Merkkivuosi

Tämä vuosi on minulle merkkivuosi monella tapaa. Tänä vuonna tulee kymmenen vuotta täyteen pappina ja Launeen seurakunnan seurakuntapastorina. Viime viikolla vietin kymmenvuotishääpäivääni vaimoni kanssa. En kymmenen vuotta sitten olisi uskonut, minkälaista elämää tänään eläisin. Lahteen muutto oli minulle yllätys ja kaipasin pitkään palaamista ulkomaille. Nyt jumalanpalveluksia striimataan nettiin eikä kätteleminen ole enää suotavaa. Kymmenen vuoden aikana moni asia ehtii muuttumaan.

Kun elämää katsoo taaksepäin, huomaa Jumalan huolenpidon. Jeesus opettaa, että ihmisen ei tarvitse kantaa huolta kaikesta mahdollisesta. Kun on akuutisti kipeä, murheellinen tai pelkää tulevaa, Jumalan huolenpito saattaa tuntua kaukaiselta asialta. Voi jopa tuntua, että Jumala on hylännyt minut murheeseeni. Ehkä siksi tarvitaan katsomista taaksepäin. Kymmenen vuoden perspektiivissä asiat näyttäytyvät hyvin erilaisilta. Se mikä joskus oli vaikeaa tai mahdotonta, onkin nyt takanapäin.

Silloinkin kun olet epätoivoinen, voit luottaa siihen, että Jumala on kanssasi. Seuraava päivä ei ehkä ole niin paha päivä kuin tämä päivä ja vuosien päästä saatat jo uskaltaa unelmoida uusista asioista.

Jumalan huolenpito on tämän sunnuntain aiheena. Tule messuun tai striimaa kotisohvalta.


Ville Hakulinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO