen nuoret ovat ”saares eka, saares vika”. Leirin teemana oli Mysteeri X. Oli mysteeriä kerrakseen, kun perjantai-ilta pimeni nopeasti ja pimeässä metsässä taskulamppujen valossa olisi pitänyt pystyä suorittamaan tehtäviä ja vielä löytää maastoon piilotettuja koodiavaimia.
Iltahartauteen kokoontui osin kiukkuistakin väkeä. Miten tämä muka voisi olla mahdollista? Totta. Kaikki on pimeässä hankalaa ja hieman pelottavaakin. Ryhmän mieliala vaikutti omaankin. Jos keskinäistä tsemppiä löytyi, oli helpompaa selvitä vaikeuksien keskellä.
Tehtävät jatkuivat lauantaiaamuna ja uuden päivän valossa kaikki näytti erilaiselta, hieman helpommalta. Metsässä rymyämistä jatkui vielä puolenpäivän yli. Tehtävärasteilla nauratti jo ja tunnelma oli kevyempi kuin illalla. Palkinnot raatamisesta kuitattiin iltapäivällä ja saunan lauteilla kerrattiin menneitä koettelemuksia. Oli hyvä mieli siitä, että yhdessä selvittiin vaikka välillä oli vaikeaa.
Arvaatte varmaan, että seuraavaksi totean: näin on myös hengellisen elämämme laita. Ei se vitsi ole eikä aasinsiltoja tarvitse ryhtyä rakentamaan, yhtymäkohtia on paljonkin. Jumala on meille suuri mysteeri, ihmismielen ja käsitteiden tavoittamattomissa. Me sanomme Jumalan edessä ”Sinä olet ääretön”, painamme päämme ja tunnustamme ymmärtävämme kovin vähän.
Sanomme kuitenkin myös: ”Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.” (Lönnebon rukoushelmien mukaan). Äärettömän suuri Jumala tulee meitä lähelle tavalla, jota me ymmärrämme, emme ehkä niinkään järjen vaan kokemuksen tasolla. Pieni lapsikin ymmärtää rakkauden ja huolenpidon, vaikkei hänellä vielä olisi niille sanojakaan. Hän tuntee sylin ja lämmön ja kokee olevansa tärkeä ja turvassa.
Me koemme jotakin samaa kohdatessamme Jumalan, vaikkapa rukouksessa viipyessämme ja ehtoollispöydässä. Olemme Jumalalle tärkeitä ja arvokkaita, Hän pitää meitä lähellään. Jumalan yhteydessä emme ole eksyneitä tai kadotettuja vaan juuri siinä, mihin me kuulummekin, perillä ja kotona. Jumala tuo lohdutuksensa meille Jeesuksen kautta ja sanoo: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Siksikin me sanomme: ”Isä meidän”.
Anteeksiantamus on voima joka uudistaa elämämme. Se antaa mahdollisuuden katsoa eteenpäin sen sijaan, että rämmimme pimeässä, katsomme häveten alaspäin tai viivymme liikaa menneessä. Se on mahdollisuus muutokseen – tuttua sanastoa näiltä päiviltä. Se on valonsäde matkallamme.
”Minä olen maailman valo”, sanoo Jeesus. Häntä seuraamalla löydämme perille ja elämän haasteet ja pimeätkin jaksot ovat helpompia kohdata yhdessä Hänen kanssaan. Meidät on kutsuttu sen valon äärelle, osallisuuteen ja yhteyteen. Henki valaisee Kristuksen meille ja pitää meidän Hänen valossaan.
Mysteerin äärellä on hyvä olla.
Anu Toivonen