Jeesus uusin silmin

Rippikoululaisten kanssa olemme joskus katselleet erilaisia kuvia, joissa Jeesuksen näkee esimerkiksi Torinon käärinliinoissa hennoin ääriviivoin piirtyvänä kapeakasvoisena miehenä, katakombien seinillä partaisena miehenä, ikonissa pyhänä miehenä sädekehineen tai Edelfeltin maalauksessa paimenena edessään Mataleena koivumetsässä. Olemme pohtineet, miten eri lailla Jeesusta on kuvattu eri aikoina eri paikoissa. Millainen on sinun mielikuvasi Jeesuksesta? Onko se kärsivä ristinmies vai lempeä rinnallakulkija? Rohkea väärinkäytösten vastustaja vai myrskystä pelastaja? Uuden Testamentin kirjoituksissa Jeesus näyttäytyy meille monenlaisena. Mutta kuka hän on sinulle? Onko sisimmässäsi vain yksi rakas kuva vai monta?

Sunnuntain evankeliumissa (Matt.17:1-8) kerrotaan yksi kuva Jeesuksesta. Ollaan Syyrian ja Libanonin rajalla, Hermonvuorella. Siellä muutama opetuslapsi saa nähdä uudenlaisen Jeesuksen. He olivat aluksi pitäneet Jeesusta hyvänä ja sanavalmiina opettajana, jota kannatti seurata. Kun Jeesus vielä paransi ihmeteoin, se lisäsi hänen vaikuttavuuttaan. Mutta tällä Kirkastusvuorella avautuu vielä huikaiseva näkökulma siihen, kuka Jeesus oli. Hänen ulkomuotonsa muuttuu hetkeksi valoisaksi ja loistavaksi, vieläpä pilvestä kuului Jumalan ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani.” Näin vahvistui Jeesuksen jumalallinen asema ja vahvistui myös opetuslasten usko.

Jeesuksen hahmo voi kirkastua meillekin vielä tänä päivänä. Ruumiillisesti hän ei näyttäydy, mutta hänet voi löytää Raamatusta ja ehtoollispöydästä. Siitä, kuka hän on, ja eritysesti siitä, kuka hän on itse kullekin meistä, voi tulla tietoiseksi. Se voi tapahtua pitkän ja rauhallisen kehityksen tuloksena tai yhdessä yllätyksellisessä hetkessä, niin kuin Paavalille kävi Damaskoksen tiellä.

Jeesus näyttäytyy erilaisena eri kehitysvaiheissamme ja elämäntilanteissamme. Hän voi olla sairastavalle tuki ja turva, vääryyttä kokeneelle puolustaja, tuhlurille anteeksiantava isä, haavoitetulle laupias samarialainen ja paljon muuta. Monenlainen on hän luvannut olla. Raamattu on tietenkin tärkein Jeesuksesta kertova teos. Silti voi joskus lukemalla monenlaista kirjallisuutta hahmottua uusia näkökulmia Jeesukseen. Kerro omia vinkkejäsi tutuille!

Tässä olisi myös muutama oma lukuvinkkini: Tom Holmenin Jeesus (tieteellistä käsittelyä Jeesuksesta), Risto Saarisen Jeesus Jokisen tapaus (fiktiivinen kertomus Jeesuksesta nykyajassa), Kaisa Kivirannan Jeesus ja elämisen taito (pohdiskeleva kirja kivasti kirjoitettuna), paavi Benedictus XVI:n Jeesus Nasaretilainen (hengellistä luettavaa Jeesuksen kasteesta ja kirkastumisesta).

Vielä on kesää jäljellä ja valoa käytettäväksi vaikka juuri lukemiseen. Niinpä toivotan siunattua elokuuta ja hyviä lukuhetkiä!


Kati Saukkonen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO