On sadonkorjuun aika. Maasta nousee kaikenlaista, Suomen suven kypsyttämää, lempeässä lämmössä nopeasti kasvanutta ja samaan aikaan iätöntä. Luojan voimasta lähtenyttä.
”Ja niin kuin ruokit ruumiimme runsailla lahjoillasi, myös ruoki, Herra, sielumme pyhällä sanallasi” (virsi 475). Löysin Siikaniemestä taivaallisen menun. Nuorteni aikaansaama. Kuusi Luojan ruokalajia sielumme ravinnoksi.
Usko, toivo ja rakkaus. Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan tekee meidät yhdeksi seurakunnaksi. Keskenämme erilaisina saamme tulla kokoon yhden Jumalan kunniaksi, jakamaan omastamme, saamaan toisiltamme. Siinä ovat meidän juuremme. Toivo ankkuroi meidät paikoillemme elämän myrskyissä. Meitä revitään eri suuntiin, monet asiat painavat mieltä. Ahtaalla, mutta emme umpikujassa, kuten apostoli kuvaa. Toivo nostaa katseemme maasta ja kiinnittää sen tulevaan, siihen mikä on jo näköpiirissä ja siihen, minkä voimme vain aavistaa. Ja kolmantena rakkaus, elämämme perustus ja kasvupohja.
Mitä muuta näiden klassikoiden lisäksi? Usko, toivo ja rakkaus. Niiden lisäksi tulevaisuus, anteeksianto ja armo.
”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Nämä Jumalan sanat tulivat meille profeetta Jeremian kautta. Tulevaisuudestamme emme tiedä mitään. Suunnitelmamme joko toteutuvat tai sitten eivät. Me kristittyinä luotamme siihen, että meidän tulevaisuutemme on Jumalan kädessä. Jumalan tietämättä ei mitään tapahdu. Tähän asti Herra on meitä hoitanut. Hän hoitaa loputkin päivämme.
Me elämme anteeksiantamuksesta. Me elämme siitä, että vaikka olemme tehneet väärin, meitä ei katsota vihassa ja inhotuksen vallassa, vaan rakkaudella ja anteeksiantamuksen läpi. Tämä on totta niin suhteessamme toisiin ihmisiin kuin myös suhteessa Jumalaan. Jos me emme saisi toisiltamme anteeksi, elämämme näivettyisi ja muuttuisi sietämättömäksi. Jos emme saisi Jumalalta anteeksi, me kaatuisimme maahan emmekä nousisi enää.
”Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi.” Nämä lahjat Jumala antaa hyvyydessään meille. Hän antaa meille uskoa, toivoa ja rakkautta, häneltä on tulevaisuutemme ja syntiemme anteeksianto. Kaikki tämä on Jumalan armoa, hyvyyttä jota emme ole ansainneet. Tämä on sato, joka korjataan jokaisena päivänä, sielumme ravinnoksi. Miksi? Palaan virteen. Jotta saisimme elää ilossa ja rauhassa Jumalan armon laitumilla.
Anu Toivonen