Ikäihmisten palvelut on saatava kuntoon

Ikääntyminen on meillä kaikilla edessä. Elämän tarpeet muuttuvat, kun vuosia kertyy ja työura jää taakse. On meidän jokaisen oikeus saada silloin tarvitsemamme apu ja tuki.

Vanhuspalveluiden järjestämisessä ei kuitenkaan olla Suomessa kaikilta osin onnistuttu. Väestömme ikääntyy ja tarpeet kasvavat. Monessa kunnassa on päädytty leikkaamaan vääristä paikoista, kun sote-järjestelmä on koetellut jo valmiiksi tiukoilla olevaa kuntataloutta.

Hallitus teki viime syksynä ison parannuksen kirjatessaan sitovan hoitajamitoituksen lakiin. Hoitajamitoitus tarkoittaa sitä, että kaikki palveluntuottajat – niin julkinen puoli kuin yksityiset hoitokodit – ovat velvoitettuja palkkaamaan riittävän määrän henkilökuntaa huolehtimaan asukkaistaan.

Myös vanhuspalvelulain uudistamisen toinen vaihe etenee. Tällä seuraavalla lakipaketilla parannetaan ennen kaikkea kotihoidon palvelujen saatavuutta ja laatua sekä edistetään kotihoidon henkilöstön riittävyyttä. Vanhusten kotihoitoon on järkevää panostaa, sillä moni ikäihminen haluaa ja pystyy viettämään eläkepäiviä tutussa kotiympäristössä. Usein myös ihmisen toimintakyky säilyy kotiarjessa pidempään.

Lahdessa ja Päijät-Hämeessä oma alueellinen korjaustarve liittyy omaishoidon tilanteeseen. Meillä on käynyt vuosien varrella niin, että omaishoidon tuen kriteerit on ruuvattu liian tiukalle. Tämä on johtanut tilanteisiin, joissa vanhusten läheiset ovat joutuneet ottamaan suuren vastuun hoidosta vailla riittävää tukea yhteiskunnalta. Moni on joutunut nyt koronan aikana vielä normaaliakin suuremmalle koetukselle.

SDP ajaa yhtenäisiä kriteerejä omaishoitoon. Ei voi olla enää niin, että joissakin kunnissa kotiin tuotavia palveluita karsitaan sen vuoksi, että ikäihmistä hoitaa omaishoitaja esimerkiksi puoliso. Päinvastoin: kotipalveluiden tehtävänä on tukea omaishoitajaa paikoin hyvinkin raskaaksi käyvässä arjessa.

Sekä omaishoidon tukeen että vanhusten arjen elämää ja kuntoutusta tukeviin kotipalveluihin on varattava nykyistä paremmat resurssit. Samalla tulee etsiä pitkän tähtäimen ratkaisuja siihen, miten kustannukset saadaan pidettyä kestävällä tasolla.

Sote-uudistuksen myötä palveluita tullaan siirtämään kuntatalouksilta leveämpien hartioiden vastuulle. Kun uusi hallintomalli astuu voimaan, se on osattava jalkauttaa paikallisesti ja resursseja on käytettävä oikeisiin kohteisiin. Hallitus on esimerkiksi jakanut omaishoitoon rahaa myös nyt koronavuoden aikana, mutta kaikilla alueilla tätä ei ole käytetty oikein.

Lahdessa pitää saada vanhuspalvelujen kokonaiskuva nyt haltuun. Toimiva järjestelmä edellyttää kotihoidon ja omaishoitoa tukevien palvelujen vuoropuhelua. Kun tilanne sitä vaatii, pitää myös hoivakotipaikan järjestyä rivakasti, jottei vanhus jää kierteeseen kodin ja sairaalaan välille.

Laadukkaat ja kattavat ikääntyneiden palvelut ovat välttämättömyys. Tässä ei ole varaa epäonnistua. Moni meistä on antanut ja antaa arvokkaan työpanoksensa omien vanhempien tai muun läheisen hoidossa, mutta viime kädessä yhteiskunnan pitää kantaa vastuu.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO