Melkein poikkeuksetta Suomen kaikki lehtitalot syyttävät levikinlaskusta nettiä. Median nykymeno muistuttaa ravikilpailuja. Etelä- Suomen Sanomat on tästä erinomainen esimerkki. Se potkaisi päteviä toimittajia ulos ikärasismin ja MUKA kannattavuuden takia ja hävisi kaikki oikeusjutut kaikissa
oikeusasteissa kirkkaasti ja yksiselitteisesti.
Totuus on kuitenkin toinen. Vaikka levikit ovat laskeneet, kassavirrat on varmistettu nostamalla tilausmaksuja ja ilmoitusmaksuja. Myös lehtien omilla valinnoilla on merkitystä. Tämä lehtitalojen omaksua käytäntö on siirtynyt myös muualle yhteiskuntaan. Vanhempi ja kokeneempi porukka pistetään pihalle ja kalliimmista erikoistoimittajista pyritään eroon tai heidät korvataan nuorilla kakuista ja lastenhoidosta kirjoittavilla naistoimittajilla, jotka eivät ansiotasostaan ole niin kiinnostuneita ts. Kirjoittelu on enemmän harrastusta.
Halvimmat yleistoimittajat kirjoittelevat pihakutsuista ja terveellisistä elämäntavoista, mutta eivät kajoa tärkeisiin yhteiskunnallisiin tai omistajille
epäedullisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Silti useimmissa lehtitaloissa markkinapäälliköitä on lisätty ja päälliköiden määrää muutenkin nostettu puhtaan markkinaliberalismin nimissä toimittajia vähentämällä.
Muualla yhteiskunnassa tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että aina vain pienempi porukka tekee entistä enemmän töitä. Tässä tilanteessa on koomista puhua työiän korottamisesta, kun herrat astuvat golfhissiin kaikki 60 vuotta täyttäneinä Midaksen kultaisella kädenpuristuksilla ja etukäteen sovituilla huikeilla eläke-eduilla.
Meitä freelancereita on kuritettu vieläkin pahemmin kuin vakinaisia toimittajia. Kaikkien sopimusehtoja on voitu leikata ja sopimusehdoista on muotoiltu kohtuuttomia. Parhaan esimerkkinä tästä Helsingin Sanomat, jota julkaiseva Sanoma Magazines Finland vaatii freelancereiden kuviin ja juttuihin kaikki oikeudet. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lehti saa käyttää, muokata ja myydä juttuja eteenpäin vapaasti. Mutta silti kuitenkin röyhkeästi vaaditaan, että ”free” kantaa juridisen vastuun tiedoista jutussaan.
Erityisen ovelasti käytetään hyväksi myös nuoria pakollisia harjoittelijoita useimmissa lehtitaloissa itse mitään kipua tuntematta. Tämä on röyhkeää tuloksen tekemistä ja ” hedelmän korjuuta” 1930 – luvun tyyliin Kaliforniassa. Tosiasiassa maakuntien ykköslehdet porskuttelevat upeasti ja lehtitaloista on tullut omistajilleen kultakaivoksia, mutta kun halvalla tehdään laatu kärsii. Jutuista on tullut pinnallisia, lyhyempiä ja helppolukuisampia.
Lehtien taloussivut ovat todellisia ” helppoheikki” tuotteita, koska kyky seurata muun maailman tiedotusta ja kaivaa mielenkiintoisia uusia näkemyksiä puuttuu useimmilta ns. taloustoimittajilta. Toisaalta myös lukijoiden ymmärryskykyä aliarvioidaan myös pahasti.
Juhani Melanen